Merimatkailua

Äitini naapurissa asui aikoinaan merikapteeni, joka oli meriä seilannut jo sotavuosina. Miinavaara oli miehen pitänyt komentosillalla kuulemma vuorokausikaupalla.
Mies ei itse pahemmin mitään puhellut, ja oli yllättävä kuulla hänen vaimonsa kertomus siitä, miten vuolaasti mies oli itkenyt Estonian upotessa.
Olen monissa muissakin yhteyksissä ymmärtänyt, että ns. todelliset merimiehet ovat jo kauan suhtautuneet hyvin penseästi kerrostalon korkuisiin laivoihin, joitten sisuksissa on Aleksanterinkadun tapaiset sisätilat. Laivan henkilöstö koostuu enemmänkin baarimikoista kuin mistään merimiehistä.
Maarianhaminassa sattuneen hyvin lievän karilleajon jälkeen on maristu siitä, että mukana oli runsaasti päiväristeilyllä olevia eläkeläisiä, joilla ei esim. ollut lääkkeitä mukanaan.
Vaikka ns. kosketus ei nyt johtunutkaan luonnonoloista, eikö tänä myrskyisänä vuodenaikana ja lukuisten myrskyvaroitusten jälkeen eläkeläisten olisi hyvä saada päähänsä, ettei laiva ole mikään juna – ja junatkin ovat sentään usein aika tavalla myöhässä?

Kirjoitettaessa soi Nyt tuulet jo viestin toivat