Mätänevän mielen talo

The Fall of the House of Usher
Ooppera

Musiikki Philip Glass
Libretto Arthur Yorinks
Musiikinjohto Harri Karri
Ohjaus Vilppu Kiljunen
Pääosissa Jussi Ziegler, Tuomas Katajala, Sanna Heikkinen

Edgar Allan Poen syntymästä on kulunut 200 vuotta ja Suomalainen kamariooppera juhlistaa tapausta esittämällä Philip Glassin oopperan The Fall of the House of Usher, joka pohjautuu Poen novelliin Usherin talon tuho.

Roderick Usher asuu kaksoissisarensa Madelinen, lääkärin ja palvelijan kanssa vanhassa, mätänevässä sukukartanossa suon keskellä. Roderick on vajoamassa hulluuteen. Hän uskoo, että hulluuskohtaukset, aistien yliherkkyys ja luulotaudin oireet aiheuttaa sisarusten asuma sukutalo. Madelinekin on sairas ja kärsii rajuista tajuttomuustiloista, joiden aikana hän vaikutta kuolleelta. Roderick kutsuu lapsuudenystävänsä, joka oopperassa on nimetty Williamiksi, pelastamaan itsensä talolta ja hulluudelta.

William saapuu taloon ja kohtaa kummituksia tai kuoleman sanansaattajia muistuttavan henkilökunnan. Talo, joka alkaa pian piinata ja syödä Williamia sisältä, on Usherin sisarusten mätänevän ja rapistuvan mielenterveyden symboli. William huomaa, että Roderick, Madeline ja talo elävät jonkinlaisessa sairaassa symbioosissa.

Williamin roolin laulava baritoni Jussi Zieglerin on hahmoista eniten elossa niin ääneltään kuin näyttelemiseltäänkin. Tenori Tuomas Katajala lauloi Roderickin osan tasavahvasti ja oivana parina Sanna Heikkisen sopraanolle, joka soi kauniisti ja rakentaa Madelinen hahmosta hauraan ja pelkojensa riivaaman olentoparan. Miehet kaipaavat kipeästi lisäharjoitusta englannin lausumisessa, vaikka oopperassa ei ääntämisen tarvitse olla niin justiinsa.

Vilppu Kiljusen ohjauksessa mahdollisesti insestisessä suhteessa elävät sisarukset eivät ole hiljalleen menettämässä järkeään, vaan ovat jo melkoisen sekaisin. Roderick tappaa sisarensa hulluuskohtauksen ajamana. Madelinen ruumis pannaan arkkuun ja säilötään kryptaan ennen hautaan laskemista. Katsojalle alkaa selvitä, että Madeline on haudattu elävältä. William tekee ystävänsä hyväksi minkä pystyy, mutta lopulta haluaa vain paeta kauhujen taloa keinolla millä hyvänsä.
Poen novellissa ja Glassin musiikissa kauhu on pään sisässä, Kiljusen ohjaus kuvittaa sen ja selittää yleisölle välillä turhankin selvästi, että hulluja tässä nyt ollaan ja ahdistaa tosi paljon, kässäättekö.

Näyttämöilmeestä on poistettu kaikki goottilaiset ja kauhuromanttiset koukerot ja härpäkkeet, lavasteiksi riittävät koroke, pari tuolia sekä seinille heijastettavat tussiviivat, joita visuaalinen suunnittelija Kimmo Viskari piirtää reaaliajassa. Lavastus on korostetun moderni, mutta puvut viittaavat 1800-luvulle. Ooppera olisi toki sekä Glassin upean, minimalistisen musiikin että tarinansa puolesta istunut myös nykyaikaan, mielialalääkkeiden ja kerrostalomuumioiden luvattuun maahan.