Aika rankka päivä oli..

..kun oli hautajaiset. Enemmänkin tosiaan joo henkisesti. Kävin siskopuoleni kanssa vielä katsomassa vaaria ennen kuin arkku ruuvattiin kiinni. Se on aika hurja hetki, se on niin lopullinen sen kuolleen ihmisen kohdalla. Varmaan muutama päivä tuo kuva saattaa pyöriä aina välillä mielessä vaikkei se ollutkaan aivan ensimmäinen kerta kun näin kuolleen ihmisen. Sillä hetkellä ymmärtää aina elämän merkityksen paremmin ja sen miten arvokasta se on kun saa olla ja elää. Turha elämästä ruikutus jää noina hetkinä automaattisesti luonnollisesti pois & silloin osaa arvostaa elämää normaalia enemmän. Joku päivä minä makaan tuolla ja minut kannetaan pois. Sitä ajatellessa pakanallisemmatkin henkilöt saattavat ajatella hetken mitä kuoleman jälkeen on vai onko mitään ? Saanko nähdä vielä rakkaita lähimmäisiä uudestaan ?

Positiivista tälläisenä päivänä on tietysti nähdä paljon koossa sukulaisia tai tässä tapauksessa perheenjäseneen sukulaisia. Myös hyvä yhteinen ruokahetki kuuluu tietty traditioon. Raskas päivä, mutta kuitenkin opettava ja ihmisläheinen.

Hoidin ovat velvollisuuteni kunnialla läpi. Sain kunnian kantaa ja viedä saattueen etummaisina arkkua viimeistä rauhallista matkaa kohti haudan lepoa. En ollutkaan sitä ennen vielä koskaan tehnyt. Meitä neuvottiin siinä samalla kyllä hyvin kuinka toimia ja eipä se niin vaikeata ollutkaan. Mutta empä heiveröisiä naisia tuohon touhuun laittaisi, sen verran on kuitenkin painoa arkussa ja kohtuullisen isossa miehessä yhteensä. 6 miestä oli ihan sopiva määrä etenkin jos kaikki eivät etukäteen aivan tarkalleen tienneet mitä tuleman pitää ja kuinka toimia. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja tämä hieman haikea päivä on saatu kunnialla ja kunnioituksella vietyä läpi. Muisto säilyy, mutta samalla kuitenkin jo katse tulevaisuuteen meillä muilla maallisen taipaleen jatkajilla.