Tailgatingia San Diegossa

Päätämme kauniina maanantaiaamuna suunnata päiväksi rajan yli San Diegoon. Syy liikkeeseen on illalla pelattava jenkkifutismatsi San Diego Chargers - Denver Broncos. Jenkkifutis on täällä lähes uskonnon asemassa, ja olen aina halunnut nähdä pelin paikan päällä. Suurin osa kunkin kierroksen otteluista pelataan sunnuntaina, mutta maanantaina pelataan aina yksi, ympäri maata televisioitava spektaakkelimainen ottelu. Se tunnetaan jenkeissä nimellä Monday Night Football. Ja tänä maanantaina se ottelu pelataan kaikista paikoista juuri San Diegossa, kivenheiton päässä.

Pakkaamme itsemme ja muutaman vesilitran vuokra-automme ja suuntaamme kohti Tecaten rajakaupunkia. Se on noin tunnin matkan päässä, kun lähin raja-asema (Tijuana) on melkein vieressä. Jenkkihallituksen nettisivusto kertoo kuitenkin kätevästi, että jono Tijuanassa on 3-4 tuntia pitkä, kun Tecatesta pitäisi selvitä läpi tunnissa. Tijuanassa on napattu edellisenä iltana pahamaineisen meksikolaisen huumepomon tytär viranomaisten haltuun ilman takuita, mikä lisää entisestään hässäkkää lähiasemalla.

Ensimmäiset 50 minuuttia matkasta ovat lähinnä aavikkoa ja vuoristoa. Maisema näyttää siltä, että missään ei ole satanut vuosikymmeneen. Sää kuumenee viisi astetta heti, kun ajamme vähän matkaa rannikolta pois sisämaahan päin. Vastaan tulee satunnaisia ränsistyneitä hökkeleitä, parhaat päivänsä nähneitä ajoneuvoja ja yksittäisiä kulkijoita. Vain GPS muistuttaa siitä, että olemme menossa kohti jotain muuta kuin aina vain aavikkomaisemmaksi ja ränsistyneemmäksi muuttuvaa kuumaa ja hiekkaista tyhjyyttä. Pelisessioiden ja automatkojen aikana diktaattorin ottein dj:nä toimiva Bryan luukuttaa Deadmau5:ttä niin kovaa, että se kuuluu varmasti rajan yli jenkkeihin asti. Kolme viikkoa sitten en tiennyt EDM-skenestä yhtään mitään. Kolmen viikon aivopesun jälkeen Deadmau5:t, Kaskadet ja Aviciit tulevat jo ihan lonkalta. Nuo kolme muuten soittavat Vegasissa Halloweenina ensi viikolla, kun olen myös itse paikalla. Vinkkejä keikkavalinnasta otetaan vastaan. Tällä hetkellä deadmau5 johtaa, koska sillä on hieno hiirinaamari.

Pölyn keskeltä nousee aivan yhtäkkiä vihreä keidas. Parissa minuutissa maisema muuttuu hiekka-aavikosta suihkulähdepuistoja ja Subway-ravintoloita sisältäväksi pikkukaupungiksi. Tecate on todella viehättävä ilmestys. Joka puolella on vuoria, ja Tecate on niiden välissä ikään kuin ansassa. Kiehuvassa sellaisessa. 2 minuuttia auton ulkopuolella, ja uskon tietäväni miltä McDonald'sin kananuggeteista tuntuu rasvakeittimessä.

Autojono rajalla on loputtoman pitkä, eikä tunnu etenevän ollenkaan. Pari tuntia ja loputon määrä tanssimusiikkia Bryanin iPhonesta myöhemmin olemme luukulla. Annamme passimme virkailijalle; kolme yhdysvaltalaista, yksi suomalainen. Kavereiltani ei kysytä mitään, minua tentataan senkin edestä. Tuiman virkailijan ilme kirkastuu vasta, kun jalkapallo tulee puheeksi. Saan passini takaisin ja kaupan päälle esitelmän ottelun ennakkoasetelmista. Welcome to the United States.

Matka rajalta San Diegoon kestää tunnin ja on varsinkin aluksi henkeäsalpaavan kaunis. Vietän koko matkan hengittäen maisemia ja kuunnellen matkaan yllättävän hyvin sopivaa elektronista musiikkia. Nautinnon keskeyttävät vain Bryanin satunnaiset esitelmät siitä, kuinka hän näki tämän ja tämän dj:n siellä ja täällä.

Pysähdymme lounaalle vähän ennen San Diegoa. San Diego tunnetaan Kalifornian kulinarismin kehtona ja pursuaa hyviä ravintoloita. Me valitsemme niistä tietenkin parhaan.

En ole suuri pikaruoan ystävä, mutta Wendy's onkin paljon enemmän kuin pikaruokaketju. En tunne ketään, joka ei Wendy'sissä käytyään olisi pitänyt saamastaan. Kuka perustaisi Suomeen ensimmäisen Wendy'sin?

Aterian jälkeen on aika suunnata kohti Qualcomm Stadiumia. Se löytyy navigaattorin avulla helposti. Kello on kaksi iltapäivällä, kun matsi alkaa kuudelta. Lähin parkkipaikka löytyy kahden kilometrin päästä, sillä stadionia ympäröivät tuhannet parkkiruudut on parkkeerattu täyteen jo ajat sitten. Monday night football on niin käsittämättömän iso juttu, ettei sitä voi edes tajuta.

Kävelymatkan stadionille jakaa faneista muodostuva kulkue. Kaikkialla on mustan pörssin lipunmyyjiä, krääsäkauppiaita ja muita helppoheikkejä. Meillä ei itse asiassa ole lippuja tähän loppuunmyytyyn otteluun, joten ostamme 60 dollarin liput afroamerikkalaiselta pilveltä tuoksuvalta kauppiaalta 85 dollarilla kipale. Stadion avautuu isompana kuin mikään koskaan näkemäni urheiluareena. Sitä ympäröi massoittain ihmisiä joka puolella. Emme pääse edes sadan metrin päähän pelipaikasta jäämättä jumiin asuntovaunujen, grillaajien, kaljoittelevien miesten ja promotyttöjen loputtomaan mereen. Päätämme sukeltaa sekaan.

Tätä kutsutaan tailgatingiksi. Jenkit pyhiinvaeltavat näihin otteluihin edelisenä iltana ja pystyttävät asuntovaunuautonsa niin lähelle stadionia kuin mahdollista. Muut tailgateajat liittyvät seuraan, ja sitten grillataan ja juodaan kaljaa. Ne, jotka eivät tule kauempaa, menevät kuitenkin stadionille tuntikausia ennen pelin alkua hengaamaan muiden tailgateajien seurassa. Ennen kauden huipennusta eli Super Bowlia paikalle tullaan jopa kolme päivää ennen itse ottelua.

Kävelemme asuntovaunun ohi, jonka seinään on asennettu kaljahana. Broncosin paitaan pukeutunut mies vaikuttaa ylpeältä tekeleestään ja juo suoraan hanasta.

Vastaan tulee toinen oranssipaita, erittäin tukevassa humalassa oleva keski-ikäinen mies. Kun hän kuulee, että olen Suomesta, hän kirmaa asuntoautoonsa ja tulee takaisin kahden kaljan kanssa. "You should try American beer, son!", hän sanoo ja antaa minulle Bud Lightin molempiin käsiin. Jostain kurvaa paikalle paikallisen yliopiston Alpha Beta Zeta (tms)-tyttöjä söpöissä pinkeissä asuissa. Hekin pysähtyvät juttelemaan. "Oooooooh my god, Finland, that's sooooooo cuuuuuuuute!". Josh kertoo tytöille, että hän seurusteli ennen samaan järjestöön kuuluvan tytön kanssa. "Oooooooh my god, that's AWESOME! You guys ROCK! Gimme a hug!". Minusta tuntuu, että olen joutunut keskelle huonoa jenkkiläistä college-elokuvaa. Jollain tavalla kuitenkin nautin tästä. Ehkä se johtuu innokkaasti halailevista tytöistä.

Neljä tuntia, kuusi Bud Lightia ja kahta pekoniviipaleiksi käristynyttä poskipäätä myöhemmin istumme paikoillamme ja ottelu on valmis alkamaan. Kaikki käynnistyy kansallislaululla, jonka aikana koko stadion nousee seisomaan. Tätä odotinkin. Yllätyksenä tulevat jokaisen pelaajan sisääntulon kohdalla laukaistavat ilotulitteet, taivaalla kunniakierroksen tekevät hävittäjät sekä golf-legenda Phil Mickelson, joka käy lyömässä draivin nurmen yli. Cheerleaderit esittävät shownsa ja äsken tapaamamme ABZ-tytöt ovat kentän laidalla hymyilemässä valkaistuilla hampaillaan yleisölle ja tv-kameroille. Tämän jenkit osaavat.

Matsi on valmis alkamaan. Muistan muutamassa minuutissa säännöt. Tähän asti olen katsonut vain jokaisen vuotuisen Super Bowlin, mutta vuodessa säännöt karkaavat aina puoliksi muististani. Jenkkifutis on minusta aina ollut todella hieno laji, ja nautin etenkin sen taktisesta elementistä. Suomessa sitä on ikävä kyllä mahdotonta seurata, ellei halua katsella viideltä aamulla nettistreamejä. Vietän jo nyt liian paljon aikaa viideltä aamulla klikkaillen pokerisoftien nappeja, enkä todellakaan halua viettää yhtään ylimääräistä tuntia koneen ääressä. Siispä jenkkifutis ei ole mahtunut elämääni - ennen tätä iltaa.

Parin minuutin jälkeen olen aivan koukussa. Tunnelma stadionilla on jotain sellaista, mitä en ole koskaan kokenut. Jenkit ovat helvetin äänekkäitä ja suhtautuvat matsiin intohimoisesti, mutta kuitenkin jotenkin kunnioittavasti. Chargers- ja Broncos-fanit istuvat vieri vieressä kannustaen omiaan, hyppien, tanssien, huutaen ja viheltäen, mutta silti kukaan ei suutu ja vedä toista turpaan. Suomessa tällä keskimääräisellä ennen matsia nautitun oluen määrällä tulisi ruumiita.

Ottelussa nähdään myös täysin käsittämätön sulaminen kotijoukkueelta. Peli on tauolla 28-0 isännille. Jotenkin Broncos kuitenkin onnistuu voittamaan ottelun 28-38. Kaukaa Denveristä matkanneet oranssipaitafanit ottavat kaiken irti loppusekuntien ratkaisusta. Stadion räjähtää ratkaisevasta touchdownista. Chargers-fanit viheltävät, Broncos-fanit huutavat täyttä kurkkua. Silti ketään ei vieläkään nähdäkseni satu. En pysty olemaan hymyilemättä. Tämä on hienoin urheilujuhla, mitä olen koskaan paikan päällä todistanut.

Menemme pelin jälkeen istumaan vähäksi aikaa jälkipelibaariin syömään wingsejä ja juomaan vielä yhdet Budit paikallisten kanssa. Olen ilmeisesti amerikkalaistunut 8 tunnissa niin paljon, että ensimmäistä kertaa koskaan minulta ei edes kysytä aksenttini takia, mistä olen kotoisin. En ole koskaan ollut suuri Yhdysvaltojen ystävä monestakin syystä, mutta sopivissa annoksissa jenkkikohkaaminen on oikeastaan aika mukavaa.

Deadmau5 raikaa vielä kerran yöllisellä moottoritiellä. Takana on vaiherikas vuorokausi vapauden maassa. Pääsemme lopulta takaisin kämpille yhdeltä yöllä, ja olen kuolemanväsynyt. Ensin on kuitenkin pakko katsoa youtubesta kooste illan ottelusta. Minut on käännytetty.

Kirjoitettaessa soi deadmau5 - The Veldt