Horisontti

”Koti, jossain”, Femmalta hiljan tullut Lotta Petronellan dokumentti on hieno filmi. Siinä on epätavallisen vähän puhetta ja paljon tilaa kuville, maisemille, mielen liikkeille. Kun se vielä kaiken lisäksi etenee hitaasti, mihin yleensä nykyisin ei filmejä katsottaessa ole totuttu, siinä on kuten sanottu ajatuksille tilaa liikkua. http://docpoint.info/tapahtumat/elokuvat/hem-nagonstans/
Kerran jos toisenkin filmissä katsotaan horisonttiin, kohtaan jossa meri ja taivas yhtyvät.
Tämä sitten saikin minut muistamaan erään yön lapsuudesta. Siinä horisontti oli tärkeä.
Isäni oli opettanut minulle kuinka katsoa metsän rajaa ja kohdentaa sen avulla kesämökkimme paikka järven rannalla. Tietty puuston kohouma oli se kohta, johon tuli järveltä käsin suunnistaa jotta osuisi meidän rantaamme.
Eräänä sumuisena yönä soudin yksin kylästä kotiin. Sumu oli niin tiheää, että en heti kyennyt erottamaan metsän rajaa. Yritin vain soutaa suoraan, jotten eksyisi karikolle, joka oli keskellä ulappaa.
Karikko oli suuri kallio joka veden ollessa matalalla pilkisti järvestä. Joskus kallion kuiva pinta saattoi olla nelisen metriä laaja alue.
Sille oli kerran jättänyt eräs mies morsiamensa, kun soudellessa oli tullut riitaa. Nainen oli joutunut odottamaan keskellä järveä tovin, ennen kuin mies oli mennyt takaisin noutamaan hänet.
Tuon kertomuksen jälkeen kallio kummitteli minun lapsen mielessäni aavemaisena ja pelottavana. Pelkäsin soutaa sen lähelle aivan kuin se nielaisisi minut.
Tuona sumuisena yönä ajauduin lähelle kalliota. Sen pinta näkyi veden alla ruskeana, jonkin järvikasvin peittämänä. Hiljensin vauhtia, jotta pääsisin kunnialla karikon ohi. Tiesin entuudestaan, että kauan minun ei enää tarvitsisi soutaa jotta rupeaisin näkemään metsän rajaa, horisonttia, johon suunnistaa.
Ja tovin kuluttua aloin huterosti nähdä häivähdyksenomaisena metsän rajaa. Olin turvassa.
Mutta muistan aina tuon yön tunnelman: tyynen hiljaisuuden, tietynlaisen suden hetken, jossa olimme vain tuo aavemainen kallio kummitustarinoineen ja minä pienenä tyttönä soutamassa yksin sumussa.
Ja sitten sen pelastavan horisontin.