Annetaan elämän koskettaa

Päivät ovat erilaisia, mutta maistuvat monesti samanlaisilta. Elämää eletään aivan kuin se ei koskaan loppuisi. Joskus se kuitenkin loppuu. Toisinaan tämä elämän ainutkertaisuus ja rajallisuus tulee ajatuksiin. Hetki tuntuu erilaiselta, jotenkin väkevämmältä, hauraammalta ja arvokkaammalta. Kiitollisuus kumpuaa siitä, mitä elämässä nyt on läsnä.

Kunpa vain osaisi rakastaa, niin kuin huomista ei tulisi ja tehdä töitä niin kuin ei koskaan kuolisi. Sillä tavoin sitä kaiketi olisikin jollain tavalla kuolematon. Lapset jatkavat elämää geneettisesti siitä, mihin itse on päässyt ja voihan siinä käydä jopa niinkin, että he jatkavat sitä työtä, joka on jäänyt kesken. Niin minä ainakin olen jatkanut ja tiedä vaikka rakentajatyttärenikin jatkaisivat. Omaa perintöä toisille ovat myös ajatusten siemenet, joita on tullut kylvettyä tarkoituksella tai hieman tahattomastikin. Idea, jonka on saanut itämään toisen elämässä, voi saada mittasuhteet, jotka ylittävät vilkkaimmat kuvitelmatkin. Lopulta elämässä on kuitenkin kyse siitä, mitä me merkitsemme muille ja millaisiksi me kasvamme ajan saatossa. Elämä on kuin vesi, joka muovaa meitä kuin kalliota. Hitaasti se hioo meitä uuteen muotoon.

Eletty elämä jättää meihin jokaiseen jäljen. Mikään ei iske niin kuin elämä. Se jonka sydän ei ole vielä murtunut, tulee murtumaan, se joka ei ole vielä menettänyt on tuomittu menettämään. Elämästä ei voi selvitä ilman pelkoa, kipua ja suurta surua. Toisaalta ilman niitä, elämässä ei olisi kauneutta ja arvoa. Vain reunalla käynyt voi todella tuntea elämän arvon. Syntymä ja kuolema ovat molemmat niitä erikoisia hetkiä, jolloin meille aukeaa näky ajan rajallisuuteen. Tämä päivä on lyhyt loma ikuisuudesta.

Rajallisuuden hetkillä me usein löydämme toisemme. Olemme läsnä ja yhtä. Elämä on silloin väkevää ja kaiken täyttävää. Samalla tavalla kuin elämänihme ja kuoleman lopullisuus meidät pysäyttävät, kauneus salpaa sielumme. On sanottu, että puusielut kaipaavat kauneutta. Kyllä vuorelle kiivennyt tai koskea tuijottanut elämän tunnistaa. Siellä missä ihminen muuttuu pieneksi, kasvaa elämä isoksi.

Huomenna, kun kohtaan töissä ihmisen, katson häntä suoraan syvälle sisimpään. En anna ulkokuoren ja arjen suojakuoren hämätä, annan katseeni porautua niiden lävitse. Jokaisessa on ihminen tavattavissa, vaikka sitä itse emme aina muistaisikaan.

Rakastelkaahan toisianne ystäväiseni, siten se elämä jatkuu,
Matias