Naku-uinti ja pokeribileet

Jos tämänkertaisen blogautukseni kirjoitusasu on normaalia huonompi, syytän krapulaa. Olin eilen Kaivohuoneella bileissä, tarkoituksena ottaa muutama. Lopulta löysin itseni pöydästä 1,75l Belvedere ja blandiskori edessä 3.30 erittäin juhlatuulella, kun pilkku tuli.

Meitä oli iso remmi pokerinpelaajia, ketään ei nukuttanut. Mietimme potentiaalisia jatkopaikkoja. Useampi meistä asuu keskustassa, ja vaihtoehtoja oli monia. Päädyimme kuitenkin menemään Hietsuun.

Jakauduimme kolmeen taksiin. Muistaakseni yksi autokunta lähti hakemaan juotavaa kotoa, toinen pyyhkeitä ja kolmas ruokaa. Lopputulos oli se, että noin 15 matkaan lähteneestä hietsuun löysi kolme, blandiksia ja pyyhkeitä ei ollut, pari sipsipussia kylläkin.

Hetken sipsejä mutusteltuamme rohkaistumme uinnille. Ketään ei näy missään ja uimahousuja ei ole, joten heitämme vaatteet isoon kasaan ja juoksemme veteen. Noin 10 sekunnin räpiköimisen jälkeen toteamme veden sen verran kylmäksi, että päätämme lopettaa uimisen ja mennä pukeutumaan. Tässä vaiheessa havaitsemme, että vaatekasamme päällä on noin 800 lokkia syömässä sipsejä. Kellot, kengät, housut, paidat aivan lokinpaskassa. Well done.

Tämäkään ei kuitenkaan lannista juhlatunnelmia, vaan saamme vision lähteä jatkamaan uimista johonkin lämpimämpään paikkaan. Soitto 020202: "Moi, tota pystytsä kattoo jostain uimahallin joka ois auki tähän aikaan?" Urheilutalo kuulemma olisi. Taksi sinne, toteamme että halli on kesän suljettu.

Uusi puhelu, sama kysymys kuin edellä. Itäkeskuksen uimahalli kuulemma aukeaa 6:15. Kolme soturia ottaa taksin kohti itäväylää, edelleen lokinsyömät sipsit kainalossa ja vaatteet märkinä. Maksamme taksin, joka kurvaa kaukaisuuteen. Ovessa lappu, että halli kiinni tyyliin jonkun remontin takia.

Taas uusi puhelu, sekä numeropalveluun että taksikeskukseen. Seuraavaksi kohti uimastadionia. Se on auki. Menen sisään ja ostan lipun sekä vuokraan uimahousut. Katson taakseni ja totean että kaverini eivät pääse sisään. Haisivat kuulemma liikaa vanhalle viinalle. Hylkään vuokraamani uimahousut ja poistun kaverieni kanssa.

Vielä yksi oljenkorsi. Tässä vaiheessa kello on jo varmaan 9. Kumpulan maauimala, one time? Taksi sinne, toteamme paikan ulkopuolella että se on jopa auki. Armoton valmistautuminen ja psyykkaus jotta pääsisimme sisään, jokainen käy läpi omat linet mitä sanoa lippuluukulla ettei pientä humalatilaamme havaittaisi. Hirveä tsemppaus ja ihmeen kaupalla pääsemme kaikki sisään.

Tässä vaiheessa muistamme, ettei kenelläkään ole uimahousuja. Ympärillä olevista lapsiperheistä päättelemme, että sellaisia saatetaan vaatia. Lippukassalta voi onneksi vuokrata. Kysyvät kokoa, kaikki vastaavat "M". Saamme kolmet noin XS-kokoa vastaavat räikeän punaiset pöksyt, jotka muistuttavat enemmän bikinien alaosaa kuin miesten housuja. Se ei haittaa.

Menemme altaille, kysymme uimavalvojalta josko hyppytornit olisivat kohta auki. Ne luvataan avata kohta. Menemme hetkeksi makoilemaan puisille penkeille. Havahdumme auringonpistokseen 2-3 tuntia myöhemmin, aivan hajalla, krapulan hiivittyä puseroon ja nestehukan ollessa läkähdyttävä.

Retreat. Palautamme punaiset uimahousut, pukeudumme lokinpaskaisiin vaatteisiin ja otamme vielä yhden taksin kohti kotejamme. Ulkona on kesän ensimmäinen hellepäivä, kello on 12. Haaveilen sinnittelemisestä iltaan asti hereillä, jotta voisin kääntää unirytmini. Nukahdan mäkkipussin viereen noin 12:05.

Heräsin äsken, kello tulee iltakahdeksan. Aavistuksen sekava olo. Hyvän illan tunnistaa siitä, että toipumiseen menee ainakin kaksi päivää.

Tästä pääsemme itse aiheeseen, eli pokerinpelaajien biletystaipumuksiin. Se on ehkä kaikkein eniten meitä profiloiva asia mainstream-mediassa. Jos pokeri jossain mainitaan, niin yhdeksän kertaa kymmenestä kyseessä on joku "Sahamies kusi kadulle kännissä"-tyylinen otsikko.

Monella saattaa varmasti olla sellainen kuva, että pokerinpelaajilla on aina isot bileet, vip-aitiot joka bilepaikasta ja niin edelleen. Olen itse kiertänyt pokerimaailmassa kohta viisi vuotta ja ollut niin monissa bileissä, ettei ole mitään toivoa edes yrittää niitä laskea. Tämän näkemyksen turvin ajattelin kertoa, miten asiat oikeasti menevät.

Stereotyyppinen hienostoklubi-vip room-jatkot viiden tähden hotlassa-tyylinen mielikuva pitää maailmalla usein aika hyvin paikkansa. Pokeriturnausreissujen kohokohta on usein pelaajabileet, joita tosiaan järjestetään aivan älyttömissä paikoissa. Turnauksen järjestää aina joku peliyhtiö, ja käytännössä jokaisessa turnauksessa pelaajayhtiö järjestää myös joko turnauksen aluksi tai lopuksi hillittömät bileet jossain. Niihin panostetaan aina, koska peliyhtiöt haluavat tietenkin tarjota asiakkailleen elämyksiä ja laittaa sanan kiertämään kuinka juuri heidän turnauksessaan on parhaat bileet, kannattaa tulla toistekin.

Melkein joka kerta näihin bileisiin on buukattu kuukausia etukäteen yksi kyseisen kaupungin absoluuttisesti hienoimmista paikoista, usein koko baari on varattu ainoastaan pokerinpelaajien käyttöön. Paikalla saattaa olla joku puolitunnettu dj ja jotain ohjelmaa viihdetaiteilijoiden muodossa. Bileissä pyörii joskus julkkiksia (pokerista innostuneita joita joko minä tai kaverini on bongannut bileissä: Kevin Dillon, Michael Phelps, Ben Affleck, Hank Azaria, Dennis Rodman, Nelly). Juomat ovat aina ilmaiset, jokaisessa pöydässä odottaa korillinen viinaa ja blandiksia ja niitä saa juoda niin paljon kuin haluaa. Veikkaan, että bileet tulevat peliyhtiöille järkyttävän kalliiksi, mutta maksavat kuitenkin itsensä takaisin kun asiakkaat (me) ovat tyytyväisiä ja jatkavat pelaamista.

Eli kyllä, lähes aina ulkomaanreissuilla pokerielämään kuuluu juuri näitä surrealistisen hienoja bileitä, joita ei muuten pääsisi helposti kokemaan. Monella tapaa ne ovat ainakin itselleni kohtuullisen tärkeä osa kiertämistä - korttia nyt voi pelata missä vain, mutta on siistiä tehdä jotain muutakin ja saada jälkipolville muisteltavaa (bilejatkoista minulla on vuosien varrelta kirjan verran järjettömiä tarinoita, joita ajattelin dokumentoida tässä blogissa vähän myöhemmin).

Hienoa on myös se, että tämä pelaajabilekulttuuri on levinnyt viime vuosina myös pienempiin turnauksiin. Vielä urani alussa tilanne oli universaalisti se, että ainoastaan isoimmissa, 5000-10000 euron turnauksissa oli jotain muuta ohjelmaa kuin pokeria. Sitten muutama vuosi takaperin eräs peliyhtiö keksi brandata oman, halvan sisäänoston ja amatööreille suunnatun turnaussarjansa nimenomaan sillä, että ohjelmassa on aina jäätävät bileet. Sana levisi, turnaussarjasta tuli huippusuosittu, ja nyt lähes kaikki peliyhtiöt ovat ottaneet saman linjan. Nykyään pokeriturnaukset ovatkin monelle enemmän loma ja bileet kuin vakava pelitapahtuma.

On aina yhtä hauska seurata, kun törmää jossain Cannesin hienostoklubilla Penttiin Perähikiältä joka voitti 2000 euron turnaukseen paikan 2 euron karsintaturnauksesta vahingossa, on ekaa kertaa elämässään ulkomailla ja vetää 500 euron vodkaa flipflopit jalassa ja kaljamaha wifebeaterin alta pönöttäen paikassa, johon hän ei ikinä pääsisi sisään ellei pokerilafka olisi sattunut buukkaamaan paikkaa kyseiseksi illaksi.

Mutta entä sitten Suomessa? Tämä ei ehkä päde Ilariin, Jensiin ja muihin pokeritaivaan tuikkivimpiin tähtiin, mutta väittäisin suurimman osan meistä vetävän ihan samanlaisella profiililla kuin muutkin työssäkäyvät.

Urani alkupuolella koin itse pintaliitopaikoissa pyörimisen elämän siisteimmäksi asiaksi, ja monesti tuli pyörittyä kaiken maailman vip-tiloissa (Onnelan vip room 2009: 10 pokerinpelaajaa ja 5 BB-tähteä joka helvetin lauantai). Pidin silloin itse blogia peleistäni, mutta monesti tärkeämmäksi osaksi astui bragaileminen sillä, kuinka taas oltiin vähän backroomissa dokailemassa starojen kanssa.

Nyt, 25-vuotiaana ja hieman viisastuneena olen tajunnut, että kyllä ne siisteimmät illat lähtevät ihan tavallisista paikoista, massan parissa pyörimisestä ja yhdeksältä aamulla naisten bikinien alaosa päällä maauimalasta havahtumisesta. En ole turnausreissujen ulkopuolella juuri missään vip-tiloissa pyörinyt vuosikausiin, eikä kyllä kiinnostakaan. Kalliosta tai Töölöstä minut voi bongata, lonkero kädessä jauhamassa paskaa. Mieluummin jauhan sitä kaverieni kuin BB-Hennan kanssa.

Ja näin se on pokeriystävienikin kohdalla. Aika säännöllisesti kun käymme ulkona, jossain vaiheessa iltaa seuraan lyöttäytyy joku random joka meinaa alkaa hyperventiloida kun kuulee, että olemme pokerinpelaajia. "Ei helvetti, mä oon oikeesti pokerinpelaajien kans dokaamassa! Kuin siistii!". Mielestäni pokerinpelaajien kanssa dokaaminen ei eroa muiden ihmisten kanssa dokaamisesta kuin yhdellä tavalla eli siten, että keskustelu pyörii 99-prosenttisesti pokerin ympärillä ja seurueessa olevilla ulkopuolisilla on luultavasti helvetin tylsää.

Eli jos joku kutsuu sinut pokerinpelaajien illanviettoon, kannattaa suhtautua varauksella. Luultavasti meno on itse asiassa helvetisti kuivempaa kuin vaikka roskakuskien kanssa. Se mediassa annettu kuva luksuselämästä ja ylettömästä rahan tuhlaamisesta baarissa on kohtalaisen kaukana totuudesta ainakin suurimman osan ajasta. Varmasti parikymppisillä tilanne on vähän eri, kun joku on voittanut isosti ja ostaa sitten kaveriporukalle pöydän ja siihen viisi pulloa viinaa esittääkseen coolia (been there, done that). Mutta vähän pitempään alalla olleet ja suurin osa niistä, jotka voivat itseään ammattilaisiksi nimittää, ovat kyllä yleensä ihan normaalilinjalla. Paitsi silloin kun ollaan ulkomailla.

Otan ensi kerralla johonkin Lontoossa tai vastaavassa kaupungissa järjestettyyn bileiltaan kameran mukaan, ja postailen tänne otoksia. En kuitenkaan bragaillakseni, sillä aito brag on terassilla shortsit jalassa nautittu lonkero eikä Rafael Nadalin kanssa backroomissa siemailtu Belvedere-shotti.

Kirjoitettaessa soi Blur - Under The Westway