Itku pitkästä ilosta.

Eilen oli rankka päivä. Oli ennen aikojaan kuolleen Ystäväni hautajaiset. Tiesin ennakkoon että mukavan Tukholman reissun jälkeen(joka olikin piristävä asia tähän paikkaan) tulee olemaan aivan erilaisissa tunnelmissa sitten. Olin kuitenkin kiitollinen ja yllättynyt kutsusta hautajaisiin sillä luulin että se on lähinnä läheisille eikä niinkään kavereille. Epätodellisen tuntuinen mutta arvokkaan oloinen muistotilaisuus se oli. En minäkään pystynyt olemaan itkemättä kun muistelin vainajaa ja katsoin lähimmäisten surua. Oma elämä jatkuu, mutta kyllä nämä tälläiset tapahtumat laittavat miettimään elämän syvimpiä asioita.