Mies vailla henkilöllisyyttä

  • Miikka Anttonen

Olin lauantaina Hangossa juhlistamassa pokerinpelaajapainotteisella porukalla ystäväpariskunnan hääpäivää. Ohjelmaan kuului muun muassa wakeboardausta...

... tai ainakin niillä jotka siihen kykenivät, tässä oma paras yritykseni:

Puoli tuntia yritin päästä laudan päälle, mutta eihän siitä mitään tullut. Täysin unbeatable laji. Kuulin että samaan aikaan rannalla oli lyöty betsejä siitä, pääsenkö laudalle koko iltana. Kaverini oli kopannut 50-kertoimisen betsin 10 eurolla toisen kaverin 500 euroa vastaan. Lunastus jäi kuitenkin haaveeksi, kun lopulta luovutin litkittyäni jatkuvien kaatumisten seurauksena vatsan täyteen merivettä. Loppuillan kompensoinkin sitten käänteistä nestehukkaa alkoholitarjoilujen parissa.

Jossain vaiheessa saatiin kaverin kanssa idea, että otetaan tikanheittobetsi panoksena viiden tähden illallinen, joka häviäjän pitää itse kokata toiselle osapuolelle seuralaisineen asianmukaisissa vaatteissa ja voittajan toiveiden mukaisesti. Hävisin toki eli kaverini pääsee nauttimaan gourmet-illallisesta á la Anttonen.

Toki illan ohjelmaan kuului myös pakollinen rantapokeriturnaus:

Kilpailuhenki ei taaskaan antanut periksi vaan piti yrittää täysillä tässä hieman leikkimielisessä turnauksessa, ja tiukan taiston jälkeen sainkin Hanko Beach Open 2012 -tittelin itselleni. Palkintorahat sen sijaan hukkasin Hangon yöhön.

Loppuillasta suuntasimme hankolaiseen yökerhoon, johon Kim Herold sopivasti ujutti koko 20-päisen seurueemme jonon ohi. Kim on todella hieno mies ja ollut mukana pokerireissuilla jo monia vuosia, ja oli siten entuudestaan tuttu myös illan juhlaparille. Itse asiassa Kim oli soittanut ja tarjoutunut tulemaan laulamaan jo alkuillasta yksityiskeikalle rannalle, mutta vesiskootteriin unohtunut puhelin esti nämä aikeet. Yökerhossa Kim sitten veti keikan, jota en ikävä kyllä voi kommentoida koska muistikuvani leikkaavat todella pahasti kiinni jo tässä vaiheessa (löysin tosin itsestäni todella hämäriä kuvia tanssimassa eturivissä).

Kuulin että keikan jälkeen olimme vaihtaneet yökerhoa isompaan, mutta ovimies oli estänyt sisäänpääsyni liiallisen humalatilan takia. En kuitenkaan ollut vielä valmis nukkumaan, joten kiersin takakautta piikkilanka-aidan yli baariin sisään. Tästä minulla ei ole varsinaista muistikuvaa (kuulin kavereilta), mutta kuulemma aidassa oli myös piikkilangaton kohta. Olin kuitenkin provosoitunut piikkilangan tarjoamasta haasteesta ja halunnut mennä yli kaikkein hankalimmasta kohdasta. Seurauksena haavat molempiin kämmeniin ja noin 15 pienempää haavaa sääressä, kyljessä ja kyynärpäässä. Positiivisena puolena jotenkin ihmeen kaupalla en jäänyt tästä kiinni, vaan lipitin muun seurueen kanssa loppuillan lonkeroa, kädet verillä mutta onnellisena. It was worth it.

Aamuyöllä piti tehdä vielä pakollinen yöuinti, ikävä kyllä unohdin riisua shortsit ja vein vahingossa passinikin uimaan. En omista ajokorttia enkä henkilökorttia, ja uintiretken seurauksena ainoa virallinen henkilötodistukseni on nyt paperimössöä. Reilun viikon päästä on suunniteltu lähtöä San Remoon, mikä voi olla hieman vaikeaa ilman henkkareita. Toisaalta olen vähän miettinyt reissun skippaamista joka tapauksessa, sillä tajusin että kyseinen turnaus menee päällekkäin Flow:n kanssa. Ja Flow:ssa esiintyy mm. Bon Iverin lisäksi todellinen man of the moment, Frank Ocean: http://youtu.be/HfyWQ2AEBic

Vähän alkaa olla sellainen kutina, että tätä ei voi kyllä missata. Toisaalta en päässe tuonnekaan sisään ilman papereita (olen 25 mutta aina kysytään paperit vaikka yrittäisin ostaa yhden oluen kaupasta? Kiitti naamasta), eli pitäisi varmaan raahautua poliisilaitokselle joku päivä lähiaikoina.

PS. Ettei mene ihan off topiciksi, alla allekirjoittaneen viimeisen kolmen kuukauden pokeripelit graafimuodossa. Vähän alkoi $60 000 viivan väärällä puolella hajottamaan, mutta pikkuhiljaa voi jo alkaa hengittämään vapautuneesti. Vielä kun omilleen pääsemisen lisäksi onnistuisi voittamaan, niin voisi haaveilla biittaavansa 16-vuotiaan kesäduunarin palkan.

Kirjoitettaessa soi Frank Ocean - Sweet Life

8 kommenttia

Anonyymi

17.7.2012 12:21

Onko toi 2/4 tai 5/10 texu-käppyrä? Pysyikö taso ala- ja ylämäessä koko ajan samana vai otitko kyläilyjä ylemmällä tasolla?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.7.2012 19:36

Graphi on turnauksista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miikka Anttonen

17.7.2012 19:46

Turnauskäppyrä, mä en pelaa käteispelejä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.7.2012 21:57

Miikka, oletko alkoholisti :O

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.7.2012 11:07

Blogi biittaa nykyiset ja edesmenneet pokerilehdet hyvällä marginaalilla. Huonona puolena, että tulee vahingossa luettua noita muitakin juttuja täällä..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miikka Anttonen

18.7.2012 20:12

Jos kerran 2 viikossa juominen lasketaan niin ehkä sitten :OOO

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.7.2012 07:18

Sairas käppyrä. Mikä av. stake? Ei taida perus muutaman sadan binin kassavaatimukset riittää.. :) Pystyitkö pelaamaan A-luokan peliä koko ds:n ajan vai alkoiko tulla turhautumisesta johtuvia spewejä?

GL

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miikka Anttonen

22.7.2012 19:46

Joku $100 av stake aika lähellä. Samaan aikaan myös liveihin 50k alas :< ei ehkä turhautumisspewejä koska en kauheasti tilttaa, enemmän ehkä sen takia vaikea pelata A-peliä koska itseluottamus kärsii, ei uskalla pelata niin löysästi ja bluffata kun tuntuu et aina häviää. Nyt taas on suht helppo pelata :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi