R&A, jee ja blaa

  • Maria Pettersson

Rakkautta&Anarkiaa
Elokuva

Rakkautta&Anarkiaa -leffafestarin välitilinpäätös.

JEE!

Euphoria
Kolmiodraamaa Volgalla. Ohjaaja Ivan Vyrypayev ja kuvaaja Andrey Naidenov ansaitsevat jokaisen jo voittamansa palkinnon (pystit irtosivat mm. Venetsiasta ja Varsovasta) festarin kevyesti kauneimmassa elokuvassa. Älä missaa tätä.

Valentino: The Last Emperor
45 vuoden uran tehneen Valentinon valtakausi on loppumassa. Upporikas muotiguru on hassu pieni mies, joka paapoo mopsejaan, rähjää kameramiehelle, ottaa liian oranssin rusketuksen ja sanoo kaikkeen ei. Vastapainona häärii entinen rakastaja ja sydänystävä Giancarlo Giemmetti, joka järjestää Valentinon elämää, työtä ja bileitä.

Altiplano
Perulaisen pikkukylän asukkaat sokeutuvat kultakaivoksen elohopeajätteestä. Belgialainen lääkäri matkustaa silmäklinikalle ja joutuu keskelle alkuperäiskansan vastarintaliikettä. Parasta leffassa ovat veretseisauttavan kauniit maisemat.

Crows: Episodi 0
Kaksisataa Japanin söpöintä poikaa toistensa kimpussa nyrkein ja pesäpallomailoin. Poikakoulun johtajuutta havitellaan valtavan hienoissa taistelukohtauksissa.

Thirst
Katolinen pappi muuttuu vampyyriksi ja alkaa himoita verta ja varattua naista. Ensimmäistä saadaan tietenkin imeskelemällä koomapotilaiden tippaletkuja. Elokuva myi avajaisviikollaan Etelä-Koreassa 1,4 miljoonaa lippua.

The September Issue
Muotiblogeissa elokuvaa on odotettu koko kevät kuin Voguen syysnumeroa. Onko Anna Wintour Pradaan pukeutuva paholainen vai sittenkin pätsky esimies? Hauskinta on, kun pieni nainen panee isot suunnittelijanimet polvilleen ja huokailee järkyttyneenä, kun tytär aikoo valita juristin uran muodin sijaan. http://www.city.fi/artikkeli/Anna+Wintour/3183/

The Mermaid
Synkkä Little Miss Sunshine tai Amélie with a twist. Alisa-tyttö kehittää itselleen yliluonnollisia kykyjä, joita ei osaa käyttää oikein. Hän haaveilee ballerinan urasta mutta päätyy talsimaan Moskovan katuja jättiläiskännykkäpuvussa. Lopulta merenneidon prinssi löytyy (hukuttautumasta jokeen), mutta eihän siinä hyvin käy.

Russia 88
Valedokumentti Venäjän uusnatseista sisältää mainiota näyttelijäntyötä (pääosassa yksi Venäjän kuumimpia nimiä, Pjotr Fedorov) ja boratmaisia aitoja katuhaastatteluja, joissa ihmiset julistavat Venäjän kuuluvan venäläisille. Järkyttävintä on lopussa oleva lista vuonna 2008 rasistisissa rikoksissa kuolleista venäläisistä. Tarkastaja katsoi kelloa neljän minuutin kohdalla. Silloin oltiin päästy maaliskuussa kuolleisiin.

The Cove - meren salaisuus
Japanilaisessa kalastajakylässä massamurhataan delfiinejä. Niitä pelastamaan lähtee supertiimi, joka koostuu mm. sotilastiedustelijasta, maailman parhaista vapaasukeltajista, stuntmiehestä, elokuvien tehostemiehestä ja National Geographicin valokuvaajasta. Pysäyttävän dokumentin jälkeen tekee mieli räjäyttää Särkännimen delfinaario atomeiksi. Mene ehdottomasti katsomaan kun leffa tulee teatterreihin.

BLAA!

The Girlfriend Experience
Pornotähti Sasha Grey esittää huippuluokan escort-tyttöä, joka kipuilee epävarmuuttaan ja suhdettaan personal trainer -poikaystävään. Tylsä mutta ei tyylitön leffa.

Kuva: Magnolia Pictures
Kuva: Magnolia Pictures

Kill Kill Faster Faster
Filosofisen cool tyyppi painii sisäisten kysymystensä kanssa ja panee parhaan kaverinsa vaimoa. Paketti toimii huonosti, koska tyyppi on rasittava pallinaama, jonka ongelmat eivät katsojaa hetkauta.

Comrade Couture
Itä-Saksan underground-muodin entiset isot nimet päättävät järjestää muotishown vielä kerran ja dokumentoida puuhasetlunsa.
Se olisi voinut olla: ainutlaatuinen kurkistus DDR:n muotiteollisuuteen.
Se oli: tylsiksi ryhtyneiden ex-radikaalien yritys puhaltaa henkeä itseensä ja palata aikaan, joka on auttamattomasti ohi.

Everyboy Dies But Me
Teinitytöillä on kasvukipuja Moskovan lähiöissä. Fucking Åmålin jälkeen näitä on mahtunut kolmetoista tusinaan.

Morphia
Huolimatta Tarkastajan syvästä rakkaudesta niin ohjaaja Aleksei Balabanovia kuin Mihail Bulgakoviakin on todettava, että perustylsää narkkaritarinaa ei pelasta se, että se sijoittuu vallankumousvuoteen 1917 ja perustuu huippukirjailijan omaelämäkerralliseen opukseen.

9 to 5: Days in Porn
Dokkari pornoteollisuuden duunareista. Ohjaaja Jens Hoffman haastattelee näyttelijöitä, ohjaajia, agentteja ja teollisuuden jo jättäneitä ex-staroja, mutta ei saa haastateltavista irti mitään uutta. Kelatkaa: pornotähtikin voi seurustella!

Kuva; F24 FILM 2008
Kuva; F24 FILM 2008

Ong Bak 2
Huono jatko-osa mahtavalle Ong Bak ykköselle. Metsään mennään heti kun elokuvassa aletaan näytellä - onneksi tappelun lomassa sitä ei juuri ehditä harrastaa. Thaipotkujen lisäksi myös tyhmännäköisiä taistelulajeja. Elokuvan tekemisessä on taatusti vahingoitettu eläimiä.

27 kommenttia

Anonyymi

23.9.2009 15:10

Katsoin Euphorian kun kaveri suositteli. Yleensä nukahdan taide-elokuviin, mutta tämä oli hieno. Pääosanesittäjä (nainen) on kuuma.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.9.2009 15:45

9 to 5: Days in Porn oli hyvä. Pornolla ei voi epäonnistua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.9.2009 17:46

Hyviä vinkkejä! Euphoria täytyy päästä näkemään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.9.2009 23:58

1.4 MILJOONAA katsojaa!?!? Uskomatonta! Katoliset papit ja vampyyrit kuulostaa yhdistelmältä joka vetää yleisöä, mutta 1.4 MILJOONAA. Kävikö joka kolmaskymmenes korealainen katsomassa sen ensimmäisellä viikolla? Onko Koreassa niin paljon elokuvateattereita?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.9.2009 00:03

Haluan huomauttaa että se Kill Kill Faster Faster on tosiaan ihan vitun kamala.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.9.2009 10:44

Crows-elokuvassa katsojat olivat keskimäärin 13-vuotiaita Japani-faniteinejä. Mikäs siinä, mutta ikäraja taisi olla K-18. Se oli kylläkin erittäin hyvä elokuva! Ja The Cove on tämän vuoden paras ja merkittävin dokumenttielokuva.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.9.2009 14:03

Ong Bak I sisälsi vuosituhannen hienoimmat taistelukohtaukset. Harmi että kakkososa ei pääse läheskään samaan. Kakkososa on ohjaaja/pääosanäyttelijä Tony Jaan egotrippailua. Hän ei toden totta osaa näytellä yhtään! Elokuva loppui todella häiritsevästi, aivan kuin viimeiset 10 minuuttia olisivat vahingossa leikkautuneet pois.
Ilmeisesti thaimaalaiset eivät välitä eläinten hyvinvoinnista - se, mitä norsuille tehdään tässä elokuvassa, olisi aivan pätevä syy boikotoida elokuvaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.9.2009 17:31

The Cove - meren salaisuutta ei voi suositella heikkohermoisille. Kuulen edelleen kidutettavien delfiinivauvojen äänet korvissani ja kirveellä teurastetut delfiinit uivat uniini. Varautukaa tähän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.9.2009 00:26

Suomi on peräkylä mitä laatuelokuvaan tulee. Finnkinon monopolin takia tänne tulevat vain kaupalliset, suuret hitit. Sivistyneissä maissa (Ranska, Saksa, Englanti, Italia, USA) kaikki elokuvat pyörivät teattereissa. Suomee ne saadaan yhden lyhyen festivaalin puitteissa. Enemmän tarjontaa, Finnkinon monopoli purettava! Suomalaiset elokuvan ystävät, käykää katsomassa hyviä elokuvia Engelissä ja lähettäkää palautetta FInnkinolle!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.9.2009 11:02

Hyvä muotidokumenttivuosi. Olen samaa mieltä että Comrade Couturesta olisi voinut saada paljon enemmän irti, mutta mielestäni se oli silti hyvää katsottavaa ja suosittelisin sitä kaikille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.9.2009 11:00

Samaa mieltä kuin toinen kirjoittaja. Pornodokumentti on huonoimmillaankin hyvä, koska on pornodokumentti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.9.2009 22:51

The Tournament on kyllä kaikkea muuta kuin katsottava pätkä: viimeiset 10min katsojat (noin 12kpl Engelin myöhäisnäytöksessä) huokailivat ja odottivat jo piinan päättymistä... :D Juoni on kuin 5v. pojan kirjoittama (toki moni murkku kirjoittaisi paljon mielenkiintoisempia hahmoja...) Kuinka tää leffa on päässyt tälle festarille?!?!?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.9.2009 02:23

Food Inc. oli oikein hyvä, ajankohtainen ja kiinnostava dokumentti ruuan tehotuotannosta. Ongelma on se, että yleensä tällaisten dokumenttien ja kirjojen, esim. Fast Food NAtion, jälkeen tekee mieli alkaa kasvissyöjäksi, nyt teki mieli alkaa anorektikoksi ja lopettaa syöminen kokonaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.9.2009 11:29

Virolaiset Wish Tree ja Disco And Atomic War olivat hyviä, kyllä etelärajan takana(kin) osataan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.9.2009 22:23

22:51, samaa mieltä. Olin samassa näytöksessä, lähdin kesken pois. En olisi katsonut edes virastoaikana, yöllä silmät luppasi pahana. Samoin kävi Morphian kanssa. Näin R&A:ssa aina on. Ikinä ei tiedä mitä saa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.9.2009 23:14

Jotenkin huono saldo tänä vuonna. Ei yhtään käänteentekevää elokuvaa, tulevaa klassikkoa tai edes kohuja. Joka vuosi ei kai voi onnistua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2009 09:11

Onko Thirstin 1400000 katsojaa liioittelua? Varmaan? Wikipedia sanoo "yli miljoona". Se on tietysti paljon, myös.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2009 13:25

Jos The Mermaid jäi näkemättä, kannattaa suunnata Kino Lokakuuhun 13.-18.10. Siellä näkee muitakin venäläisiä helmiä. http://www.kinolokakuu.com/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2009 19:34

^^^ Ei saldo erityisen huono ollut, jos lippujen myynti rikkoi kaikki ennätykset, ensimmäisen kerran historiassa yli 50 000 myytyä lippua. Et ehkä löytänyt mitään, me muut kyllä löysimme.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.9.2009 20:13

23:14.. Kyllä siellä oli käänteentekeviä elokuvia. Tai miten pystyt sanomaan ettei ollut, kävitkö muka katsomassa ne kaikki? Mahdotonta.
http://www.imdb.com/title/tt0383028/
Synecdoche, NewYork <--- ihan parhaimmistoa! Pakko nähdä uudestaan.

The Girldriend Experience oli tylsähkö, tosiaan.
Kill Kill Faster Faster oli ihan viihdyttävä, mutta ei mitenkään hirveän vaikuttava tai mieleenpainuva kuitenkaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.9.2009 20:14

"Suomi on peräkylä mitä laatuelokuvaan tulee. Finnkinon monopolin takia tänne tulevat vain kaupalliset, suuret hitit. Sivistyneissä maissa (Ranska, Saksa, Englanti, Italia, USA) kaikki elokuvat pyörivät teattereissa. Suomee ne saadaan yhden lyhyen festivaalin puitteissa. Enemmän tarjontaa, Finnkinon monopoli purettava! Suomalaiset elokuvan ystävät, käykää katsomassa hyviä elokuvia Engelissä ja lähettäkää palautetta FInnkinolle!"

Totta! Suomessa ei taida olla tarpeeksi laatuelokuvan ystäviä. Pienet teatterit ovat kuolleet yksi kerrallaan. Nyt on Engel vaakalaudalla, sen jälkeen Suomi on Finnkinon. Kaikissa teattereissa pyöritetään samoja viittä isoa kassamagneettia ja Timo Koivusaloa. Omalla kohdallani piratismi lisääntyy, elokuvissa käynti vähenee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.10.2009 13:49

Onko alin kuva sallittu?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.10.2009 22:31

Disco And Atomic War tulee huomenna 11.10. tv:sta.
Eikös SubTV näyttänyt joskus R&A-leffoja? Näyttävätkö niitä vielä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.10.2009 14:41

The Girlfriend Experience osoitti, että pornotähti Sasha Grey on yksi lahjakkaimpia nuoria näyttelijöitä. Hän vain valitsi pornon, vaikka lahjoja olisi ollut Hollywoodiin. Ei ihme, koska nykyään kauniille nuorelle naisnäyttelijälle on tarjolla vain bimbohahmoja ja pehmopornoa. Grey päätti tehdä rehellisesti kovaa pornoa. Respect.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

14.10.2009 13:59

Ei Subilta ole tullut laatuleffoja vuosikausiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.10.2009 14:44

Minut Morphia pisti hiljaiseksi. Riippuvuuden kuvaus oli kiihkotonta, mutta kamalaa. Kuv vielä tietää, että elokuva perustui tositapahtumiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

16.10.2009 11:04

Tuleeko muut kuin The Cove levitykseen?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi