Atlantti on mielentila

  • samukissa
Kuubasta lähteneet Atlantin aallot kohtaavat Quinchon rannikon Portugalissa
Kuubasta lähteneet Atlantin aallot kohtaavat Quinchon rannikon Portugalissa
Atlantin suolaamalla rannalla ei kasva mitään
Atlantin suolaamalla rannalla ei kasva mitään
Vanha majakkarakennus
Vanha majakkarakennus

Atlantin vaahtoava pyörre alhaalla tuntui vetävän minua puoleensa kun katsoin sitä korkealta Guinchon jyrkänteeltä Portugalissa. Ja yhtä lailla koko Atlantin valtameri on aina vetänyt minua puoleensa.
Olen siinä mielessä samanlainen kuin portugalilaiset tuttavani. Heidän on aina silloin tällöin, eritoten stressaantuneena, päästävä Atlantin tuntumaan.
Minun, enempää kuin heidänkään, ei tarvitse lähteä merelle, ei edes omistaa venettä, vaan vain päästä Atlantin rantaan aaltoja katsomaan ja meren pauhua kuuntelemaan. Se rauhoittaa mieltä, antaa ajatusten lentää.
Guinchossakin erään tuttavani kanssa käydessäni rannassa oli paljon ihmisiä, valtaosin portugalilaisia, merta katselemassa.
Illalla tänne sytytetään valot niin että merta voi ihailla pimeälläkin. Näky on mahtava, tuttavani valisti.
Guinchossa aallot eivät koskaan yllä samaan korkeuteen kuin Nazaressa, jossa ne voivat ylittää kymmenen metriä. Nyt aallot syöksyivät rantaan noin kolme-nelimetrisinä.
Atlantti on muovannut ympäristön Guinchossa, kuten muuallakin siellä minne se rantautuu.
Jos katsot tuota vuoren rinnettä niin huomaat että se on paljas, tuttavani sanoi osoittaen lähistön vuorta.
Siellä eivät puut viihdy, koska suolaisen veden höystämä ilma ei niille sovi. Mutta heti huipun toisella puolella on vihreää kasvullisuutta.
Myös rannikon jyrkänteet olivat mustien sileiden kivien peitossa. Nekin oli Atlantti ikiajat rantaan vyöryessään muovannut mieleisekseen. Kauempana kivet olivat normaalin rosoisia.
Guinchossa tuulee aina. Atlantti ei lepää. On turha kuvitella että täällä olisi joskus tyyntä siinä määrin, että pienellä veneellä voisi kulkea merellä.
Pieniä veneitä täällä ei näe koskaan, koska navigointi täällä on vaikeaa, tuttavani sanoi.
Oli siis vain Atlantin valtameri. Sen aallot saapuivat massiivisina rantaan ja iskeytyivät kallioita vasten nousten valtaviksi vesiryöpyiksi ja tekeytyen pyörteiksi.
Niitä aaltoja me kaikki katsoimme pitkään lumoutuneina ja kunnioittavasti. Atlantti näytti voimaansa.
Laskin jälleen kerran aaltoja. Totta se on: seitsemäs aalto on suurempi kuin muut.
Yritin kuvata rantautuvia aaltoja. En onnistunut vangitsemaan niiden suuruutta.
Ehkä niin onkin parempi. Menen sitten taas ihailemaan niitä luonnossa. https://youtu.be/fxaotTPBwLo

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.