Joutuessani viettämään hiljan tunnin Pikku Huopalahdessa kävelin ympäriinsä Huopalahden rannalla ja lahteen vievien purojen varsilla. Lukuisat hauskat veistokset hämmästyttivät ja ilahduttivat siellä minua.
Pikku Huopalahti on kasvanut 30-vuotiaaksi. Ja se vaikuttaa varsin viihtyisältä alueelta. Nurmikkokentät ovat kaiken kansan käyskeltävissä ja viehättävät pienet sillat kaartuvat purojen yli. Nurmikolla tallustellessa voi törmätä hauskoihin puisiin eläin- ja ihmishahmoihin.
Jäin miettimään miksi vastaavaa maisema-arkkitehtuuria ei ole esimerkiksi Töölössä, jossa on paljon puistoja. Töölön puistoissa on vain arvokkaita veistoksia mutta hauska, helposti lähestyttävä taide puuttuu.
Esimerkiksi Arabiassa ja Huopalahdessa veistokset ovat lähellä ihmisten jokapäiväisiä kävelyreittejä ja lasten leikkipaikkoja. Näin lapsetkin tutustuvat taiteeseen luontevasti, pelkäämättä.
Huopalahden veistokset ovat ystävällisestä materiaalista puusta, jota on kiva tunnustella. Siitä saa aistinautintoa.
Puu on nyt arkkitehtuurissa niin sanotusti tapetilla. Sen käyttöä toivotaan lisättävän. Veistospuistot olisivat yksi mahdollisuus.
Veistospuistojen luominen työllistäisi myös taiteilijoita, joilla kaiketi on niukasti töitä näinä aikoina.
