Kesän reitit

Kesä on vaihtunut syksyksi ja kesän 2013 reitit ovat tulleet nyt päätökseen. Tämä on juttusarjan viimeinen retki pääkaupunkiseudulla tältä erää. Minulla oli vaikeuksia valita vain yksi muita huikeampi retkikohde tähän viimeiseen kirjoitukseen, joten tällä kertaa valitsin monta kohdetta.

Kesän reitit-projekti antoi minulle mahdollisuuden ja motivaation tutkia pääkaupunkiseutua ristiin rastiin; Itä-Vantaalta Westendin rannoille sekä Kruunuvuoren huviloilta Kalasataman graffitiaidoille. Täytyy sanoa, että en ole koskaan aiemmin kierrellyt kotiseutua näin laajasti ja monipuolisesti. Kaupunki on näyttänyt minulle monipuolisuuttaan ja kauneuttaan ja aurinko on paistanut lähes jokaisena retkipäivänä.

Olen kulkenut HSL:n vuorokausilippu kourassa ympäri pääkaupunkiseutua milloin milläkin kulkuneuvolla; bussilla, junalla, raitiovaunulla ja metrolla. HSL:n reittiopas on ollut loistava apuri reittien valinnassa ja olen todennut, että jopa Nuuksioon pääsee julkisilla kulkuvälineillä kätevästi.

Toivottavasti kohteet ovat inspiroineet teitäkin tutkimaan paikkoja turistin silmin ja toivottavasti kertomani reitit ovat helpottaneet näihin tunnettuihin ja salatumpiinkin paikkoihin löytämistä.

Helsingistä, Vantaalta ja Espoosta löytyy tutkittavaa vielä reilusti ja on paljon niitä salattuja paikkoja, jotka jokaisen täytyy vain itse löytää- muutenhan ne eivät enää olisi salattuja! Toisaalta ne tunnetuimmat ja tututkin paikat näyttävät eri vuodenaikoina aivan erilaisilta.

Jopa päivittäisen työmatkan voi taittaa monella eri tavalla. Ehkäpä huomenna sinäkin voisit esimerkiksi metron sijasta mennäkin töihin bussilla tai paikallisjunalla. Tällaisilla pienillä asioilla arkeenkin saa pientä matkailun tuntua ja saa taas uuden tilaisuuden leikkiä turistia.

Hieman erilaisen päiväretken voi kasata esimerkiksi kiertämällä pääkaupunkiseudun vanhoilla ostareilla, käydä uimassa jokaiselta mattolaiturilta tai kierrellä kauppahalleissa ja toreilla.

Tässä vielä listattuna lisää paikkoja antamaan pääkaupunkiseudulla asuville ja tänne matkaaville lisää inspiraatiota retkikohteiden valintaan:

-Kallahdenniemi: Vuosaaren alueella sijaitseva kaunis luontokohde. Rauhallinen tunnelma, meri ja metsää. Niemen kärjessä suosittu uimaranta. Kallahteen pääsee esimerkiksi matkustamalla metrolla Vuosaaren suuntaan. Jää pois Rastilassa, jonka jälkeen Kallahdenniemeen ei ole pitkä matka kävellä.

-Aurinkolahti: Vuosaaren uusi osa. Täällä on pitkä rantabulevardi, jossa kävellessään voi melkein kuvitella olevansa jossain muualla kuin Suomessa. Rannassa on muutama ravintola ja kahviloita. Uimaranta on pitkä ja vilkas. Aurinkolahteen pääsee matkustamalla metrolla Vuosaareen.

-Uutela: Itä-Helsingin upea luonto-ja ulkoilualue. Upeita ulkoilureittejä meren lähellä ja todella kauniit, korkeat rantakalliot. Uutelaan pääsee matkustamalla metrolla Vuosaareen. Vuosaaren asemalta voi joko kävellä Uutelan alueelle tai mennä lähemmäs bussilla numero 78.

-Mustavuori: Kaunis ulkoilualue Itä-Helsingissä. Vuorella sijaitsee jännittävä luola. Luolalle on vaikea löytää, mutta etsivä kyllä löytää tiensä! Matkan voi aloittaa esimerkiksi Mellunmäestä, jonne pääsee metrolla.

-Herttoniemen kalliot: Tuttavani kutsui näitä kauniita, korkeita näköalakalliota nimellä "Köyhän miehen Koli". Täältä on upeat näköalat kauas ja täällä on mukava viettää aikaa vaikka eväitä syöden. Tänne pääsee esimerkiksi matkustamalla metrolla Herttoniemeen tai Siilitielle.

-Olympiastadionin torni: Upea paikka ihastella Helsinkiä hieman eri perspektiivistä. Paikalle pääsee esimerkiksi raitiovaunuilla numero 4 tai 10.

-Talvipuutarha: Mukava virkistyspaikka ja miellyttävä retkikohde aivan keskustan tuntumassa.

-Linnanmäki: Hupia ja naurua Lintsin huvipuistossa.Tänne pääsee Rautatientorilta esimerkiksi raitiovanulla numero 3.

-Korkeasaari: Helsingin eläintarha kauniin Mustikkamaan kupeessa. Mustikkamaalla hyvät uimarannat. Tänne pääsee kätevästi bussilla numero 16.

-Tiedekeskus Heureka: Erilainen päiväretkikohde Vantaalla. Heurekaan pääsee Helsingin keskustasta parhaiten paikallisjunalla N tai R.

-Verkkosaari: Pian matalaksi jyrättävä alue, joka voi yllättää rosoisuudellaan. Tänne pääsee esimerkiksi menemällä metrolla Kalasatamaan.

-Merihaka: Tämä vihattu ja rakastettu kaupunginosa täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Olisiko nyt aika käydä tutkimassa tätä kolkolta tuntuvaa betoniviidakkoa hieman lähempää? Merihaka voi yllättää erilaisuudellaa ja karuudellaan. Merihakaan pääsee esimerkiksi busseilla numero 55 ja 16.

Koko Kesän reitit-juttusarja löytyy tästä osoitteesta ja jos olette viihtyneet matkassani pääkaupunkiseudulla, voitte jatkaa juttujeni seuraamista vakituisessa Urbaani viidakkoseikkailjatar-blogissani, jossa matkataan sekä lähellä että vähän kauempanakin. Kiitos matkaseurasta ja tervetuloa siis matkaan mukaan jatkossa Urbaanin viidakkoseikkailijattaren parissa!

Urbaani viidakkoseikkailijatar löytyy myös Facebookista, jota kautta juttuja on helppo seurata ja sinne päivitän välillä myös vähän ekstraa!

Tänään, aurinkoisena elokuun päivänä, suuntaan Helsingin ja Vantaan tutkimisen jälkeen Espooseen. Aiemmin kesän reitit veivät Espoossa Nuuksioon, tällä kertaa kohteeni on merellinen Espoo ja siellä tarkemmin Haukilahden alue. Tiedossa on kävelyä rannalla, lounasta meren äärellä ja vierailu näköalaravintolassa.

Espoon suuntaan matkattaessa bussit lähtevät pääsääntöisesti Kampin kauppakeskuksen sisältä. Astun sisään suureen Kampin keskukseen ja suuntaan kohti kauppakeskuksen ensimmäisen kerroksen perällä sijaitsevaa laiturialuetta.

Olen selvittänyt reittioppaasta, että Haukilahteen pääsee parhaiten busseilla 111 ja 112. Tuollaiset numerot on helppo muistaa. Aikataulunäytöstä huomaan, että bussi numero 112 lähtee muutaman minuutin päästä laiturilta numero 46.

Menen porttien läpi laiturialueelle ja nousen bussiin. Matka-aika Kampista Haukilahteen on vain 17 minuuttia. Bussi ajaa keskustan läpi ja jatkaa Ruoholahteen. Ajamme pitkin Länsiväylää. Näkymät bussin ikkunasta ovat kauniit, meri näkyy molemmilla puolilla.

Bussi kaartaa Haukilahteen ja pian näen ison vesitornin. Tämän täytyy olla minun pysäkkini, Hauenkallio. Kipuan pienen mäen ylös, vesitornin juurelle. Menen hissillä ylös Ravintola Haikaranpesään ja lähes heti hissistä noustuani näen edessäni kauniin näköalaravintolan valkoisine pöytäliinoineen.

Tarkoitukseni ei ole nyt syödä ja menen suoraan ovesta ulos, näköalatasanteelle. Maisema on upea! Täältä näkee kauas merelle asti. Kierrän vesitornin näköalatasennetta ympäri ja katselen maisemia. Tänne pitää ehdottomasti joskus tulla myös syömään tai edes kahvittelemaan oikein ajan kanssa. Tämä on loistava paikka tuoda vaikka ulkomaalaisia turisteja.

Jatkan matkaa jalan. Bussi 111 menisi myös tästä vierestä, mutta aurinko paistaa ja on mukava kävellä läheiselle Haukilahden Paviljongille asti, jonne menen seuraavaksi lounaalle.

Paviljonki on kaunis paikka ja ruokailen ravintolan terassilla. Satamassa on veneitä ja meri kimmeltää. Tuolla laitureiden takana näkyy vesitorni, jossa juuri äsken vierailin. Tämä on miellyttävä paikka vain viettää aikaa meren äärellä ja vaikka nauttia kuppi kahvia tai lasi kuplivaa.

Ruoan jälkeen jatkan selkeästi merkittyä rantareittiä aina Westendiin asti. Matkan varrella on pari muutakin ravintolaa. Koko reitti menee aivan meren vieressä. Harvassa paikassa voi pääkaupunkiseudulla liikkua näin pitkiä, yhtenäisiä reittejä näin lähellä vesirajaa.

Tie on hiekkatie ja tuntuu, että rannalla olisi kymmenen metrin välein potentiaalinen paikka uida; monta rauhallista hiekkarantaa vieri vieressä! Päätän pysähtyä kauniin puun alle istuskelemaan. Tästä on hyvä myös pulahtaa veteen ja vain nauttia auringosta. Tämä taitaa olla kesän viimeisiä hellepäiviä, koska on jo lähes elokuun loppu.

Parin tunnin rentoutumisen jälkeen palaan takaisin päätielle, josta bussit takaisin Helsinkiin kulkevat. Bussi 111 ajaa pysäkille pienen odottelun jälkeen ja hyppään kyytiin. Mietin vielä hetken, olisinko jaksanut mennä vielä Matinkylässä sijaitsevaan Café Merenneitoon vuokraamaan kajakin, mutta se taitaa jäädä tältä päivältä.

Suosittelen melontaretkeä kyllä lämpimästi muille, sillä kajakilla voi meloa vaikka Isoon Vasikkasaareen asti. Kampista pääsee lähelle meren rannalla sijaitsevaa Café Merenneitoa esimerkiksi bussilla numero 132.

Melonnan sijasta päätän vielä suunnata iltaohjelmana jatkamaan näköalapaikkoihin tutustumista ja poikkean vielä ystäväni kanssa Hotelli Tornin Ateljee-baariiin, jossa sijaitsee upean näköalaterassin lisäksi myös Helsingin kuuluisin näköalavessa.

Tulevana lauantaina (31.8) on myös vuosittainen Espoo-päivä ja siellä järjestetään paljon erilaista ohjelmaa. Nyt on siis hyvä hetki suunnata retkelle juuri Espooseen, meren äärelle!

Viime viikkoina olen vieraillut pääkaupunkiseudun luontokohteissa, mutta tänään suuntaan vaihteeksi ydinkeskustan tuntumaan, Katajanokalle. Se on jostakin syystä unohduksiin jäänyt alue, josta löytyy Helsingin kauneinta arkkitehtuuria ja jossa meri on aina vain kivenheiton päässä.

Katajanokalla eli Skattalla aion ihailla jugendtaloja, käydä ihmettelemässä jäänmurtajia ja käydä katsomassa Helsingin kiinnostavimmalta kuulostavaa hotellia, entiseen vankilaan rakennettua hotelli Katajanokkaa.

Katajanokka on alkujaan niemi, mutta nykyään sen erottaa mantereesta Katajanokan kanava. Kanavan voi ylittää neljää eri siltaa pitkin, joista yksi on Helsingin tunnetuin rakkauslukkojen ripustuspaikka. Tämä romanttinen eurooppalainen perinne on rantautunut viime vuosina myös meille tänne Pohjolaan.

Lähden matkaan aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä Sokoksen tavaratalon edestä, jonka edessä odotan Munkkiniemen suunnalta tulevaa raitiovaunua numero 4.

Neljän minuutin odottelun jälkeen näen Kiasman edestä kaartavan kulkuneuvon. Raitiovaunu pysähtyy Lasipalatsin pysäkille ja hyppään kyytiin. Matka-aika on reittioppaan mukaan noin 15 minuuttia.

Raitiovaunu ajaa Stockmannin tavaratalon ohi ja jatkaa pitkin Aleksanterinkatua. Keskustassa on paljon vilinää ja raitiovaunu on lähes täynnä. Vasemmalla näkyy valkoinen kirkko, Tuomiokirkko. Päätän hetken mielijohteesta jäädä seuraavalla pysäkillä pois, koska haluan käydä tutustumassa Tuomiokirkkoon.

Seuraava pysäkki on Ritarihuone. Jään tässä pois ja kävelen kohti kaunista, valkoista kirkkoa. Kipuan portaat ylös ja räpsin kuvia. En ole koskaan aiemmin nähnyt sitä sisältä, joten menen tällä kertaa sisään. Kirkko on upea! Ympärilläni pyörii turisteja, jotka ihailevat kanista rakennusta.

Tämä riittää ja jatkan matkaa. Tuolta tulee taas raitiovaunu numero 4. Vaikka minulla onkin HSL:n vuorokausilippu, taidan silti kävellä pari pysäkin väliä Katajanokalle. Voin samalla jatkaa upeisiin rakennuksiin ja niiden arkkitehtuuriin tutustumista Uspenskin katedraalissa, joka näkyy Katajanokan mäen päällä.

Kipuan mäen ylös ja astun punatiilisen katerdraalin ovesta sisään. Tämäkin rakennus on todella kaunis. Turisteja on joka puolella. Japanilaiset turistit auringonvarjojensa kanssa ottavat ryhmäkuvia. Koen olevani yksi turisteista ja melkein hämmennyn, kun joku puhuu Suomea.

Uspenskin katedraalilta jatkan matkaa kohti Katajanokkaa. Mäen alla menee taas raitiovaunu numero 4, mutta pääsen tästä jo hyvin kävellenkin. Kiertelen Katajanokalla pitkin poikin. Talot ovat pääosin kauniita jugend-taloja. Täällä sijaitsee ehdottomasti osa Helsingin kauneimmista rakennuksista. Miksei täällä voisi olla enemmänkin kivijalkaliikkeitä ja elämää?

Päädyn hiekkakentälle, jonka vieressä näkyy punatiilirakennuksia. Yksi niistä on etsimäni hotelli, Katajanokan hotelli. Voin vain kuvitella, minkälaista elämä täällä on vietetty hotellin olllessa vielä vankila.

Kuvitella, että esimerkiksi Suomen viides presidentti, Risto Ryti, on ollut täällä vangittuna joskus. Myös Hella Wuolijoki on ollut vankina tässä rakennuksessa.

Hotellin pihamaa on kaunis ja vehreä. Pihassa on terassi ja näen julisteesta, että täällä järjestetään kesällä monenlaista ohjelmaa live-musiikista joogaan.

Jatkan matkaa hotellin ohi, kohti rantaa. Kävelen rantareittiä pitkin. Katajanokan toinen puoli on rauhallista aluetta ja meren vierustaa pitkin kulkee kävelyreitti. Maisema on puistomaista ja meri on läsnä joka puolella.

Edessä näkyy Suomenlinna ja ohitseni lipuu veneitä. Jatkan meren rantaa pitkin ja näen kuuluisat jäänmurtajat, joita ei kesäaikaan luonnollisesti käytetä. Niille on näköjään omat, nimetyt postilaatikotkin.

Kiertelen vielä Katajanokan alueella ja ihastelen arkkitehtuuria. Juon kahvit hauskassa italialaisessa kahvilassa ja suuntaan vielä ennen raitiovaunuun numero 4 nousemista rakkauslukkojen sillalle, joka sijaitsee käytännössä Uspenskin katedraalin alapuolella, Sipuli-ravintolan edessä.

Ehkä voisin vielä ennen lähtöpisteeseen paluuta käydä nauttimassa virkistävän juoman vieressä näkyvässä ravintolalaivassa. Jos minulla olisi enemmän aikaa, haluaisin lähteä Katajanokalla sijaitsevasta Helsingin satamasta risteilylle Tukholmaan. Niin, raitiovaunulla numero 4 pääsee käytännössä jo aika lähelle Tukholmaa, tavallaan.

Edellisellä päiväretkelläni kävin bongailemassa lampaita Helsingin Lammassaaren alueella, mutta tänään suuntaan Vantaalle katsomaan hevosia, kartanoita ja hieman myös urheilemaan. Suuntaan siis Itä-Vantaalle, Hakunilan alueelle.

Haluan hyödyntää HSL:n vuorokausilipun tuomaa vapautta, joten ennen Vantaan bussiin astumista käyn vielä fiilistelemässä Helsingin eläväisintä kaupunginosaa, Kalliota. Kallion alueelle pääsee Rautatientorilta helposti esimerkiksi matkustamalla metrolla Hakaniemeen tai Sörnäisiin.

Oranssi metro kaartaa Rautatientorin asemalle ja hyppään kyytiin. Muutaman minuutin matkan jälkeen olen Sörnäisissä. Jään tässä pois kyydistä. Kävelen ulos metroasemalta ja suuntaan läheiselle Vaasankadulle.

Vaasankatu on kesän ajan toiminut kävelykatuna ja ennen niin huonomaineisella kadulla on nykyään myös paljon hauskoja baareja ja kauppoja. Koko Kallion alue on elävöitynyt paljon viimeisten vuosien aikana ja alueelle on tullut lukuisia uusia yrityksiä.

Vaasankadulta jatkan matkaa pienen mutkan kautta kohti Torkkelinmäkeä, joka on herttainen asuinalue pastellisine taloineen. Talojen edessä, mäen päällä on puisto. Täällä syön evääni ennen Vantaalle suuntaamista.

Pääsen Hakunilaan esimerkiksi busseilla numero 740, 741 ja 742, jotka lähtevät Rautatientorilta ja ajavat myös Sörnäisten Kurvin ohi. Odottelen bussia jonkin aikaa vilkkaassa Kurvissa, kunnes näen bussin numero 741K. Meneeköhän sekin Hakunilaan? Kysyn kuskilta ja saan myöntävän vastauksen. Kyytiin siis.

Matka-aika on noin 30 minuuttia ja päätän käyttää tämän ajan tehokkaasti hyväkseni ottamalla pienet päiväunet. Laitan herätyksen soimaan, etten matkusta pysäkkini ohi.

Puhelimeni piippaa herätyksen merkiksi. Olen Vantaalla. Vielä ei näy etsimääni pysäkkiä, Sotungintien pysäkkiä. Bussin takaosaan juoksee lapsi. Hän moikkaa ja kysyy, minne olen menossa. Vastaan hänelle ja samalla painan stop-nappulaa. Seuraava pysäkki on Sotungintie.

Täältä jatkan matkaa edessä näkyvää Viikinkitietä pitkin, jonka päässä sijaitsevat Nissaksen kartanon rauniot. Kartano on rakennettu vuosina 1912-1913, mutta se tuhoutui tulipalossa vuonna 1935. Nykyään kartanosta on jäljellä vain muutama kreikkalaistyylinen pylväs ja paikka on kuulemma erittäin huonossa kunnossa. Haluan silti käydä katsomassa, miltä tämä kartano nyt näyttää.

Muutaman minuutin kävelyn jälkeen näen jotakin. Sen täytyy olla etsimäni tuhoutunut kartano. Kävelen kartanon raunoiden ympäri. Alueella on näköjään istuttu iltaa rikotuista pulloista päätellen. Graffitejakin raunioihin on maalattu. Tämä on jostakin syystä kiinnostava paikka. Voi vain kuvitella, kuinka upea se on ollut kukoistuksensa aikana.

Nyt jatkan matkaa kohti jo aiemmin bussipysäkiltä näkemääni urheilupuistoa ja sen takaa alkavia lenkkeilymaastoja. Kävelen koulun ja urheilukenttien ohi. Täällä on todella hyvät ja monipuiliset liikuntamahdollisuudet!

Pian edessä näkyy aitauksia ja maataloja. Aitauksissa on hevosia. Tämä on näköjään ratsastuskoulu, Poni- Haka. Kävelen aitauksien ohi ja pian näkyy hieno, puinen rakennus. Sen täytyy olla Hakunilan kartano.

Puiden muodostama kuja johdattaa minut perille kartanoalueelle. Kartano on kaunis. Nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1905 ja se on nykyään Vantaan kaupungin omistuksessa. Pihamaalla on muitakin rakennuksia. Ne tuovat tänne mukavan maalaistunnelman. Tuolla näkyy penkkejä. Täällä on varmasti mukava vain viettää aikaa kauniina kesäpäivänä. Tänään on tosin sateista, joten en aio jäädä lukemaan kirjaa puun alle.

Suuntaan nyt lenkkipoluille. Pururata jatkuu pitkälle ja täällä on useita eri reittejä. Maisema on vuorotellen maalaismaisemaa, niittyjä, peltoja ja metsää. Talvella täällä on kylttien mukaan hiihtolatuja. Tämähän on loistava paikka tulla hiihtämään ensi talvena!

Maaseutu- ja metsämaisemissa lenkkeilyn jälkeen palaan takaisin lähtöpisteeseen, Hakunilan urheilupuistolle. Vettä sataa ja suuntaan bussipysäkille. Olin ajatellut käydä vielä Kuusijärvellä uimassa ja mahdollisesti saunomassa savusaunassa, mutta nyt jätän ne sateen takia väliin.

Täältä olisi päässyt Kuusijärvelle helposti bussilla numero 68A. Ehkä vielä menen sinne joku toinen päivä. Nyt odotan vain bussia numero 741, koska haluan pois vesisateesta ja haluan takaisin Helsingin kaupungin vilinään. Voisin mennä vaikka takaisin Kallioon juomaan kahvikupillisen.

Viime viikolla kesän reitit veivät Kivinokalle, kesämajojen ja ympäristötaiteen pariin. Tällä viikolla jatkan retkeilyä hieman samalla teemalla, edelleen Vanhankaupunginlahden suunnalla ja kesämajojen keskellä, mutta nyt suuntaan Helsingin Lammassaareen ja sen ympäristöön.

Lammassaari on osa Viikin-Vanhankaupunginlahden luonnosuojelualuetta. Saarta ympäröivät vesistöt, kaislikko ja laidunalueet. Nimestään huolimatta itse saarella ei tällä hetkellä taida olla lampaita, ainakaan tietääkseni. Pian se selviää.

Matka alkaa tuttuun tapaan Rautatientorilta. Bussit numero 68 ja 71 ajavat lähelle määränpäätäni. Toisaalta myös raitiovaunulla numero 6 pääsee Arabiaan. Valitsen tänään bussin numero 68.

Matka-aika on reittioppaan mukaan 17 minuuttia ja minun kannattaa jäädä pois Annalan pysäkillä. Bussi ajaa Hakaniemen ja Sörnäisten läpi. Se jatkaa Paavalin kirkon ohi ja kääntyy pian oikealle, kohti Arabianrantaa.

Ikkunasta näkyy Arabian tehtaanmyymälä ja pian vasemmalla huomaan Annalan kartanon. Tässä on pysäkkini. Jään bussista pois ja jatkan matkaa jalan. Kaarran oikealle, kohti kauempana kimmeltävää merta. Edessäni on silta. Ylitän sen. Pysähdyn hetkeksi sillalle katsomaan merta. Meri on tyyni ja kauempana näkyy kalastajia. Kosken seutu on suosittu alue kalastajien keskuudessa.

Sillan jälkeen edessäni näkyy kallio. Kipuan sen päälle ja huomaan opastaulun. Taulu opastaa Vanhankaupunginlahden luontoreiteille. Lammassaari, Kuusiluoto ja Pornaistenniemi sekä pari lintubongaustornia.

Näyttäisi siltä, että Pornaistenniemen reitti on ympyräreitti ja siitä voi helposti poiketa pitkospuita pitkin Lammassaareen ja sen viereiseen Kuusiluotoon.

Kävelen koivujen ohi ja lehdon läpi muutaman minuutin, kunnes näen Lammassaareen ohjaavan kyltin. Matka jatkuu pitkospuita pitkin ja päässäni soi Elokuu-bändin kappale, Saatilla, jossa mainitaan juurikin nämä Lammassaaren pitkospuut.

Pitkospuiden molemmin puolin kasvaa itseäni korkeampia kasveja. Ruoikko on laaja ja sen takana näkyy Arabianrannan uudehko asuinalue. Toisella puolella sijaitsee Herttoniemi.

Saavun saarelle. Käännyn vasemmalle, jonne lintutornille ohjaava kyltti osoittaa. Lyhyen matkan jälkeen löydän lintutornin ja kiipeän ylös torniin. Siellä on lisäkseni vain yksi ihminen pitkän kaukoputkensa kanssa, lintubongari. Hän kertoo, että edessäni aukeavaa aluetta on tänään juuri siistitty.

Maisema on ilta-auringon paistaessa kullankeltainen. Näen joutsenia ja sorsia. Muita lintuja en taida tunnistaakaan. Olisiko tuolla nokikana? Tämä ruoikko on kuulemma tärkeä lintujen pesimäalue. Onpa kaunista, ei voi muuta sanoa.

Jatkan matkaani. Päätän kiertää koko Lammassaaren ja ihastella sopivasti ränsistyneitä mökkejä. Mökkien pihat on laitettu toinen toistaan kekseliäämmin ja ne ovat vanhemmanoloisia kuin Kivinokalla. Täällä pitää kävellä vain polkua pitkin, eikä pihoihin saa ymmärrettävästä syystä mennä.

Edessäni on taas pitkospuut. Näiden täytyy olla Kuusiluodon pitkospuut. Jatkan matkaa niitä pitkin, kohti Kuusiluotoa. Aurinko alkaa jo laskea ja maisema on sanoinkuvaamattoman kaunis tällaisessa valossa.

Avaan portin, jossa pyydetään avaamisen jälkeen myös sulkemaan se, etteivät saarella asuvat lampaat karkaa. Täällä ne lampaat siis ovat! Lähden etsimään niitä. Kierrän koko kallioisen Kuusiluodon ympäri. Lampaita ei näy, mutta niiden jätöksiä kyllä. En aio luovuttaa, haluan löytää ne lampaat.

Palaan saaren perälle, jossa näin jo aiemmin laiturin ja grillin. Täällä ei ole muita ihmisiä. Istun kallioille ihastelemaan auringolaskun värjäämää taivasta. Tämä taitaa olla yksi Helsingin parhaista paikoista katsella auringonlaskua. Täytyy tulla tänne joskus uudestaan ja ottaa grillattavaa ja uima-asu mukaan.

Taivas vaihtaa värejään ja maisema näyttää upealta. Teen jo lähtöä kotia kohti, kun näen kolme lammasta. Siellä ne syövät ruohoa ja puskevat toisiaan toisilla kallioilla. Hyvä, löysin ne! Hauskoja otuksia ovat.

Nyt olen valmis suuntaamaan takaisin, pois saarilta. Kävelen samaa reittiä takaisin ja samalla ihailen edelleen väriään muuttavaa taivasta. Paluumatkalla poikkean vielä reitin varrelta löytyneessä lintubongareiden piilomajassa, joka on todella hiljainen ja rentouttava paikka keskellä kaislikkoa. Kiipeän myös toiseen lintutorniin ja katson vielä maisemaa täältäkin suunnasta.

Pian olen alkupisteessä, sillan luona. Käyn vielä katsomassa kuohuavaa koskea ja tutkimassa sen ympäristöä. Koski pauhaa ja ylitän toisen sillan. Siihen on kiinnitetty rakkauslukkoja. Aika romanttista.

Jatkan matkaani kohti punatiilisiä rakennuksia ja ylitän taas vanhan sillan. Yhdessä rakennuksista sijaitsee Tekniikan museo. Se on kuitenkin nyt kiinni.

Paluumatkalla käyn vielä kurkkaamassa viereistä Toukolan puutaloaluetta sekä käyn Arabian alueella bongailemassa eri kaupunkien ja maiden nimien mukaan nimettyjä katuja. Vähän kuin tekisi matkan maailman ympäri; on muun muassa Kaironkatu, Berliininkatu ja Roomankatu.

Tienviittojen bongailun jälkeen palaan takaisin Annalantien pysäkille. Bussi numero 71 tulee kuin tilauksesta ja hyppään kyytiin.
Lammassaari ja Kuusiluoto olivat loistavia retkikohteita! Täysin erilainen maailma jälleen kerran ja niin lähellä Helsingin keskustaa, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Suosittelen lämpimästi varsinkin kaikille luonnonrauhaa etsiville tai meren läheisyydestä nauttiville! Tämä toimii retkivinkkinä lähes ympäri vuoden!

Tämän päivän retkelläni yhdistän luontoretkeilyn taiteeseen. Nämä kaksi asiaa löytyvät kaiken lisäksi samasta paikasta, itäisen Helsingin Kivinokasta. Se sijaitsee Herttoniemen luoteiskulmassa ja jatkuu Vanhankaupunginselälle. Helsingin keskustasta pääsee lähelle Kivinokkaa lukuisilla busseilla sekä metrolla.

Kivinokka on viime aikoina noussut otsikoihin Helsingin kaupungin uudelleenkaavoitusten yhteydessä, sillä alueen tulevaisuus on suuri kysymysmerkki. On mahdollista, että nykyinen virkistys- ja kesämaja-alue saa väistyä asuinalueen tieltä. Toivotaan, ettei näin käy, sillä Kivinokka on monelle kaupunkilaiselle tärkeä paikka. Nyt on siis oiva hetki vierailla Kivinokan alueella ja saada päättäjät ymmärtämään alueen tärkeys kaupunkilaisille nimenomaan ulkoilualueena. Me kaupunkilaiset tarvitsemme myös luontoa ympärillemme.

Tänään otan myös pyöräni mukaan, koska haluan pyöräillä hieman tuolla alueella. Pyörän saa ottaa metroon mukaan, joten valitsen kulkuneuvoksi bussin sijasta metron.

Kivinokka sijaitsee Kulosaaren ja Herttoniemen metroasemien välissä. Taidan jäädä pois Kulosaaressa. Sinne on Rautatientorilta kahdeksan minuutin matka itäänpäin menevällä metrolla.

Metro saapuu laiturille parin minuutin kuluttua. Talutan pyöräni metroon, jossa on paljon ihmisiä. Mahdun kuitenkin hyvin kyytiin.

Näkymä metron ikkunasta Sörnäisten jälkeen on kaunis ja valoisa. Enää ei olla tunnelissa. Metro ajaa nyt ulkona ja ikkunoista näkyy meri. Pian kuuluu kuulutus "Kulosaari, Brändö". Tämä on asemani ja jään pois kyydistä.

Kulosaaren uudistetulta asemalta lähden ajamaan pyörällä Herttoniemen suuntaan. Matkaa on hieman alle kaksi kilometriä. Näköjään tästä menee myös bussi numero 81, joka ajaa Herttoniemen ja Kulosaaren väliä. Hyvä tietää ensi kertaa varten!

Ajan muutaman minuutin ja pian vasemmalla näkyy kyltti, joka ohjeistaa Kulosaaren kartanolle ja Kivinokan ulkoilupuistoon. Tuossa vieressä näkyy myös bussipysäkki, jossa bussi numero 81 pysähtyy juuri. Käännyn tästä.

Jatkan matkaa pitkin maaseutumaista hiekkatietä. Ohitan jalkapallokentän ja siirtolapuutarhan. Mäen jälkeen saavun parkkipaikalle ja jätän pyöräni tähän.

Kävelen kahvion kylttien osoittamaan suuntaan. Matkan varrella näkyy herttaisia, puisia mökkejä. Alueet on merkitty ja numeroitu lohkoina. Pian näkyy myös uimaranta. Siellä näkyy kymmeniä ihmisiä uimassa. Kauempana on myös koirien uimapaikka.

Siellähän se vihreä, puinen kahvila veden äärellä jo näkyykin. Kaumpana huomaan myös heinäseipäitä ja puuveneitä. Pihassa on keinu ja merellä laituri. Jatkan rantaa kohti ja bongaan ensimmäiset Kivinokassa syyskuun puoliväliin asti näytillä olevat pientilateokset; kallioilla makaa krokotiili ja maassa on papukaijoja.

Kyseessä on vuosittain Kivinokkaan kasattava ympäristötaidenäyttely. Kivinokan alueelle on sijoitettu lukuisia hauskoja taideteoksia. Niitä voi bongailla kartan avulla tai vain samoilemalla alueella ristiin rastiin.

Kahvilan pihassa näkyy jo monta hauskaa teosta. Tämähän on jännää! Pihassa on myös kanoja häkissään. Lampaitakin on kuulemma ollut, mutta juuri nyt aitaus on tyhjä.

Jatkan matkaani ruokailun jälkeen kohti aiemmin ohittamaani luontopolkua. Löydän selkeät opasteet ja seuraan niitä. Saavun aukiolle, josta luontopolku alkaa.

Opastetaululla informoidaan, että polku on 330 metriä pitkä ja se päättyy Viikin-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen eteläreunalla sijaitsevalle lintulavalle. Taululla mainitaan polun soveltuvan myös liikuntarajoitteisille.

Suuntaan metsään. Pian näen metsän keskellä pingispöydän. Kävelen lähemmäksi ja huomaan, että se on osa ympäristötaidenäyttelyä. Mailoissa on tunnettujen ihmisten kasvokuvia. Maassa on pallokin. Aika hauska idea! Toivon, että kukaan ei tuhoa tai varasta näitä.

Jatkan matkaani selkeästi merkittyä polkua pitkin. Metsä näyttää kauniilta ja valonsäteet kimmeltävät puiden lomasta. Upea paikka.

Ohitan siilien suojatieksi merkatun kohdan. Se hymyilyttää. Matkan varrella löydän muutaman muunkin taideteoksen. Tunnistan muun muassa julkisuuteen päässeen näkinkenkää kuvaavan teoksen, jonka sisältä on varastettu helmi. Näkinkenkä on edelleen tyhjä.

Pian päädyn lintulavalle. Täällä on todella hiljaista. Minun lisäkseni täällä on kaksi ihmistä kiikareineen. Luonnonsuojelualue vesistöineen on kansainvälisesti merkittävä lintukosteikko. Kaukana näkyykin joutsen poikueineen. Kaunista.

Istun jonkin aikaa paikoillani. Katselen lintuja ja kuuntelen hiljaisuutta, kunnes palaan metsäpolulle. Luontopolku päättyy pian ja se kaartaa takaisin lähtöpisteeseen. Samoilen vielä jonkin aikaa tunnelmallisten kesämajojen välissä kulkevilla poluilla ja haaveilen omasta puumökistä. Tällainen omaa kotia lähellä oleva mökki olisi kyllä täydellinen rentoutumispaikka.

Iltapäiväaurinko paistaa lämpimästi. Luonnossa liikkumisen, siirtolapuutarhamökistä tai kesämajasta haaveilun sekä lintujen ja taiteen bongailun jälkeen aion nyt vain etsiä täydelliset puut, joiden väliin saan ripustettua riippumattoni. Loppupäivä on omistettu päiväunille riippumatossa, kirjalle ja merinäköalalle. Saatan myös pulahtaa veteen.

Paikka löytyy niemen kärjestä. Ripustan riippumattoni puihin kiinni ja rentoudun matolla makoillen iltaan saakka. Tänne pitäisi tulla useamminkin.

Kotiinpäin mennessä hyppään metroon Herttoniemen metroasemalta. Vajaa kymmenen minuuttia ja minä ja pyöräni olemme taas takaisin lähtöpisteessä, Rautatieasemalla.

Mahtava paikka uimiseen, luonnossa liikkumiseen ja lintujen bongailuun tuo Kivinokka! Suosittelen kaikille myös tilataidenäyttelyyn tutustumista. Teokset ovat esillä vielä yli kuukauden. Itseltänikin jäi vielä monta teosta löytämättä. Niitä pitäisi olla yhteensä 19. Loput aion löytää ensi kerralla.

Tämän päivän retkikohteeni on Helsingin Taivaskallio. Matkalla sinne aion käydä vuoden 1952 olympialaisiin valmistuneessa Kumpulan maauimalassa . Haluan muutenkin vähän tutustua Kumpulan ja Käpylän puutaloalueisiin ja mahdollisesti käväistä myös Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa.

Matka alkaa taas Rautatientorilta. Täältä pääsee Kumpulaan HSL:n reittioppaan mukaan monella eri bussilla, mutta lähes perille asti pääsee bussilla numero 55, joka näyttää olevan rautatientorin reunalla sijaitsevalla pysäkillä jo lähtövalmiina. Sisään siis ja menoksi.

Bussimatka tuntuu hitaalta. Reitti kiertää Merihaan läpi ja jatkaa Sörnäisten rantatieltä Verkkosaaren ja Hermannin suuntaan. Tuollahan näkyy kierrätyskeskus. Se on varsinainen aarreaitta ja sieltä voi löytää mitä vain. Pitäisi käydä siellä hieman useammin. Kutsuplus-palvelua käyttämällä uudet huonekalut saisi taksia edullisemmin myös kuljetettua melkein kotiin asti.

Matka on kestänyt noin 20 minuuttia. Bussi kääntyy Kumpulaan. Painan stop-nappia ja jään kyydistä pois. Matkalla maauimalalle pysähdyn ihastelemaan kauniita, värikkäitä puutaloja. Tunnelma Kumpulassa on rauhallinen. Pihoissa näkyy puutarhakalusteita ja grillejä. Lapset leikkivät leikkipuistossa. Luonto kukoistaa, linnut laulavat ja oravat hyppivät puissa. Täällä voisin kuvitella asuvani!

Näen maauimalan kyltin. Kävelen kyltin osoittamaan suuntaan muutaman minuutin, maksan sisäänpääsymaksun ja menen vaihtamaan uima-asun päälleni. Ihanaa päästä uimaan ja samalla olla ulkona! Tätä olen kaivannut.

Ihmiset hyppivät veteen. Altaassa näkyy myös vesijuoksijoita, mutta haluan nyt vain vuoroin uida ja vuoroin ottaa aurinkoa nurmikolla.

Muutaman tunnin päästä jatkan matkaa, kun koen saaneeni tarpeeksi vedessä pulikoinnista ja auringonotosta. Suuntaan toiselle puutaloalueelle, Käpylän seudulle. Sinne ei ole matka eikä mikään ja päätän kävellä pitkin Intiankatua. Vaihtoehtoisesti olisin päässyt Käpylän paloaseman pysäkille esimerkiksi bussilla numero 56. Helsingin keskustasta pääsee Käpylään myös esimerkiksi raitiovaunulla numero 1.

Minulla on jo pieni nälkä, joten käyn syömässä Koskelantien varressa sijaitsevassa ravintolassa. Kruunaan ateriani vielä pienellä jälkiruoalla ja iltapäiväkahvilla, jotka nautin sympaattisella Käpylän lippakioskilla.

Juon kahvia ja kuuntelen musiikkia. Tämä on söpö, vaaleankeltainen lippakioski, jossa tuntuu aina olevan rento tunnelma. Täällä järjestetään välillä myös monenlaisia tapahtumia musiikkiesityksistä kirpputoreihin. On mukavaa, että lippakioskikulttuuri elää taas. Ne ovat vain jotenkin Helsingin juttu ja kuuluvat tähän kaupunkiin.

Kahvittelun jälkeen matka jatkuu. Tie kaartaa hieman vasemmalle, loivaan ylämäkeen. Sieltä löydän etsimäni tien, Pekka Jokipaltion tien. Kävelen loivaa ylämäkeä pitkin varsinaiseen määränpäähäni, Taivaskalliolle.

Taivaskallio on yksi Helsingin korkeimmista kohdista ja se on noin 60 metriä korkea. Näköalat ovat kauniit ja näin korkealta näkee moneen suuntaan, aina Helsingin keskustaan asti.

Ympärilläni näkyy sotaan viittaavia esineitä ja kylttejä. Näen useita ilmatorjunta-asemia tykkeineen. Tutkin paikkoja. Alueen keskellä on pieni vesiallas. Maassa on nuotion jäämät. Täällä on näköjään hiljattain grillattu.

Talvisin Taivaskalliolla kuulemma lasketaan pulkalla. Pitää siis tulla laskemaan mäkeä vaikka laskiaisena. Tämä on siis loistava retkikohde myös lapsiperheille.

Täällä on rauhallista. Liikenteen melu ei kuulu tänne ylös asti. Istun kalliolle ja avaan kirjani. Aion rauhoittua hetken. Edessäni oleva pariskunta kuhertelee ilta-auringon paisteessa ja kauempana näkyy muutama muukin ihminen nauttimassa olostaan.

Ilta alkaa hämärtyä ja lukeminen saa riittää. Kävelen takaisin samaa reittiä, koska haluan mennä vielä paluumatkallani tuntemaan puutaloalueen tunnelman.

Myös täällä Käpylässä on idyllisiä puutaloja puutarhoineen. Kukkulan päällä näkyy tyylisuunnaltaan funktionalismia edustava Käpylän kirkko.
Käppäilen hetken ristiin rastiin puutalojen ympäröimillä kaduilla. Katselen ympärilleni ja vain ihastelen idyllistä Puu-Käpylää ennen raitiovaunupysäkille suuntaamista. Junallakin täältä pääsee takaisin keskustaan, mutta raitiovaunu kaartaa jo pysäkille.

Olen valmis palaamaan takaisin keskustaan. Päivä oli mukava ja monipuolinen. Oli liikuntaa, näköaloja, puutaloja ja rentoutumista. Mitäs sitä muuta vapaapäivänä tarvitseekaan? Kasvitieteellinen puutarha jäi kyllä tällä kertaa väliin, mutta sinnekin on vielä joku päivä päästävä! Onhan tätä kesää vielä onneksi jäljellä!

Suomen kesä on parhaimmillaan ja on mustikka-aika. Tänään, heinäkuisena sunnuntaina haluan taas päästä hetkeksi pois kaupungin hälinästä.

Yksi pääkaupunkiseudun parhaista luonnon piilopaikoista on ehdottomasti Nuuksion kansallispuisto, joka sijaitsee alle 40 kilometrin päässä Helsingin keskustasta.

Pinta-alaa Nuuksion kansallispuistolla on yhteensä noin 53km2 ja se levittäytyy Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen alueille. Nuuksion luonto on monipuolinen ja vaihteleva ja kansallispuisto on luontoarvoiltaan Uudenmaan laajin ja tärkein yhtenäinen saloalue.

Kansallispuiston alueella on yli 80 järveä tai lampea, joista suurin osa on hyvin kirkasvetisiä. Muuten maastossa vuorottelevat laaksot, rotkot, suot ja metsät. Alueella kasvaa havumetsää, tammimetsää, sekametsää sekä lehtometsää.

Nuuksion luonto on Suomen mittakaavassa erittäin monimuotoista ja siellä elää myös useita harvinaisia eläinlajeja, kuten muun muassa kansallispuiston tunnuseläimiä, liito-oravia. Näiden lentävien oravien lisäksi Nuuksiossa voi törmätä myös esimerkiksi hirviin, kettuihin ja valkohäntäkauriisiin.

Vaikka olen tiennyt Nuuksion olemassaolosta ja kuullut siitä paljon hyvää, en jostain syystä ole koskaan käynyt siellä. Nautin suuresti luonnossa liikkumisesta ja käyn Lapissa asti vaeltamassa, mutta aivan lähettyvillä olevassa kansallispuistossa en vain ole vielä käynyt. Olen kai kuvitellut, että sinne ei pääse ilman omaa autoa. Nyt kuitenkin tiedän, että retken Nuuksioon voi toteuttaa aivan yhtä hyvin käyttämällä julkisia kulkuneuvoja. Tänään testaan, kuinka tämä käy.

Helpoin tapa päästä luonnonhelmaan, Nuuksioon, on junan ja bussin yhdistelmä. Helsingin päärautatieasemalta on mutkattominta matkustaa paikallisjunalla Espoon keskukseen, josta liikennöi bussi numero 85, ja kesäisin myös numero 85A, suoraan kansallispuiston alueelle.

Olen rautatieaseman ratapihalla ja tarvitsen nyt U-junan tai vaihtoehtoisesti S-junan. On sunnuntai ja junat eivät kulje jatkuvasti. Seuraava S-juna näyttää lähtevän vasta 15 minuutin kuluttua. Käytän ajan hyväkseni ja kipaisen kauppaan hakemaan eväitä.

Istun junassa ja juna lähtee liikkeelle. Otan kirjani esiin ja aion nauttia pakollisesta paikallaan olemisen hetkestä. Julkisilla kulkuneuvoilla liikkumisessa on omaan autoon verrattuna juuri tämä helppous. Matka-ajan voi käyttää valitsemallaan tavalla, koska ei itse tarvitse keskittyä liikenteen seuraamiseen. Itse valitsen ajankulukseni nyt lukemisen.

Konduktööri vaeltaa junan vaunuissa ja informoi Turkuun ja Karjaalle matkustavia viivästyneistä ratatöistä, joiden takia junayhteydet eivät kulje normaalisti. Hän on mukava ja avulias, vaikka muutama matkustaja vaikuttaa myöhästymisen takia kireältä.

Saavumme Espoon asemalle. Täältä minun täytyy löytää bussi numero 85 ja varmistaa, että muistan bussin numeron oikein. Tiedustelen asiaa vastaan käveleltä bussinkuljettajalta ja saan humoristisen vastauksen: "Sovitaan niin! Eikös se 85 ole aika hyvä numero? Se lähtee tuolta toiselta puolelta siltaa.". Jatkan siis Kirkkojärventien kylttien osoittamaan suuntaan.

Bussi seisoo jo pysäkillä ja hyppään kyytiin. Näytän vuorokausilippuani kortinlukijalle. Bussissa vaikuttaa olevan lähinnä turisteja. Muutama suomalainenkin täällä on.

Suuntaan bussin takaosaan. Siellä istuu myös kaksi tyttöä rinkkojensa kanssa. Rinkat herättävät mielenkiintoni ja jututan tyttöjä hieman. He ovat kotoisin Sveitsistä ja ovat Euroopassa interreilaamassa. Suomessa he aikovat olla vain yhden vuorokauden. Rautatientorin matkailija-infossa heille oli kerrottu, että Nuuksio on loistava paikka telttailuun. Sinne he ovat siis nyt matkalla telttailemaan yhdeksi yöksi.

Noin kahdenkymmenen minuutin matkan jälkeen bussin ikkunasta näkyy maaseutumaiseman jälkeen juuri vast'ikään avattu Suomen luontokeskus Haltia. Jään pois tässä pysäkillä. Haluan mennä tutustumaan tuohon mielenkiintoiselta kuulostavaan, uuteen paikkaan.

Haltia on skandinaavista tyyliä edustava rakennus. Sisustuksessa on käytetty paljon puuta ja ikkunat ovat isot. Niiden läpi näkyy kaunista järvimaisemaa.

Kiertelen Haltian näyttelytiloissa ja opiskelen faktoja Suomen luonnosta ennen oikeaan luontoon siirtymistä. Täällä on paljon lapsiperheitä. Täällä voi perehtyä kaikkiin Suomen kansallispuistoihin tai lukea virtuaalista autiotuvan vieraskirjaa. Siellä täällä näytetään videoita ja luontoaiheisia kuvia on ympäriinsä. Näyttelyt kuulemma vaihtuvat tietyin väliajoin.

Ennen luontoon siirtymistä käyn vielä kurkkaamassa näköalaa Haltian Pohjannaula-tornista ja nautiskelen kupin kahvia Haltian ulkoterassilla.

Nuuksion kansallispuiston alueella on lukuisia eri reittejä, joista jokainen voi vapaasti räätälöidä omansa. Reitit alkavat heti tien toiselta puolelta ja minä päätän lähteä Haltialta kohti Haukkalampea. Edessä olisi 4,4 kilometrin vaellus Haukkalammelle ja sen jälkeen voisin kierrellä lammen ympäristössä.

Reitit ovat selkeästi merkittyjä ja poluilta on vaikea eksyä. Punaisia merkkejä on reilun kymmenen metrin välein ja opastetauluja löytyy lähes jokaisesta tienristeyksestä.

Seuraan Haukkalammen kylttejä. Vastaan tulee vain muutama ihminen. Espanjalaiset turistit kysyvät tietä Haltialle ja bussipysäkille. Ampiainen yrittää liittyä seuraani, mutta karkotan sen kintereiltäni ottamalla muutaman juoksuaskeleen.

Metsä on hiljainen ja rauhoittava. Ohitan lammen. Metsäkävelyn jälkeen edessä näkyy pitkospuita. Kävelen niitä pitkin ja pian edessä on jyrkkä nousu. Kipuan portaita ylöspäin ja samalla lasken niitä. Yhteensä 314 porrasta, ellen väärin laskenut.

Mäen päällä on hyvä ottaa pieni lepohetki ja juomatauko. Kuuntelen samalla hiljaisuutta ja nautin rauhasta. Linnut lentelevät ja puut narisevat hiljaa tuulessa.

Jatkan matkaani. Välillä pysähdyn syömään mustikoita. Risteyksessä jatkan matkaani pitkin Punarinnankierrosta, joka kartan mukaan vie myös lähelle Haukkalampea.

Haukkalammella on kahvila ja opastupa. Täältä saa myös lähdevettä. Opastetaululla näkyy reitti bussipysäkille. Hyvä tietää jatkoa varten, mistä bussi lähtee takaisin Espoon keskukseen.

Kiertelen Haukkalammen alueella ristiin rastiin. Lampi on kaunis. Kauempana näkyy jyrkkiä kallioseinämiä. Ihmiset uivat ja grillaavat. Täällä saa grillata vain siihen tarkoitetuilla alueilla.

Telttojakin näkyy muutama. Myös telttailu on sallittua vain merkatuilla alueilla. Olisi ollut mukavaa jäädä tänne vaikka yöksikin, mutta nyt en ole varustautunut siihen. Ensi kerralla sitten.

Ennen kotiinpaluuta kierräin vielä Nahkiaspolun, joka on kahden kilometrin pituinen luontopolku. Tämä reitti on todella kaunis! Metsä on luonnontilaista ja rehevää.

Puussa kiipeää orava. Onkohan se liito-orava? Päätän, että se on. Pian maasto muuttuu peltomaiseksi. Täälläkin on pitkospuita. Edessä virtaa joki. Muuten on aivan hiljaista. Koko reitin aikan vastaan ei tule ainuttakaan ihmistä. Ainoa kohtaamiseni on liito-oravan kanssa. Sen täytyi olla liito-orava.

Nahkiaspolun jälkeen olen valmis palaamaan kaupungin sykkeeseen. Busseja täältä Nuuksiosta lähtee näin kesäisin ne kaksi, numerot 85 ja 85A.

En tiedä bussiaikataulua. Se olisi kyll ollut Haukkalammen opastaululla. Lähden silti vain kävelemään pöllyävää hiekkatietä pitkin bussipysäkille ohjaavan tienviitan osoittamaan suuntaan.

Viereeni pysähtyy auto, jossa istuu mukavanoloinen perhe. He tarjoavat kyytiä bussipysäkille. Täältä sinne on kieltämättä jonkinmoinen matka ja olen jo kävellyt paljon. Hyppään siis auton kyytiin.

Perhe on ollut Nuuksiossa päiväretkellä. He ovat olleet näyttämässä tyttären irlantilaiselle poikaystävälle Suomen luontoa. Luulenpa, että poikaystävä saa hyvän kuvan maastamme.

Bussi tulisi aivan pian. Perhe on menossa kanssani samaan suuntaan eli Espoon keskukselle, joten he tarjoutuvat kyyditsemään minut sinne asti. Rahallinen säästöhän tämä ei ole, koska vuorokausilippuni on edelleen voimassa, mutta mikäs tässä on jutustellessa mukavia. Harvinaista vieraanvaraisuutta muutenkn tällainen ventovieraan auttaminen. Sitä pitää kunnioittaa!

Espoon keskuksella tutkin eri vaihtoehtoja, kuinka pääsen takaisin Helsinkiin. Bussi Kamppiin lähteekin aivan pian. Suuntaan siis läheiselle bussipysäkille odottamaan bussia numero 154.

Bussimatkan aikana ihastelen ikkunoista näkyvää merimaisemaa ja mieleni on levännyt. Nuuksio on kaunis paikka ja on käsittämätöntä, etten ole käynyt siellä aiemmin. Nyt kuitenkin olen ja ensi kerralla tiedän, että sinne pääsee helposti ilman omaa autoakin. Seuraavalla kerralla aion myös ottaa sen teltan ja grillattavaa mukaan ja jäädä Nuuksioon yöksi. Sitä paitsi sinne jäi vielä lukuisia tutkimattomia reittejä!

On aurinkoinen ja tyyni maanantaipäivä. Kaipaan vilkkaan kaupunkielämän vastapainoksi luonnonrauhaa ja merimaisemaa. Pääkaupunkiseudulla on runsaasti ulkoilumahdollisuuksia, mutta tänään suuntaan läntiseen kantakaupunkiin, Töölön ja Meilahden suuntaan.

Kädessäni on kaupungin sisällä rajattoman liikkumisen mahdollistava HSL:n vuorokausilippu ja vilauttamalla sitä kulkuneuvojen kortinlukijalaitteille voin halutessani matkustaa määränpäähäni ja sieltä takaisin useammankin mutkan kautta.

Suuntanani on tänään kaunis ja vehreä museo- ja ulkoilusaari, Seurasaari. Se on yksi Helsingin tunnetuimmista retkikohteista sekä paikallisten että turistien keskuudessa. Seurasaaren nimestäkin voi päätellä, että se on kaikille avoin kansanpuisto ja sisäänpääsymaksua saarelle ei ole.

Reittioppaan mukaan kätevin reitti on bussilla numero 24, joka lähtee Kolmikulmasta ja ajaa parinkymmenen minuutin matkan lähes Seurasaaren portille asti.

Edellinen bussi 24 on juuri mennyt ja seuraava tulee noin 20 minuutin kuluttua. Kävelen seuraavalle pysäkille, Erottajalle. Pysäkillä katselen odotellessani Mannerheimintien vilinää ja ohikulkijoita.

Sieltä se sinivalkoinen kulkuneuvo kurvaa Erottajalle. Astun sisään lähes tyhjään bussiin ja vilautan vihreää vuorokausilippuani kortinlukijalle. Se ajaa hetken Mannerheimintietä pitkin ja kääntyy Kamppiin ja jatkaa Töölöön.

Jokaisen pysähdyksen aikana ajaneuvon moottorit hiljenevät. Epäilyttävästi vaikuttaa, että bussin moottori sammuisi. Kyseessä on kuitenkin vain vähäpäästöisempi hybridibussi. Joukkoliikenteen kannattamisen lisäksi matkustan nyt myös bussilla, joka on tavallista bussia vihreämpi vaihtoehto. Loistavaa!

Edessä näkyy jo meri. Ihastelen bussin ikkunoiden läpi upeita, kallioisia rantoja. Bongaan myös minigolf-ratoja sekä hopeana hohtava Sibelius-monumentin. Päätän tulla tänne vielä Seurasaaren jälkeen takaisin, joko bussilla tai rantoja pitkin kävellen.

Joku jää pois Hautausmaan vieressä sijaitsevalla Krematorion pysäkillä ja teen hetken mielijohteesta samoin. En tosin Krematorion takia, vaan Hietaniemen uimaranta eli Hietsu näyttää liian kutsuvalta. Muita uimareita ei ole montaa, mutta minä haluan uimaan!

Hietsussa voi viettää vaikka koko päivän uiden, rantalentopalloa pelaten tai kirjaa lueskellen, mutta matkan on jatkuttava. Suuntaan takaisin samalle Krematorion pysäkille ja jatkan matkantekoa juuri pysäkille saapuvalla bussilla numero 24.

Muutaman minuutin kuluttua bussi kaartaa päätepysäkille, Seurasaaren pysäkille. Tästä matka jatkuu kävellen. Astelen valkoista siltaa pitkin saarelle.

Kiertelen Seurasaarta ristiin rastiin. Alueella toimii museoviraston ylläpitämä ulkomuseo, jonne on kerätty kymmenittäin Suomen maakunnille entisaikaan tyypillisiä rakennuksia. Rakennukset ovat peräisin 1600-luvun lopulta 1900-luvulle. Seurasaaressa ulkoilevat pääsevät ihastelemaan vanhoja rakennuksia ulkoapäin ilmaiseksi, mutta tarkemmin historiasta kiinnostuneille ulkoilmamuseon pieni pääsymaksu mahdollistaa museorakennusten tarkemman tutkimisen.

Välillä pysähdyn kallioille vain katselemaan merta ja nauttimaan olostani. Lokkeja ja valkoposkihanhia näkyy kaikkialla. Pitää olla hieman tarkkana niiden kanssa, koska niillä näyttää olevan poikasia. En halua joutua valkoposkihanhen hyökkäyksen kohteeksi. Oraviakin täällä on yleensä paljon, mutta nyt en näe yhtäkään.

Syön evääni kallion päällä ja jälkiruoaksi päätän hakea paluumatkalla sillan kupeessa sijaitsevasta jäätelökioskista jäätelön. Pysäkille näyttäisi juuri saapuvan sama bussi, jolla tänne tulinkin.

Ennen keskustaan palaamista haluan vielä pysähtyä ihastelemaan Eila Hiltusen tekemää, teräksistä Sibelius-monumenttia. Jään pois Rajasaarentien pysäkillä.

Monumentin lähistöllä on yksi Helsingin kotoisimmista ja persoonallisimmista kahviloista, Regatta. Se on aivan meren äärellä sijaitseva punainen puumökki, josta saa tuoretta pullaa ja kahvia.

Juon kahvin ja syön palan mustikkapiirakkaa kermavaahdolla. Huomaan, että Regatassa vuokrataan myös soutuveneitä ja kajakkeja. Mikäs olisikaan parempi päätös tällaiselle ulkoilupäivälle kuin pieni melontaretki?

Vaihtoehtoista päiväretkikohdetta Helsingistä etsivien kannattaa ehdottomasti suunnata Itä-Helsingissä sijaitsevalle Laajasalon saarelle ja vielä tarkemmin Kruunuvuoreen. Kruunuvuoresta tulee monelle mieleen vain lähitulevaisuudessa rakennettava asuinalue, mutta ennen tuota muutosta sieltä löytyy yksi Helsingin kiinnostavimmista ja mystisimmistä paikoista. Metsän uumenissa, kallioden ympäröimänä, meren rannalla, sijaitsee joukko entisaikojen eliitin kesänviettopaikkoja, Kruunuvuoren hylätyt huvilat.

Osa kartanoista on ilmeisesti peräisin jopa 1800-luvulta ja tarina kertoo, että jo 1960-luvun lopulla alueelle olisi haluttu rakentaa uusi lähiö, mutta tätä suunnitelmaa ei koskaan hyväksytty ja alue on tuolloin määrätty rakennuskieltoon. Tämän seurauksena paikan omistaja päätti päästää alueen kartanoineen rapistumaan. Sama rapistuminen on jatkunut tähän päivään asti. Osa ennen niin upeista huviloista on poltettu lähes maan tasalle ja osa on täysin lahonneita, mutta pari paremmin säilynyttä huvilaa on kunnostettu ja otettu käyttöön.

On kiinnostavaa nähdä tuo muutos ja vain kuvitella, minkälaista elämää huviloissa on useita kymmeniä vuosia sitten vietetty. On ollut juhlia ja muita huveja. Nyt kaikki tuo on vain historiaa ja aivan lähivuosina suuri osa näistä ihmeellisistä, lahonneista kesänviettopaikoista saa väistyä uuden asuinalueen alta viimein pois. Nyt on siis hyvä hetki suunnata tutkimaan Kruunuvuoren hylättyjä ja lahonneita huviloita.

Lähden matkaan Helsingin päärautatieasemalta, Steissiltä. Kumpi vain itäänpäin suuntaavista metroista käy, sillä ensimäinen etappini on Herttoniemi. Metro saapuu kolmen minuutin kuluttua ja matka-aika Rautatientorilta Herttoniemeen on kymmenen minuuttia. Minulla on käytössä HSL:n päivälippu, joka on loistava valinta päiväretkeläisille, koska sillä sää huristella päivän aikana aivan rajattomasti. Matka alkakoon.

Saavun Herttoniemeen. Suuntaan rullaportaat ylös ja etsin bussiaikataulunäytön. Tarvitsen bussin, joka kantaa numeroa 88 ja jonka pääteasema on Kaitalahti. Löytyi. Näytöstä selviää pian, että bussi lähtee kahdeksan minuutin kuluttua. Aurinko paistaa, joten pieni odottelu ei todellakaan ole ongelma. Muutkin odottelijat näyttävät nauttivan olostaan, vaikkei Herttoniemen metroasema olekaan se kaikkein viihtyisin odottelupaikka.

Istun bussissa. Matkan pitäisi kestää noin 16 minuuttia. Linja-autossa on tällä kertaa todellakin tunnelmaa. Aurinkoinen sää on tainnut vaikuttaa kuljettajaankin, sillä hän kuuntelee tyytyväisen oloisena hiljaisena kuuluvaa Suomi-iskelmää. Paula Koivuniemen "Tummat silmät, ruskea tukka" soi radiossa ja mieleeni muistuu Aasian matkojeni bussimatkat. Tuollapäin maailmaa musiikki tuntuu olevan oleellinen osa bussikulttuuria ja busseissa saattaa olla hattuhyllyillä valtavat kaiuttimet tai bussin etuosassa televisio, jossa näytetään musiikkivideoita. Silloin tällöin linja-autoihin saattaa jopa astua kitaraa tai haitaria soittava, ruokarahaansa keräävä muusikko. Mielenkiintoisia kulttuurieroja.

Bussin ajellessa Laajasalon läpi katselen Herttoniemen teollisuusalueen jälkeen vehreäksi muuttunutta maisemaa. Ikkunasta näkyy kimmeltävä meri. Ikkunasta näkyy myös paljon kerrostaloja ja toisaalta luontoa. Pian maisema muuttuu todella luontopainotteiseksi. Kyltit tienvieressä kertovat "Tullisaari" ja "Aino Acktén- huvila". Tiedän jo entuudestaan, että Tullisaaren alue on kaunis ja laaja ulkoilualue, joka on myös loistava retkikohde ulkoilusta ja meren läheisyydestä nauttiville Helsingin matkaajille. Jos aikaa olisi paljon, Tullisaaren voisi todella helposti yhdistää samaan retkipäivään Kruunuvuoren alueen kanssa. Itse suuntaan nyt kuitenkin tällä kertaa vain hylättyjä huviloita tutkimaan ja kallioille rentoutumaan. Bussi kaartaa päätepysäkille ja hyppään pois. Tästä eteenpäin matka jatkuu jalan, bussi ei tämän lähemmäksi metsää juurikaan enää pääsisi.

Jatkan siis matkaa kävellen. Bussi takaisin lähtee luonnollisesti samalta pysäkiltä ja yritän painaa reitin mieleeni. Kävelen pitkin loivasti vasemmalle kaartavaa tietä muutaman minuutin ja pian tie lopppu. Alue vaikuttaa yksityisalueelta, mutta sitä se ei ole. Jatkan matkaa pienen portin ohi, josta alkaa metsä. Havupuita, lehtipuita ja lintujen laulua. Kävelen pitkin metsäpolkua ja haistelen ilmaa. Mikä ihana rauha metsässä onkaan. Tänne ei kuulu liikenteen melu.

Metsäkävely jatkuu ehkä pari sataa metriä, jonka jälkeen vasemmalle, merta kohti vievät pitkospuut näyttävät lupaavilta. Huviloiden on pakko olla lähellä. Pian näen ensimmäisen ränsistyneen talon ja olen vaikuttunut. Taustalla loistaa meri ja kallioinen merenranta. Tutkin huvila-alueen läpikotoisin, jonka jälkeen asetan vilttini rantakallioille. Kallioihin on kirjoitettu rakkausrunoja ja aurinko paistaa. Tässä voi rentoutua vaikka koko päivän ennen kotimatkaa.

Kotimatkalla päätän hypätä bussista pois Herttoniemen rannassa. Rannassa on ravintoloita ja minulla on nälkä. Herttoniemenranta on yksi Helsingin uudemmista, suurista asuinalueista, jossa on mukava vain käppäillä pitkin rantabulevardia. Meri on läsnä kaikkialla. Ruokailun jälkeen bussi 81 tulee juuri sopivasti läheiselle pysäkille ja sillä pääsenkin takasin Herttoniemeen, josta hyppään taas metroon ja kohti Helsingin keskustaa.

Mielenkiintoinen päivä. Suosittelen retkeä Kruunuvuoren rantaan lämpimästi muillekin!