Astuisiko laivaan

  • samukissa
valmiina lähtöön
valmiina lähtöön

Tuoreen asiakastutkimuksen mukaan joka kolmas lomamatkailija on kiinnostunut tai erittäin kiinnostunut risteilyistä. Ja kas, kun sattumoisin minäkin olen juuri risteilyistä puhunut hiljan parin ystäväni kanssa.
Toisen, italialaisen, kanssa keskustelu johtui siitä, että hän kertoi olleensa risteilyllä Espanjassa.
Ja toisen, ruotsalaisen, kanssa päivittelimme sitä, että risteilyt eivät ole yhtä luontevia pohjoisesta käsin kuin etelän maista. Hänkin tykkäisi risteilyistä mutta matkakohteet etelässä eivät ole otollisia laivamatkoille vaan lentokuljetuksille. Suomeen hän kyllä tulee laivalla.
Asiakastutkimuksen mukaan suomalaiset haluaisivat risteillä Karibialla tai Välimerellä. Tähän Tjäreborgin teettämään tutkimukseen vastasi 11 306 vastaajaa.
Joulukuussa 2013 teetetyn tutkimuksen tuloksista ilmenee selvästi, että rantalomien ja kaupunkilomien jälkeen suosituimpia lomatyyppejä ovat Välimeren ja Karibian risteilyt.
Onko suuntaus siis muuttumassa, innostuvatko suomalaisetkin risteilyistä. Niissä on se ongelma usein, että satamakohteeseen pitää ensin lentää. Ja lentomatka on pitkä.
Päiäväkävelyllä pysähdyiin vasiten katsomaan matkatoimiston ikkunaa. Siinä oli täältä etelästä käsin tarjolla risteilyjä esimerkiksi Marokkoon eri kaupunkeihin kuten Feziin, sitten oli Dakariin, Madeiralle ja Espanjaan ja Portugaliin.
Tuntuu siis, että sen kuin astut laivaan, niin sillä siisti. Ja juuri tätä minä ikään kuin kadehdin. Se olisi niin yksinkertaista, kun paatti lähtisi satamasta kuten Ruotsin laiva ja säästyisit pitkiltä, puuduttavilta lennoilta.
Voipi olla, että yksi syy risteilyjen kasvavaan suosioon on se, että ikääntyvä väestö ei järin innostu pitkistä lentomatkoista. Ja ikääntyviä matkustajiahan tulee yhä enemmän.

Kirjoitettaessa soi Atlantin pauhu

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:33

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus