Seikkailijoiden kaksi kokousta, kuvia/filmejä!

Käydessäni kokeilemassa Salmisaaren Liikuntakeskuksen 30 metriä korkeaa mahtavaa kiipeilyhallia, sattui silmiini juliste:
"Adventure Night".
Ostin heti liput, sillä kyse on ulkoiluharrasteihmisten kokouksesta, joka pyörii enimmäkseen vuorikiipeilyn ja sporttikiipeilyn ympärillä. Siellä on pääohjelmana kiipeilyleffoja jättikankaalta, vuorikiipeily latistuukin pahasti pikku ruudulta katsottuna. Muualla tällaisia dokkarileffoja ei kankaalla näe, ellei sattumalta DocPoint -festareilla.

Leffapäivänä tapasin ensin kaupungilla tuttavani Hra Panssarimajurin, ja kylläpä sitä vahvasti sotilas- ja historiamausteista juttua meillä piisaisi vaikka kuinka pitkään. No jonkun toisen kanssa puhun sitten meikeistä ja taiteesta...
http://www.city.fi/kuvagalleria/kuva/1290614/
Taas kerran lupailtiin ottaa minut mukaan extremetempaukseen ulkomaille: kuulemma "taisteluhyppy" laskuvarjolla matalalta, pienellä venäläisellä puolipallo-sotavarjolla, maailmansodan aikoihin suunnitellusta kaksitasosta.
Suunnilleen tälleen
http://www.youtube.com/watch?v=HLOQ0ra6fr0
Kone näkyy 0:30 , hyppy 1:10.
Emme ole kumpikaan hypänneet ikinä, ja koulutuspäivää ei meihin uhrata. Varjon pienuuden takia vauhtia riittää maahantulossa, eikä ohjattavuutta ole. Joten kyllä kiinnostaa, sitten me vanhat voisimme loppuikämme elvistellä nuorille tällä super-extremellä. :-D
Kun nyt vaan joskus toteutuisi tuo vuosia odotettu juttu...? Pitänee alkaa vahvistamaan jalkoja ja harjoittelemaan hyppyjä 2-3 metristä maahan, niin että ei jää kunnosta kiinni. Miten lie kestääkö hermot sitten hypätä, sillä reaktioaikaa avauskahvoista vetelyyn jää erittäin vähän. Sen tosin arvaan, että tuo satakiloinen majurin hurjimus itse paiskaa minut koneesta, ellen hyppää.
:-D
Olipa ikävä erota, kun en juuri ikinä tapaa ketään työn ulkopuolella. Ehkä saan hänet vielä kiipeilemään, kun kerran opetin köysilaskeutumisenkin.

Iso Bio Rex -leffateatteri olikin "Adventure Night" -tilaisuudessa täynnä; reippaita ulkoilmaihmisiä oli saapunut paikalle satamäärin, iso sali täyteen. Siellä jaettiin palkintoja mm. Vuoden Kiipeilykuvasta, sekä Vuoden Ulkoiluteosta, joka oli nyt Seven Summit, eli kiipeäminen joka mantereen korkeimmalle huipulle peräkkäin. Olipas tervehenkisen oloista porukkaa kerrankin kasassa iso lauma, meitä teknisen kiipeilyn
http://static-dev-climbing.s3.amazonaws.com/wp-content/uploads/2012/06/238-Aid_2565.gif
miehiä myös.

Minutkin tunnistettiin, oli yllättävää, kun sanottiin että oletko sinä se, pitää oikein tulla kättelemään. Ihanaa kun sai kerrankin hetken puhua ihan uusien ihmisten kanssa. :-)
Nauratin kertomalla viime vuorireissustamme jolloin piti lähestymismarssilla, muutenkin äärimmäisen hankalassa maastossa, kivuta kaktuspöheikköjen

läpi, arvattavin seurauksin: Housut alas, pyllistyksiä aurinkoon
ja puoliso kiskoo Victorinox-pihdeillä
piikkejä persiistä. "Tämä on rakkautta!" :-D
Helpoin kohta:

Kolme viikkoa loman jälkeen viimeisetkin piikit tulivat ihon alta. :-)

Kiipeilyleffoista hurjimmat saivat jopa kokeneet kiipeilijät huokailemaan kauhusta. Se jota itse etukäteen odotin, kertoi Amazonin viidakosta kohoavasta kiipeämättömästä 1400 m tapista. Kauheaa viidakkorämpimistä lähestymismarssissa. Ja sitten kasvillisuuden riivaama pystyseinä mahtavine luolineen. Viimemainittu tuntui kovin tutulta. ;-) Tässä trailerinpätkä:
http://www.youtube.com/watch?v=WzBaPd3OxmM

Sitten oli pari leffaa sporttikiipeilystä, enkä olisi uskonut että tuosta hiukka vieroksumastani lajista (jossa seinään ensin poraillaan ja hakataan pultteja köydelle) saisi aikaan noin ratkihauskoja rainoja.
Jos sportti kiinnostaa, niin tässä yksi niistä, 24 min tosi hyvälle tuulelle saavaa WTF -luonnonihmettä, melkein musavideo:
http://vimeo.com/42184924
Myös ihan silmät kyynelissä nauroin MM-"ihmiskärpästen" herooisen sinnikkäille ihmeteoille.

Varsinaisesta "alppikiipeilystä" (siis kylmillä ja lumisilla vuorilla) kertovan leffan aihe
oli Himalajan pahimpiin, ja selvästi jyrkimpiin kuuluva vuori, ja äärikokeneiden kiipeilijöiden hulluuden tuolle puolen vienyt kaksikymmentä vuotta kestänyt mania päästä huipulle. Tuommoiset reissut saavat Everestin sherpavetoiset ja satatonnivarusteiset nykynousut näyttämään läskituristien kulkueelta Kanarian Teidellä.
En itse ymmärrä paljon noustujen juttujen tahkoamista. Kerran kun eräs suomalainen saapui Everestin huipulle, siellä oli yli neljäkymmentä muuta. :-) Bussillinen porukkaa; no ei varmaan tuntunut kovin ainutlaatuiselta. :-D
Itse tykkään käydä mieluiten ihan ihmisen kävelemättömät paikat.

"Miehet jotka kulkevat omia polkujaan".
http://www.city.fi/kuvagalleria/kuva/1261360/
No, kompastelevat ainaskin.
http://www.city.fi/kuvagalleria/kuva/1261413/
:-D

Noihin leffoihin nähden meikäläisen vuorireissut ovat alkeellista onnetonta pikaräpeltämistä. Reissua ovat lyhentäneet vesipula, autokuljetusetäisyydet, lähestymismarssien pituus ja rankkuus sekä joskus on päälle tunkenut myrskyrintama (suomalaisen mielestä vuorta alas syöksyvä rintama on tosi pelottava), pilvet tulee joskus silmille, ja kerran sumu, jossa ei näe kunnolla hitto omaa kenkäänsä!

Ei parane meikäläisen leikkiä kun ei edes osaa. Kivivyöryjä on nähty, ja mielessä on yksi ensi käden kuultu juttu kilometrin putoamisesta muiden nukkuessa, sekä se Stadin mimmi jonka kanssa monesti juttelin, ja sinne Himalajalle sekin hävisi vaan - yöllä! 8-0

Sitten vielä se, että etelänlomalla pitäisi ehtiä lomaillakin ja jopa viihdyttää tuttavapariskuntaa yms. niin pitääpäs pitää peukkuja että ensi maaliskuussa kerkiän kiivetäkin kunnolla. Nyt olisi tiedossa vain rantatöyräitä: niiden jyrkälle päästäkseen ei ainakaan tarvitse ensin kavuta! :-)
On ne töyräät vaan suuressa maailmassa melkoisia, pahimmillaan 4-500m.

:-)

Kirjoitettaessa soi Hämä hämä häkki http://www.youtube.com/watch?v=11m8cxlMUsk