Ihmisen hyvyydestä ja pahuudesta osa 1

Välillä on käsittämätöntä huomata miten puusilmiä ihmiset ovat kun mietitään miten he reagoivat muiden ihmisen elämäntilanteisiin. Joistakin tuon näkee "heti kättelyssä", toisista sen havaitseminen saattaa viedä ainakin minulla aikaa. Välillä sitä tajuaa, jonkin random keskustelun kesken, että ihminen joka vaikuttaa päällisin puolin hyväntahtoiselta onkin sitten toisessa tilanteessa syystä tai toisesta vähän vähemmän hyväntahtoinen asenne. Annetaan nyt vaikka fiktiivisenä esimerkkinä sellainen, että henkilö X on 4-raajahalvaantuneena pyörätuolissa, henkilö Y ehdottaa koko porukalle vaikkapa koripallopeliä, X toteaa, ettei tilastaan johtuen ole siihen kykenevä, Y sitten vastaa tähän vaikka "no voi vittu ku säki oot tollanen vammanen" ja nauraa päälle. Ihan tosi hyvä läppä. Not.

No, nimenomaan tuollaista ei tiettävästi ole nyt käynyt. Ihmisillä on kuitenkin taipumus olettaa, että jos itsellä on mahdollisuus tehdä jotain, niin totta kai kaikilla muillakin on. Välttämättä niin ei ole. Yksinhuoltajaäidillä ei välttämättä ole mahdollisuuksia joko rahallisista tai aikalogistisista syistä singahtaa baariin joka kerta kun sinkkukaverit päättävät lähteä eikä minun mielestäni se ole mikään syy alkaa pilkkaamaan tätä mammaa. Joskus se nyt vaan on niin, että vaikka itse voisi tehdä jotain, niin joku muu ei sitä mahdollisuutta omaa.
Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun on tullut menoja sumplittua ja todettua, että jo kolmen ihmisen aikataulujen sovittaminen yhteen on välillä vaikeaa. Ei ole kuitenkaan koskaan tullut mieleenkään alkaa pilkkaamaan ketään niistä joiden aikataulu ei jousta tai eivät muusta syystä johonkin tiettyyn ajankohtaan sijoittuvaan menoon voi osallistua.

Ihmisten elämät ovat erilaisia. Se mikä voi tuntua itselle vaikealta voi taas jonkun toisen perspektiivistä olla helppoa. Tämä ei johdu siitä, että kyseinen asia/toimi olisi helppo vaan siitä, että lähtökohdat ovat erilaisia. Itse olen jo töiden puolesta jatkuvasti tilanteissa joissa ihmiset ovat vihaisia syistä jotka eivät omalla kohdalla riitä vielä edes lievään hermostumiseen. No, heidän elämänsä nyt vaan on niin helppoa, että pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat katastrofeilta. Vittuilenko minä heille siitä? No en. Miksi vittuilisin? Minun elämäni ei siitä paremmaksi muutu. Itse asiassa minä hyödyn sellaisista ihmisistä jo siksikin, että pääsen näkemään miten hiukan isommat ongelmani johtavat siihen, ettei minulla ole tarvetta suuttua vaikkapa siitä, että joudun odottamaan hissiä hetken pidempään kuin mitä kuvittelin joutuvani.

Minulla ei ole tapana sääliä ihmisiä. Ihmiset eivät ensinnäkään sillä mitään tee ja toisekseen haaskaan siinä vain aikaani. Yritän kuitenkin ymmärtää niitä realiteetteja jotka eroavat omistani ja samaistua niiden kantajien tilanteeseen yrittäen nähdä asioita heidän näkökulmastaan. Nämä tyypit joiden mielestä on ok hyökätä ihmisten kimppuun käyttäen välineinä jotain asiaa joka ei ole näiden ihmisten käsissä mutta kuitenkin olennainen osa heidän elämäänsä...he rehellisesti sanottuna saavat minut hiukan surulliseksi. Heilläkin kuitenkin on omia ristejään kannettavanaan ja jos se risti alkaa painaa liikaa se vaikuttaa heidänkin elämäänsä. Olisi tavallaan mielenkiintoista nähdä miten he reagoivat siihen kun saavat osakseen sitä kohtelua mitä muille tarjoavat. No, minä en pääse sitä luultavasti koskaan itse näkemään, mutta ehkäpä pääsen kuulemaan tarinan sellaisesta. :)