Kanoiksi orrelle

Ai että täydennysrakentaminen on nyt suosiossa ja tulee yhä enemmän muotiin. Sitähän sitten ihmiset ovat lähekkäin kuin kanat orrella. Ja se on minua hiukan askarruttanutkin viime aikoina silloin tällöin. Ja tänään taas uutisen kuultuani.
Syynä ovat ulkomailla oleskelut, joiden aikana olen väsynyt nimenomaan ihmisten fyysiseen läheisyyteen ja paljouteen. Joskus se, että kadulla on vain tungosta kuten Hongkongissa, jossa ihmiset kukevat jonossa, yksinkertaisesti ärsyttää. Ja kun ravintoloissa pöydät ovat niin lähekkäin että ei voi jutella kaverilleen muiden kuulematta, tapaamiselta menee tarkoitus: kuulumisia kun on tultu vaihtamaan.
Täydennysrakentaminen tietty kuuluu kaupunkilaisuuteen. Ja minäkin olen kaupunkilainen syntyäni, en siis maalaistyttö Hesassa.
Olen siis tottunut kaupunkien elämään ja tykkään siitä että kaikki on helposti lähellä ja saatavilla. Tykkään myös istuskella ”ulkona” ja katsella ihmisiä. Myös kadulla kuljeskelemine ilman sen kummempaa päämäärää on kivaa. Eritoten tästä tykkään ulkomailla.
Vaan yhä tiiviimpi asuminen tuo myös muassaan sellaista meininkiä, josta en tykkää: naapurien elämän seuraamista ja utelua. Kaupunkilaisuudessahan hyvää on juuri myös se, että saa elellä rauhassa vaikka naapurit tuttuja olisivatkin. Kaupunkilaiset ovat aika hienotunteisia, mikä pitää ihmiset tarvittavan loitolla.
Tästäkö osin täydennysrakentamisen myötä sitten joudumme luopumaan? Hiljan eräs naapuri on kaivannut juuri sitä yhdessäoloa jota kiinteä asuminen toisi mukanaan: enemmän yhteisiä hetkiä taloyhtiömme asukkaiden kesken, vaikka jo parit pippalot vuosittain pihapiirissä pidetäänkin.
No niin, tutkainta vastaan on turha potkia. Kyllä kaupungistumisen suuntaan menemme. Se on omiaan hiomaan ihmisistä särmiä sosiaalisuuden suuntaan.
Suurkaupunkielämään harjaantumista tästä lähden taas minäkin harjoittelemaan parin suomalaisen viikon ja lepäilyn ja asioiden hoidon jälkeen.

Kirjoitettaessa soi uutiset :)