Rauman telakan alasajo

(Alla oleva teksti on jossain mitassa pyritty kirjoitettamaan sitä silmällä pitäen, voisiko menneisyydestä oppia.)

Jatkosodan jälkeen sotakorvaukset pakottivat perustamaan Raumalle peräti kaksikin telakkaa, Hollmingin ja Rauma-Repolan telakat, jotka nyt syksyllä päätettiin lakkauttaa nykyisessä muodossaan.

Tilanne 1940-luvulla oli siinä mielessä erikoinen, että Raumalla oli pitkät ja merkittävät perinteet merenkulun alalla sekä 1920-luvulta lähtien myös konepajaosaamista, mutta vapaaehtoista tietä telakoita ei syntynyt. Olen joskus muulloinkin epäillyt suomalaisilta puuttuvan aloitekykyä siirtyä uusille aloille.

Kun telakoitten tilauskanta romahti Neuvostoliiton mukana, joissain yhteyksissä epäiltiin Raumalta puuttuneen riittävää teknistä osaamista. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä Raumalla rakennettu laiva Akademik Keldysh ja Rauma-Repolan Tampereella valmistamat sukelluspallot ovat niittäneet mainetta moneenkin kertaan esim. Titanic-elokuvassa. Sukelluspallojen kohtaloksi vain koitui se, että USA pelkäsi NL:n käyttävän sukelluspalloja sotilaallisiin tarkoituksiin ja kielsi niitten enemmän valmistuksen. Se oli sitä vapaakauppaa se.

Kun nyt Jan Vapaavuori on ilmoittanut ”ettei valtio ole mikään tukiautomaatti” (ei taida koskea Kreikan tukea?), on syytä tarkastella valtion ja myös median roolia telakoitten osalta.

Erityisesti Wärtsilän telakka Turussa on nauttinut julkisesta tuesta. Sitä jaettiin runsaimmin Wärtsilän Meriteollisuuden konkurssissa ilmeisen lyhytnäköisesti ja epäonnistuneesti. Turun telakka on herättänyt kokonsa takia poliittista mielenkiintoa enemmän kuin Rauman telakat, joilla niilläkin työskenteli parhaimmillaan idänkaupan aikoihin lähes 4000 henkilöä. Telakoita on pitkään ja hartaasti ajettu alas ja nyt tuli loppu.

(Aiheesta enemmän kirjoittamassani Rauma-Repolan Rauman tehtaitten historiassa, painettu 1987.)