tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)
Mun kissalla on joku ihme perversio. Aina jos jätän suihkuhuoneen oven auki siksi aikaa, kun olen pesulla, niin se tulee aina tapittaa siihen lähelle mun suihkuttelua. Äsken olin varmaan reilun vartin suihkussa ja koko sen ajan Peto istui asennossa kylpyhuoneen ovella. Kun sammutin suihkun, rupesin kuivaa itseäni ja sanoin ääneen "Mitä se Peto siinä möllöttää" Niin se sanoi KuRnauU ja tuli samalla hetkellä puskee mua päällään jalkoihin.
On toi kissa ihan hassu.
vaiko hävetä...
Tajusin tänään, että mulla on Cityn blogissani 708 kirjoitusta, joista 590 on julkisia ja näkyvillä. Loput on visusti piilossa.
Melko paljon sitä on ennättänyt tehdä, kun viime vuoden toukokuun toinen päivä tänne ensimmäisen purkauksen sylkäisin.
Huomenna www.koria-rolliin rokkaamaan.
En ole saanut pariin viikkoon kiukkuraivokohtauksia. Tämä on jo edistystä. Vielä kun saisi tämän muun inhottavan olon pois.
Ahdistaa, kun on sellainen outo aavistus kokoajan asioista, että miten ne tulee menemään, koska olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa itse aiemmin. Tosin eri roolissa. Ei ole mukava tietää, mitä toisen mielessä liikkuu, kun tietää itse mitä itsellä liikkui kun olin aikoinaan hänen roolissaan ja ne ajatukset eivät olleet positiivisia. Eivät ne kyllä tällä hetkellä ole mullakaan positiivisia, mutta uskoisin että tämän hetkisen tilanteen saan hoidettua paremmin, kuin mitä se hoidettiin silloin, kun itse olin siinä toisen henkilön roolissa.
Miksi helvetissä elämän pitää olla näin helvetin monimutkaista.
Teelehdet liukenevat huomattavasti paremmin kuumaan veteen, kuin esim. kylmään. Tämän todistin jälleen kerran aamulla, kun "keitin" vedenkeittimessäni vettä ja kaadoin sitä teemukiini + heitin perään teelehdet. Otin teemukistani lusikan, koska ajattelin sillä syödä muun aamupalani, nuolaisin lusikasta teet pois ja ihmettelin lusikan kylmyyttä. Kastoin sen uudelleen teemukiini ja maistoin, se oli edelleenkin kylmä. Siinä vaiheessa muistin, että olin eilen ottanut vedenkeittimen johdon pois seinästä, koska oli pistokkeet käyneet vähiin ja tarvitsin pistoketta keittimelle.
Ja ei muuta kuin uusia vesiä keittämään ja uutta teetä hauduttamaan.
Mua rupesi hieman pelottamaan kotimatkalla, koska ilmassa oli maailmanlopun meininkiä. Tai ainakin mulle tuli sellainen olo, että tekisi mieli puhkoa itseltäni tärykalvot.
Ensinnäkin Herttoniemessä metroasemalta pöllähtää ulos kundi, joka näytti eräältä City-tutultani, hän hoilaili tuhannepäissään jotain suomalaista rallatusta. Menin metroon ja tietty just siihen vaunuun, jossa on Hoilaava-Hai sie-nainen, elikkäs manne/romaani, joka laulaa liukautteli koko vitun metromatkan jotain ihan kamalia suomalaisia ikivihreitä biisejä nuotinvierestä. Hyppäsin metrosta pois ja vähän matkan päästä vastaan kävelee pikkuruinen, kokovartalon peittävään huiviin/rättiin sonnustautunut tyttö, joka hoilaa jotain ählämsählämbiisiä.
En uskalla mennä enää pihalle, koska pelkään törmääväni taas johonkin yli-innokkaaseen laulajaan.
Olin kirjoittamassa tätä kirjoitusta tuohon eiliseen merkintääni, mutta sitten ajattelin, että se "ansaitsee" ihan oman merkintänsä.
Eli minulla on jonkin sortin halikammo. Lähinnä kammo koskee sellaisia ihmisiä, joita en tunne tai sellaista tilannetta, jossa hali ei ole luontevaa mulle.
Ei ole mitään kiusallisempaa tilannetta, kuin halata esim. jonkun poikaystävän perheenjäsentä.
Muistan ikuisesti parin kesän takaisen reissun erään poikaystäväni vanhempien luokse. Itseasiassa oltiin tuolloin menossa tämän pojun kaverin häihin, jotka pidettiin Keski-Suomessa ja oltiin hänen vanhempien luonna yötä.
Oltiin täällä poikaystävän kaverin häissä, josta en tuntenut kuin pari ihmistä eikä nekään olleet itse juhlakalut, eli hääpari.
Kun vihkiminen oli suoritettu muodostimme "halijonon" eli jokainen vieras kävi jonoon ja vuorotellen halasivat tämän hääparin. Mulle iski tuossa vaiheessa ihan hirveä ahdistus ja ehdotin poikaystävälleni, josko voisin passaa tämän halauksen kun ei sitä kukaan huomaa, jos en halaa hääparia. Hän ei siihen suostunut vaan minun piti jonottaa tätä kiusallista tilannetta ja halata morsianta, sulhasta vain kättelin siinä pakokauhun olotilassa josta halusin vain nopeasti pois.
Tuntui ihan kamalan nöyryyttävältä ja inhottavalta halata ihmisiä, jota en tunne ja varsinkin kun se halaus ei tuntunut minusta luonnolliselta :/ Mun teki mieli vajota häpeästä maan alle, kun tunsin itseni ihan ääliöksi kun halailin ihmistä jota en tunne.
Ja kun lähdimme takaisin kotia tuolta reissulta, piti minun halata vielä tämän poikaystävän perheenjäsenetkin läpi. Sekin oli kiusallista.
Miten helvetissä joku hali voi olla mulle niin henkilökohtainen asia, että tunnen oloni vaivautuneeksi tilanteessa, jossa en tunne sellaista halifiilistä. Kyllä mä nykyään halailen paljon enemmän ihmisiä, kuin mitä vielä tuolloin parisen vuotta sitten. Ainakin viimeaikaisten kännäilyjen seurauksena musta on onnistuttu ikuistamaan useita halikuvia x)
Mutta silti välillä tulee sellaisia kiusallisia olotiloja, jos joku alkaa halaamaan mua. Ehkä koen halauksen jotenkin niin intiiminä asiana, että sitä vieroksun täysin tuntemattomien seurassa (selvinpäin ainakin)
Pihalla sataa vettä ja onnistuin juuri kaataa haaroihini greippimehua. Onneksi ei sentään ollut housut jalassa, vituttaisi vieläkin enemmän.
Tämä päivä on saanut minut ajattelemaan elämäni ensimmäistä kertaa mitä kaipaan.
Tajusin tänään, että kaipaan seurakseni sellaista ihmistä, joka saisi mut avautumaan. Sellaisen joka saisi mut puhumaan pahasta olostani tai jos joku ahdistaa, eikä mun tarvitsisi miettiä sitä että kiinnostaako häntä oikeasti mun olotila vai onko se vaan velvollisuudentunteesta siinä vieressä kuulolla. Sellaisen johon voisin luottaa. Olen aina ajatellut itsestäni siten, että ei ketään kiinnosta mun asiat. Ehkä sen vuoksi mun on niin hankala käydä lääkärilläkin vaivoistani, kun olen vaivautunut siitä että mun pitää valittaa omasta olosta jollekin, koska en halua olla taakkana. Olen varmaan tuntenut olevani taakka lähes koko pienen ikäni. Eikä se ole varsinaisesti puhtaasti huonosta itsetunnosta johtuvaa, olen vaan niin sulkeutunut ihminen, enkä vielä täysin tajua mistä se juontaa juurensa.
Olen ihan pienestä pitäen viihtynyt enimmäkseen omissaoloissani. Ja kyllä mä vielä vanhemmallakin iällä viihdyn enemmän kotona, kuin ihmishälinässä.
Muistan kun mulla alkoi ensimmäiset kuukautiset muistaakseni kuudellella luokalla, niin mä en kertonut siitä kellekään. En edes omalle äitilleni. En tiedä kuinka tavallista tuo on, mutta edes tuollaisesta asiasta en ole osannut puhua äitini kanssa.
Ensimmäiset rintaliivinikin ostin ominneuvoin, kävin Tikkurilan Tarjoustalossa talvella bussilla yksinäni ja kävin sovittelemassa rintaliivejä. Samoiten ensimmäiset e-pillerit hommasin itse, soitin lääkärille, varasin ajan ja sain pillerireseptin. Ehkä mä olen sitten ”itsenäistynyt” jotenkin liian varhaisessa vaiheessa, en tiedä. Mutta nyt kun ajattelen asiaa, niin eipä tuo nyt ihan normi meininkiä ole ollut.
Nyt olisi helppo syyttää omia vanhempiani mun sulkeutumisvammasta. Kyllä mun äiti kertoi omasta nuoruudestaan mulle asioita hieman sillein vihjaillen, että joko sulla on alkanut kuukautiset jne jne, mutten koskaan halunnut jutella sen kanssa mun asioista. Taisin vasta aikuisiälläkin sille kertoa siitä, että mut on yritetty kuristaa ala-asteella ja että mut on yritetty hakkaa kotimatkallani ja nämä teot on saanut aikaan mun sen aikainen paras ystäväni. Joka se taasen purki omaa perhe-elämän turhautumistaan minuun, kun joka leikeissä mä jouduin olemaan se ”hylkiö” ja se aina moitti mua lähes joka asiasta mitä tein. Tai ehkäpä juuri tuon ystävän luottamuksen pettämisen vuoksi, en osannut kertoa myöhemmässä vaiheessa asioistani kenellekään.
Tarkemmin ajateltuna, tuo voisi ehkä pitää jossain määrin paikkansa, koska niihin aikoihin, kun tämän ns. Ystäväni ”pistänpä tuon Sannan kuristamaan sua ja uhkailen sua, että sut hakataan kotimatkalla” -heitot tapahtui, niin en muista sen jälkeen kauheasti kenellekään asioistani puhuvan. Toisaalta kuinka moni tuon ikäinen (ala-asteella 3-4 luokalla) omista ”murheista” kertoilee.
Olen vasta viimeisen vuoden aikana kertonut muutamille ihmisille sellaisia asioita, jotka ovat olleet mulle pahoja muistoja nuoruudesta. Nuoruudessa pienet asiat tuntuivat isolta ja vanhemmalla iällä vasta on pystynyt edes jotenkin analysoimaan niitä tilanteita, joihin on ajautunut. Tai en ole niitä kauheasti edes ajatellut, kuin vasta nyt tänään.
Eräs miespuolinen tuttavani sanoi kerran, että mä en kehtaa olla heikko. Tuo pitänee jossain määrin paikkansa Olen aina halunnut olla vahva ihminen ja sitä olenkin jossainmäärin, mutta edes silloin kun olisi ok olla heikko, en sitä osaa olla. En muiden nähden. Mä mielummin puren huulta ihmisten keskellä ja menen kotia itkemään tai huutamaan, kuin kertoisin jollekin hyvälle ystävälle, että mulla on paha olo tai jos jokin asia vaivaa mua.
Koen halauksenkin jotenkin kiusallisena, siis jos sen saan joltain muulta kuin poikaystävältä. Ei meidän perheessä halailtu. Olen tasan kerran halannut isää ja sekin oli sellainen tilanne, että isä halusi kiusaa mua. Itseasiassa mun kaverit kiusaa mua aina siitä, kun ne tietävät, etten ole hali-ihminen "Nyt saat kyllä halin, vaikka tiedän ettet tykkää niistä"
Välillä vituttaa olla tällainen vitun vammainen ja sulkeutunut. Pitäisi vissiin ruveta luottamaan ihmisiin, tai edes heihin jotka on tuntenut koko pienen ikänsä. Tosin en mä ole nykyään ihan niin sulkeutunut, kuin mitä olin vielä kolme vuotta. Että on tässä jonkinlaista edistystä tapahtunut ihan ilman ajatteluakin:)
Kyllä musta vielä saadaa normaali ja avoin ihminen x)
Ja nyt tulen luultavasti kuulemaan vittuilua tästä tekstistäni, mutta paskan väliä, jos se jonkun oloa parantaa niin antaa palaa vaan:D
(Editoitu takaisin aluperäiseen muotoonsa, koska rupesin liian sulkeituneeksi taas :D )
Mä sain ITSE korjattua tuon mun blogikommenttien lukuongelman:D
Eipä siihen mennyt kuin 3 kuukautta, että tuo uusien blogikommenttien luku onnistuu taas, kun YLLÄPITO ei asialle tehnyt mitään. Olisi vissiin jo aiemmin pitänyt itse yrittää tuota ongelmaa ratkoa, kun ei siihen mennyt kuin varttitunti kun ongelman ratkaisin :/
Ei, en ole Hartwalilla töissä, mutta haluan silti mainostaa heidän yhtä tuotettaan. Hartwall Novelle Friss Omena
On muuten todella hyvä janojuoma kesällä. Korjaa kevyesti useat limpparitkin, eikä sisällä juurikaan kaloreita.
