SUOMALAISTA ALKOHOLIKULTTUURIA EUROOPPAAN

Olipa kerran erään suuren eurooppalaisen yrityksen pieni suomalainen tytäryhtiö. Suomalaisella yrityksellä oli pitkään mennyt huonosti, oli tappiollisia vuosia, irtisanomisia, henkilöstöllä alhainen motivaatio ja tutkimuksin todettu kapinamieli yhtiön johtoa kohtaan. Saadakseen parannusta henkilöstön mielialaan, päätti yrityksen johto lähettää 15 hengen suuruisen osaston viikonloppuvierailulle emoyhtiön pääkonttoriin ja lajissaan maanosamme suurimmille tehtaille eteläiseen Eurooppaan.

Matkaan lähdettiin innokkaasti, mm. matkan johtaja oli ansiokkaasti laatinut erittäin hauskan ja opettavaisen oppaan siitä, mitä matkailijan tulee tietää kohdemaastaan, sen maantieteestä, kielestä ja kulttuurista. Samassa oppaassa oli kautta rantain myös huomautettu suomalaisen alkoholikulttuurista tai sen poikkeavuudesta muuhun eurooppalaiseen yhteisöön verrattuna.

Tämän ilmeisesti katsottiin tarkoittavan sitä, että muun Euroopan täytyy omaksua suomalainen alkoholikulttuuri ja että juuri tämä retkikunta oli lähetetty sitä levittämään.

Niinpä valmistautuminen pyhään tehtävään aloitettiin jo Helsinki-Vantaalla, sitä jatkettiin välilaskun aikana Arlandassa ja parannettiin lentokoneessa. Samalla alkoi humaltuneiden ristiretkeläisten katkeamaton naurunräkätys, missä erikoisesti seurueen naiset kunnostautuivat. Sama ristiretkeläismeno jatkui myös kohdemaassa terassilta toiselle, ettei vain kaukaisimmallekaan kieltä ymmärtämättömälle turistireppanalle jäisi epäselväksi, mistä maasta ollaan ja mikä maa on jääkiekon maailmanmestari (oli juuri voitettu).

Jatkuvaan naurunräkätykseen tuli sentään katkos Leonardo da Vincin ”Viimeisen ehtoollisen” ja Milanon Tuomiokirkon mykistävän vaikuttavuuden kohdalla, minkä jälkeen sama meno jatkui, keskustelun aaltoillessa tasolla ”kusi, paska, perse ja räkä”. Olikohan paikallinen kulttuuri kuitenkin niin heppoista, ettei sen omaksumiseen tarvittu kuin aamupäivän kiertoajelu, minkä jälkeen voitiin palata alkuperäiseen lähetystehtävään. Tietysti oli joukossa joitakin sivistyneitäkin, ilmeisesti johtui hyvästä kotikasvatuksesta, he joivat vain ”bisseä”, eivätkä rahvaanomaisesti kaljaa.

Edistystä aiempaan oli ehkä se, että tällä matkalla kukaan ei oksentanut bussiin, eikä pyörinyt ulos bussista rähmälleen kansainvälisen turistijoukon ihmetellessä silmät pyöreinä pohjalaisten ”entreetä”.

Surullisinta lienee se, että riekkujat eivät huomanneet mitään muutoksen tarvetta matkakäyttäyty-misessä, vaan "matka oli ollut hauska ja hyvällä porukalla tehty".

Tuntien suomalaiset paksukallot ja sen kuinka vaikeaa on ottaa kiinni n. tuhat vuotta kulttuuriperintöä, voitaisiinko ajatella, että ennen kuin yritykset lähettävät henkilöstöään edustamaan itseään, yritystään, kotimaataan, emoyritystään ja sen tuotteita, että pidettäisiin heille parin viikon mittainen juopottelukurssi. Tämän kurssin aikana koulutettaville juotettaisiin aamusta iltaan kaikki mahdollinen alkoholi, mikä vain sisään saadaan, ettei matkan aikana tulisi mieleen, että tässä suhteessa pohjolan mestarit olisivat jääneet vähemmälle muuhun Eurooppaan verrattuna, eikä välimatkaa tarvitsisi kuroa kiinni lyhyen matkan aikana.

Ehkä tulevat sukupolvet voisivat sitten tehdä oman osuutensa tälläkin saralla Euroopan integraation eteen.

Kirjoitettaessa soi .Dean Martin - Arrivederci Roma .