Eräänä sateisena iltana Sisiliassa katselin Italian tv-yhtiön RAI:n kulttuurikanavalta upean dokumentin Fabbrica. Sen on ohjannut Francesca Comencini ja se on valmistunut vuonna 2007.
Vaikka en ymmärrä italiaa, ymmärsin dokumentista koko joukon, sillä se rakentuu niin voimakkaasti kuville. Musta-valkoisina ne olivat hyvin tehokkaita.
Filmi oli ikäänkuin läpileikkaus italialaisten tehtaiden noususta ja tehdastyöläisten elämästä.
Materiaali oli koottu hyvin erilaista oloista, töistä ja tehtaista: oli naisia ompelukoneiden ääressä, miehiä hihnoilla valmistamassa auton osia ja hitsaamassa, nuorukaisia kuljettamassa kottikärryillä raskaita taakkoja, nuoria naisia työtakeissaan lounastunnilla, pomoja jaarittelemassa puhelimessa alaisten kuunnellessa kärsivällisesti ja toivoessa puhelun loppumista. Ja tarinan lopussa oli äänessä afrikkalaisia maahanmuuttajia, jotka nyt työskentelevät tehtaissa.
Fabbrica on myös hieno kuvaus siitä miten työläiset ovat Italiassa taistelleet oikeuksiensa puolesta. Filmi näytti kiihkeät lakkoilijat marssimassa ja megafooneihin puhumassa vaatien itselleen parempia oloja. Jotkut tehtaat, kuten Fiat, olivat esillä ylitse muiden.
Tämä huolellisesti koottu ja runsaasti materiaalia sisältävä historiikki oli kuvattu paikoin jopa runollisen kauniisti. Dokumentti on yksi parhaista joita koskaan olen nähnyt.
Se oli sellaista tosi-tv:tä josta pidän. Niitä niin sanottuja tosi-tv-juttuja en koskaan katso.
Mieleeni tuli, että nyt kun työelämässä Suomessa on tapahtumassa rakenteellinen muutos, mikä olisi jonkin ryhmän kuvatessa myös meikäläisten tehtaiden ja tehdastyöläisten tarina samaan tapaan kuin Fabbricassa
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 10:32
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin