Satana on kuollut

  • Maria Pettersson

Voi Tura. Maailma ei koskaan unohda elokuviasi, tai ainakaan rintojasi.

Pulp-tähti ja seksisymboli Tura Satana kuoli viikonloppuna. Sitä ennen hän eli elämän, joka olisi liian uskomaton pulp-leffan käsikirjoitukseksi.

Tura Luna Pascual Yamaguchi syntyi vuonna 1938 Hokkaidolla. Hänen isänsä oli japanilainen mykkäfilminäyttelijä ja äitinsä skottilais-irlantilais-cheyenne-intiaani sirkustaiteilija. Lapsuudessa hän joutui perheineen keskitysleirille, jonne yhdysvaltalaiset Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen kärräsivät japanilaista syntyperää olevia kansalaisiaan.

Päästyään leiriltä perhe asettui Chicagoon. Tura oli koulunsa priimus, mutta sai jatkuvasti turpiinsa ulkonäkönsä takia. Viisi naapuruston poikaa raiskasi Turan, kun tämä oli yhdeksän. Pojat joutuivat syytteeseen, mutta heitä ei tuomittu oikeudessa – Turan mukaan tuomari oli lahjottu.

Sitten alkaa osuus, jonka Quentin Tarantino myöhemmin lainasi elokuvaansa Kill Bill. Tura opetteli karatea ja aikidoa, koska halusi kostaa raiskaajilleen. Oman kertomuksensa mukaan hän jäljitti raiskaajapojat yksi kerrallaan seuraavan 15 vuoden kuluessa. Tura mukiloi kaikki henkihieveriin ja vasta juuri kun nämä olivat menettämässä tajuntansa, Tura kertoi kuka oli ja miksi oli tullut kostamaan.

Tura lähetettiin 13-vuotiaana erityiskouluun häiriökäyttäytymisen takia. Siellä hän perusti italialaisten, juutalaisten ja puolalaisten tyttöjen kanssa tyttöjengin nimeltä Angels, joka alkoi terrorisoida naapurustoa. 13-vuotias Tura naitettiin 17-vuotiaalle sulhaselle, koska avioliiton ajateltiin rauhoittavan hänet. Avioliitto epäonnistui surkeasti, Tura häädettiin kotoa ja pakotettiin asumaan enonsa kanssa. Eno tykkäsi nuorista tytöistä ja Tura otti hatkat.

Historiankirjoitus ei ole yksimielinen siitä, saapuiko Tura Los Angelesiin 13- vai 15-vuotiaana. Väärät paperit hänellä kuitenkin oli, ja niillä hän pestautui ensin blues-laulajaksi, ja kun se ei onnistunut, alastonmalliksi. Hieman myöhemmin hän palasi Chicagoon perheensä luo ja ryhtyi burleskitanssijaksi. Club Rendevouzissa Illinoisissa hänet tunnettiin Galateana, elävänä patsaana. Pian Tura vaihtoi burleskin paremmin palkattuun strippaamiseen. 19-vuotiaana Tura tuli raskaaksi, mutta jatkoi tanssimista vielä kahdeksan kuukautta. Raskaana oleva strippari oli hitti ja Tura ansaitsi yli 6000 silloista dollaria kuussa.
Hiukan myöhemmin Elvis Presley hurmaantui Turasta ja pariskunta alkoi seurustella. Elvis kosi. Tura kieltäytyi, mutta piti sormuksen.

Tura esiintyi ensin tv-sarjoissa ja myöhemmin leffoissa. Hänen ensimmäinen muistettava roolinsa on ranskalaisprostituoitu elokuvassa Irma La Douce. Tura breikkasi vuonna 1965 elokuvassa Faster, Pussycat! Kill! Kill!, joka on Kill Bill -elokuvien esiäiti. Tura esittää elokuvassa Varlaa, gogo-tanssijoiden pomoa, joka määrää tanssijaryhmänsä kidnappaamaan pariskunnan. Mies murhataan, nainen pakotetaan mukaan tanssiryhmään ja sen verisiin seikkailuihin. Tura muistetaan myös roolistaan kulttiohjaaja Ted V. Mikelsin elokuvassa The Astro-Zombies.

Elokuvauran jälkeen Tura palasi kouluun ja opiskeli sairaanhoitajaksi. Eräänä yönä potilaaksi tuotiin narkkari, jonka lääkäri ilmiantoi poliisille. Narkkari (joka eräiden lähteiden mukaan oli myös Turan rakastaja) palasi kostamaan, mutta kun ei löytänyt lääkäriä, ampui sen sijaan Turaa. Toivuttuaan Tura jäi kortittoman rattijuopon alle ja joutui kahdeksi vuodeksi sairaalaan. Hänet tuomittiin pyörätuoliin loppuiäkseen, mutta kolmen vuoden kuluttua hän harjoitteli jälleen karatea. Tura meni naimisiin poliisin kanssa ja myöhempinä vuosinaan työskenteli hammaslääkäriaseman sihteerinä.

Nyt Tura on siis kuollut, mutta ei poissa. Hän ja hänen uskomattomat rintansa inspiroivat muitakin kuin Quentin Tarantinoa. Tura oli myös Xenan tekijöiden idoli ja yhdysvalloissa tuotetun japanipornon suuri innoittaja.
Metallibändi Manhole nimesi itsensä uudelleen Tura Satanaksi ja kuuluisa argentiinalaisbändi Babasonicos omisti hänelle kappaleen Viva Satana!
Sitä kuunnellessa on hyvä pitää pieni hiljainen hetki. Tai ehkä kolme, sillä rinnat ansaitsevat omansa.

5 kommenttia

Anonyymi

8.2.2011 00:05

Luulin, että olisi uskontoa, mutta olikin tissejä. Mikä miellyttävä yllätys.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.2.2011 10:59

Suuri taiteilija ja mahtavan elämän elänyt ihminen on poistunut. Mutta elokuvien ansiosta Turan muisto elää jälkipolville. Ilman niitä olisimme paljon köyhempiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pipboy81

8.2.2011 11:30

Semmosta. Erikoisen ruma nimi tytöllä ja vielä kun ottaa huomioon että ihan itte keksitty.

Mutta tämä on ilmeisesti ollut esikuvana monille nuorille vihaisille naisille. On se melkosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.2.2011 12:16

Milläs perusteella nimi on ihan itte keksitty? Oikea nimi on Tura Luna Pascual Yamaguchi, ja ollu naimisissa John Satanan kanssa...tsekkaa faktat ennenku rupeet pätee...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pipboy81

8.2.2011 14:44

Ai vitsi mä rupesin pätee... Vähänkö noloa... Sori.

No, ruma nimi edelleenkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi