Äitinä oleminen ei ole helppoa. Omaa kokemusta ei tosin vielä ole, mutta olen käsittänyt, että haasteet eivät rajoitu ainoastaan siihen pisteeseen, kun wannabe-mama lähtee metsästämään sopivaa isihenkilöä (tai vaihtoehtoisesti hyvää hedelmöityslääkäriä). Jos siitännästä ei seuraa 24h oksentelua tai +30 kiloa elopainossa, voi olla kuitenkin varma, että kivulias grandefinaalii tärähtää jokaisen äityliinin kohdalle.
Onneksi tulos ja uhraukset ovat lopulta kaiken tämän kärsimyksen arvoisia. Vai ovatko? Äidiksi tulon jälkeen joutuu nimittäin kohtaamaan uudet kollegansa, muut äidit. Ja ne vasta pyllystä ovatkin.
Mammojen keskustelupalstoista selviää, että kauheimmat bitchit löytyvät juuri äitien joukosta. Jos mama-in-hell ei selitä viittä liuskaa vauvansa ruuansulatuksesta, muistuttaa hän homejuuston siköitä tappavasta voimasta ja rinnastaa meikkaajaäidin kylän pahimpaan lumppuun (vaikka onhan tietenkin selvää, että äitinä olemisen ”hyvyyttä” tuleekin mitata sillä, kuinka paljon omaan persoonaansa ja elämäänsä kuuluvia asioita pystyy marttyyrimaisesti uhraamaan jälkikasvunsa hyväksi ).
Se, että kaikkitietävät mammat riehuvat netissä, on vielä kestettävissä, mutta kun samat tyypit päästetään kirjoittamaan kirjoja, voidaan puhua jo rikoksesta. Tiina Kaitaniemen ”Luonnollinen lapsuus” takakannen mukaan kirja ”kyseenalaistaa monet lastenhoidon käytännöt”. Todellisuudessa teos lyttää ja pelottelee tulevan äidin hermoromahduksen partaalle. Synnytyksen kivunlievitys ”voi lamaannuttaa vastasyntyneen hengityksen”, kipu on yleensä äidin korvien välissä ja keisarinleikkauksetkin alistavat vauvan jos jonkinmoisille taudeille. Näiden sivujen jälkeen äiti voikin olla sitten varma, että on jo lapsen ensimmäisenä päivänä tuhonnut tämän tulevaisuuden. Jos kuitenkin uskaltaa lukeaa kirjaa eteenpäin, selviää myös se, että huutava koliikkikvauvakin johtuu länsimaalaisesta lastenhoitotaktiikasta.
Ennen masennukseen vaipumista kannattaa avata Malla Rautaparran ”Raskaus, synnytys, äitiys” , joka käsittelee raskautta ja vauvoja (jopa epärealistisen?) iloiseen sävyyn. Kyllä synnytystranssi kuulostaakin sitten hauskalle hetkelle!
Lopuksi : Mistä tulee nämä ällötyssanat, joita vauvaperheiden on lupa käyttää? ”Masuasukki” – ette voi olla tosissanne!
9 kommenttia
shiwan8
11.10.2010 16:39
Hauskaa tämä kaikki on vasta sitten kun samainen mama-FROM-hell päättää että kaikki lapsesta johtuva päänvaiva on suoraan miehensä syytä, oli sitten lapsen isä tai ei. Joillakin ihmisillä on pahoja asennevammoja ja tämä nyt vaan sattuu olemaan yksi niisttä. Jos ei pysty hyväksymään rooliaan missä tahansa yhteisössä, sellaiseen ei pidä liittyä. Lapset ovat melkein poikkeuiksetta ensisijaisesti naisen huoli perheessä varsinkin pieninä. Jos tämä ei taivu jakeluun niin ei kannata tehdä sitä pentua.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
11.10.2010 17:26
Tiina Kaitaniemi kirjoittaa myös, että jos naisen sosiaalinen status, asema yhteisössä nousee muuten kuin lapsilukumäärää kasvattamalla, niin mikäs'siinä, näin myös tapahtuu. Mutta se on länsimaisen naisen ratkaisu, ongelma, miten vaan, millä valkoinen länsimainen 'naisrotu' pienentää väestöräjähdystä ja valkoisen 'rodun' loppua. Ok. Minulle mahdollisimman maksimoitu 'luonnollinen äitiys' v. -82 ja siitä eteenpän on ollut parasta elämääni, vaikeuksista huolimatta, sitä oikeinta eli se, mikä tuntuu, tuoksuu, kuuluu, näkyy, koskettaa ja ihanasti 'vaatii'.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
11.10.2010 22:50
Kuten tekstissä luki, että omaa kokemusta ei vielä ole. Ehkä hyvä näin...
Vastaa kommenttiinJos näitä raskaudesta, synnytyksestä tai kasvatuksesta kertovia kirjoja (saati sitten nettikeskusteluita) ei kestä lukea, niin ehkä niitä ei sitten kannatakaan lukea!
Suosittelisin testaamaan lukemista uudelleen kun on kokenut jonkin asteisen äitiyden tunteen. Sitä saattaa huomata ajattelevansa hieman eri tavalla...
Ja ehkäpä jokaisella on oikeus kutsua mahassaan asuvaa lastaan vaikkapa millä ällötussanalla!
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
12.10.2010 09:24
Juups kommentoihan sitten asioita uudemman kerran kun sinulla on lapsi, ennen sitä ei sinulla eikä kellään muullakaan lapsettomalla ole tosiaankaan mitään käsitystä, aivan kute itsekin myönsit. :) Olin minäkin aika kärkäs kritisoimaan mammoja ennen omaa lasta...eiku siis masuasukkia vai mikä se onkaan :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
12.10.2010 16:38
Tämä kannattaa ehdottomasti tulostaa omalle seinälle, voit sitten ihastella omaa aikaisempaa ajatusmaailmaasi lapsen saatuasi!
Tai sitten jättää ne lapset tekemättä...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Karoliina Sallinen
12.10.2010 21:29
Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä ajatukseni teidän mielestänne muuttuvat äidiksi tullessani?
Ehkä se, että haluan käyttää sanaa masuasukki ja syyllistää muita äitejä netissä?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
13.10.2010 08:43
Siis äitiydestä kertovia kirjoja ei pitäisi lukea ennen kuin on äiti? Sittenkö vasta on mieleltään vastaanottavainen tahi sittenkö vasta plaraa kirjan sen vaatimalla asenteella? Kyllä kait etukäteenkin kannattaa ottaa asioista selvää, ettei ole synnytyksen jälkeen muiden marttyyriäitien kanssa tarjoilemassa rivien väleissään sitä "jos olisin tiennyt, että lapsi ei tuo leipää/pullaa tullessaan.." tjsp. :)
Se on kyllä totta, että vanhemmuus lisää todennäköisyyttä käyttää hassuja sanoja - mutta ite pistän sen väsymyksen piikkiin. :D
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
13.10.2010 10:13
Yleisesti ottaen äitiys ja lapsen kasvattaminen on sellainen asia, josta on kovin vaikea saada todellista kuvaa, ennen kuin sen on itse kokenut. Monet, hyvinkin kärkkäät mielipiteet kun saattavat osoittautua melko naurettavaksi sen oman kokemuksen perusteella.
Itsekin Kaitaniemen kirjan lukeneena (ja äitinä) en voi kuin ihastella sitä tapaa, jolla asiat on käsitelty. Kyseessä ei ole perinteinen kasvatusopas eikä siinä mielestäni syyllistetä äitejä. Ainoastaan kerrotaan raskaus, synnytys ja vauva-aika evoluution näkökulmasta, joka eroaa hyvin suurelta osin nykyisistä "hyväksytyistä" tavoista. Meidän perheessämme eivät ole menneet raskaudet, synnytykset tai edes se vauva-aika kuten kirjan mukaan olisi lapselle parasta, en siltikään koe siitä syyllisyyttä. Kirja ainoastaan avasi silmäni miettimään tarkemmin sitä miksi olen tehnyt niin kuin olen, enkä aina niin kuin minusta olisi oikealta tuntunut. Miksi olen "uhmannut" omaa intuitiotani ja miettinyt liikaa hyväksyttäviä normeja. Toivottavasti kirja avaa jonkun muunkin silmät, etenkin sellaisten, joilla tämä koko äitiyden prosessi on vielä edessä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.10.2010 16:13
Minäkin äitinä (todella vaikean synnytyksen kokeneena) ja Kaitaniemen kirjan lukeneena haluan sanoa, että kirjassa on paljon tärkeää tietoa, jota ei saa muualta ainakaan helposti. Monet käsittelevät lapsiaan väärin silkkaa tietämättömyyttään eivätkä ymmärrä, että aiheuttavat siten itselleen ja lapselleen ongelmia, joista kärsivät lähinnä itse.
Juuri tällaista tietoa olisin tarvinnut ennen lapsen tuloa. Sen sijaan sain monelaista väärää tietoa mm. neuvolasta ja lastenlääkäriltä. Olisin myös halunnut tietää enemmän esimerkiksi synnytyksen kivunlievityksen vaikutuksista ja riskeistä. Omalla kohdalla kun kaikki meni vikaan eikä kukaan ollut kertonut etukäteen.
Tämä kirja ei ainakaan minua lytännyt vaan mahdollisimman paljon päinvastoin. Todella monet ovat moittineet tapaani hoitaa omaa lastani, mutta tästä kirjasta sain tukea siihen, minkä oma intuitio tai äidinvaisto tiesi. Onneksi olen toiminut niin kuin itse tunsin ja lapsi näytti, siis lasta ja omaa vaistoa kuunnellen. Mutta vaikeaa se oli, kun muualta tulee niin paljon painostusta ja suorastaan väärää tietoa. Juuri tällaisia kirjoja tarvitaan tukemaan äitejä kaikissa turhien neuvojen paineissa.
Muuten, meikkaamis- tai meikkaamattomuusjutut eivät tähän paljoa kuulu. En ole ikinä kommentoinut muiden meikkausta tai meikkaamattomuutta. meikkaan itsekin, jos viitsin. Usein on tärkeämpää tekemistä. Masuasukki-sanaa en olekaan käyttänyt ennen kuin nyt tässä. Kaikki äidin ei ole mammoja eikä äippiä, muuten.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin