Comeback

Viime aikoina minulta on kysytty monella rintamalla, miksei blogini ole päivittynyt lähes kuukauteen. Tavanomaisemmat kyselyt tulivat Facebookin ja edellisen kirjoituksen kommenttiboksin kautta, mutta samaa ihmetteli muun muassa itselleni tuntematon aavistuksen humaltunut herrasmies tamperelaisen yökerho Fat Ladyn jonossa pari viikkoa takaperin. Terveisiä vaan. Nyt lienee korkea aika tulla pois kolosta.

Olen vuoden kestäneellä blogitusurallani Cityssä sykkinyt päivityksiä kohtuullisen paljon yli sovitun määrän. Minulla on aina pysynyt kynä kädessä vähän liiankin hyvin, ja seitsemän kuukauden pokerireissulla Amerikoissa ei varsinaisesti aiheita puuttunut. Kuten jotkut ehkä taannoisista merkinnöistäni (http://www.city.fi/ilmiot/blogit/2/kotiinpaluu/123429) lukivat, sairastuin melko pahasti maalis-huhtikuussa ja jouduin pahimmillani käymään jopa sairaalan emergency roomissa. Palasin sairastelun takia myös pitkältä reissulta Suomeen, lääkäreillä ravaaminen jatkui ja mitään ei käytännössä löytynyt loputtomista tutkimuksista huolimatta. Ainoa ehdokas ongelmiini oli pahanlaatuinen jännitysniska, mihin aloin käydä fysioterapiassa. Sieltä tuli jonkin verran tuloksia, muttei niin paljon ja nopeasti kuin olisin halunnut.

Jossain vaiheessa vapun jälkeen elämä alkoi kuitenkin pikkuhiljaa voittamaan. Oli tajuttoman hienoa huomata, että pystyy tekemään normaaleja asioita kuten käymään salilla, ravintoloissa ja baareissa kavereiden kanssa. Tuntuu vieläkin käsittämättömältä, että siitä on vain kaksi kuukautta kun pyörryin keskelle katua Floridassa ollen lähes varma siitä, että omaan aivokasvaimen tai muun vakavan sairauden.

Oloni parani kuitenkin vain tiettyyn pisteeseen asti. Voisi sanoa, että sain normaalin elämän takaisin, mutta intensiiviseen pokerinpelaamiseen tarvittavia kykyjä en. Näyttöjen tuijottaminen aiheutti edelleen välitöntä huimausta. Kävin joskus toukokuun alussa myös leffassa, mikä osoittautui virhetikiksi. Kankaan tuijottaminen melkein kolmetuntisen elokuvan ajan sai pään pyörimään sellaista vauhtia, että pelkäsin putoavani tuolilta.

Samaan aikaan minulla oli päällä myös aivan tajuton stressi. Vaikka pääsinkin normaalielämään kiinni, huoli huomisesta oli lähes yhtä paha kuin oireideni ollessa pahimmillaan. En ollut edelleenkään yhtään sen lähempänä comebackia pokeripeleihin. Päässä pyörivät huolet aamusta iltaan, mikä on itseni kaltaiselle perushuolettomalle ajelehtijalle vähintään poikkeuksellista. Päätin lopulta ottaa aikalisän pokerista, kirjoittamisesta, internetistä, blogittamisesta ja kaikesta muusta vähänkään stressaavasta. Jatkoin fysioterapiaa ja satsasin itseni kuntouttamiseen, mutta päätin yrittää pokeria vasta sitten, kun olisin siihen sataprosenttisen valmis.

Edellinen kuukausi onkin sitten ollut joka rintamalla tavattoman hienoa aikaa. Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen olen elänyt suhteellisen normaalia elämää. Pokerit ovat olleet jäissä, olen mennyt nukkumaan keskiyön jälkeen ja herännyt aamukymmeneltä, olen urheillut kovaa ja nauttinut aikaisesta kesästä. Toukokuun lopun helteiden aikaan olin ulkona pariin viikkoon enemmän kuin olin koko viime kesänä, jonka vietin kotona jauhaen hampaat irvessä nettipokeria. Kaikenlaisia tapahtumiakin on ollut – kävimme esimerkiksi Tampereella norsupalloturnauksessa pokerinpelaajaporukalla ja tulin juuri viikon lomalta Portugalista. Siellä oli tosin noin viisi astetta kylmempää kuin Suomessa, ja päädyin aikaistamaan paluulentoa päästäkseni rantalomalle tänne Helsinkiin. Koko edellisen kuukauden olen monestakin syystä ollut tavattoman onnellinen.

Tämän lepäilyjakson aikana kypsyi pikkuhiljaa takaraivossa myös aihio pokerin lopettamisesta ja siirtymisestä muihin töihin. Kun ei ollut enää intensiivisesti mukana jokapäiväisessä pelaamisessa, palo peliä kohtaan alkoi ensimmäistä kertaa koskaan hieman hiipua. Ja omaksikin yllätyksekseni huomasin ajattelevani, että ehkä pokeriuran loppuminen ei olisikaan niin iso katastrofi, kuin olin antanut itseni ymmärtää. Olen kuitenkin panostanut vuosikausia pokeriin kaikkeni, ja on ollut valaisevaa huomata kuinka elämässä on muita, tärkeämpiä asioita. Pokeri ei ole yhtäkkiä ollutkaan enää ykkösprioriteetti, ja se on tuntunut uskomattoman hyvältä. Kun hyväksyin pokeriunelman katoavaisuuden, katosi myös stressi.

Viikko sitten kokeilin viimein ensimmäisen kerran nettipokeria. Pelasin noin 14 tunnin session ilman mitään oireita. Tällä viikolla olen pelannut muutaman lyhyemmän session, ja huimaus on edelleen ollut tiessään. Tuntuu lähes absurdilta, että juuri kun tulin lähes hyväksyneeksi mahdollisesti horisontissa näkyvän pokeriuran lopettamisen, olenkin yhtäkkiä täysin pelikykyinen. Pelit ovat vieläpä sujuneet pitkästä tauosta huolimatta odottamattoman hyvin, eikä touchi ole kadonnut niin pahasti kuin luulin. Myös se vanha tuttu palo ja kilpailuhenki on tullut rymisten takaisin, ja yhtäkkiä huomaan suorastaan odottavani seuraavaa pelisessiota. Addikti ei tässäkään tapauksessa tarvinnut kuin sen yhden piikin, niin johan alkoi hiirisormi syyhyämään.

Ja niin olemme päässeet nykyhetkeen. Peilistä tuijottaa tuhannen taalan kysymys: Mitä tästä eteenpäin? Käynnistyykö ensi vuonna pokeriurani seitsemäs vuosi ammattilaisena, vai pitäisikö tehdä jotain muuta? Tulenko koskaan enää pelaamaan korkeimpien panosten pokeriturnauksia sillä tasolla, jolla ennen sairastumista pelasin? Haluanko edes sitä ja sivutuotteena tulevia unettomia öitä, stressiä, tyhjiä kofeiinitablettipurkkeja, take away-bokseja ja niin edelleen? Pitäisikö minun alkaa pikkuhiljaa kulkeutumaan johonkin muuhun ammattiin?

Vastaus kaikkiin ylläoleviin on ytimekäs ”en tiedä”. Ainoa asia, josta olen varma on se, etten enää koskaan aio polttaa itseäni loppuun pokerilla. Se tulee luultavasti johtamaan siihen, etten tule koskaan voittamaan pokerista miljoonapottia tai nousemaan Suomen tai maailman parhaaksi pokerinpelaajaksi. Se vaatisi täydellistä pokerille omistautumista, eikä minusta ainakaan tämän hetken fiiliksillä ole siihen enää. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö voisi tulevaisuudessakin tehdä pokerilla hyvän tilin liukuvilla työajoilla ja nauttia elämästä. Tämän hetken suunnitelmani on pääasiassa se, että suunnitelmaa ei ole. Ulkona on kesä, lonkero on kylmää ja Daft Punkin Random Access Memories sekä Vampire Weekendin Modern Vampires Of The City soivat korvanapeissa. Miksi pitäisi juuri nyt suunnitella elämä valmiiksi ja tehdä lopullisia päätöksiä? Olen edelleen oma pomoni, eikä niitä minulta kukaan vaadi. En edes vielä tiedä, mitä tulen tekemään juhannuksena. Ainoa hypoteettiseen kalenteriini merkattu meno on Flow-festivaalit elokuussa, jolloin tulen olemaan lumoutuneena eturivissä kuuntelemassa Beach Housen unenomaisia soundeja hymy korvissa. Pyrin siis elämään tästä lähtien stressivapaasti ja pelaamaan sen verran kuin huvittaa, mikä etenkin näin kesällä tullee olemaan noin kolme päivää viikossa. On huojentavaa tietää, ettei jossain vaiheessa tulevaisuudessa siintävä ammatinvaihto olisi sittenkään katastrofi.

Tätä blogia olisin toki voinut jossain vaiheessa päivittää, mutta en vain kertakaikkiaan omannut mitään kirjoitettavaa. Koin tarpeelliseksi irtautua vähäksi aikaa koko pokerimaailmasta, enkä halunnut pohtia myöskään blogiin potentiaalisia aiheita. Jonkinasteisesta writer's blockistakin taisin kärsiä. Nyt ainakin osittain pokeriin palattuani myös kirjoitussuoni on viime päivinä alkanut sykkimään. Voin luvata seuraavan päivityksen, ennen kuin kukaan sitä ehtii nakkikioskijonossa kysyä.

PS. Aloitin muuten uuden harrastuksen: Viinit. Olen jo pitkään miettinyt, että näin varttuneella iällä pitäisi olla edes yksi aikuismainen harrastus. Arvoin jonkin aikaa viinien, oluiden, sikarien ja viskien välillä. Valinta tapahtui lopulta melkein itsestään (vaikka sikariseurojen humidorit kiehtoivatkin myös). Vaikka en ole kuukaudessa vielä kauheasti viineistä oppinut, olen ainakin havainnut viinien maailman yllättävän kiehtovaksi ja tulin jopa käyneeksi viime viikolla portugalilaisella viinitilalla. Tuliaisiakin tarttui mukaan niin monta pulloa, että lentoyhtiön painorajat paukkuivat. Vielä kun oppisi maistelemaan sivistyneesti laseittain eikä pulloittain.

Aurinkoista ja stressivapaata kesää kaikille!

Kirjoitettaessa soi Caribou - Odessa