Susanna Laine ja Vappu Pimiä. Siinä parivaljakko, joka komeilee tasaisin (ja aivan liian tihein) väliajoin iltapäivälehtien kansissa. Pikkujoulukimalteet, vappukemut, juhannusheilat ja pääsiäispuput. Jos nämä naiset eivät esittele kauden muotia ja flirttiä, ovat he ainakin kertomassa senhetkisen ohjelmaansa kiemuroista.
On alkanut ärsyttää tämä ikuinen kahden naaman taktiikka. Ja sekin ärsyttää, että ärsyttää. Koska minähän todella olen pitänyt näistä vaaleaveriköistä.
Laineen matala ääni ja hauskat jutut radiossa, sekä Pimiän välitön aitous ovat olleet asioita, joista olen voinut sanoa ihan oikeasti pitäväni. Kun olen nyt katsellut Susannan töpeksintää Big Brother -talkshowssa, olen alkanut miettiä, onko nainen kuitenkaan kaiken hypetyksen arvoinen. Jos häkeltyy jokaisesta pienestäkin tilanteen tuomasta muutoksesta, ja pystyy missaamaan viikko toisensa jälkeen numeroiden laskemisen kymmenen ja yhden välillä, ei ihme, että apuun on pitänyt palkata toinen blondi paikkaamaan mokia.
En voi kuitenkaan syyttä vain keltaista mediaa. Näitä susannalaineita ja vappupimiöitähän on kyllä jokaisessa työyhteisössä ja kaikilla aloilla. Otetaan palaverin puheenjohtajaksi, kuoron soolo-osuuden vetäjäksi tai vaikka elokuvan pääosaan se tylsä varma valinta, joka saadaan helposti ja jonka kanssa hommaan ei tarvitse käyttää liikaa energiaa. Tylsyydellä ei kai niin väliä…
1 kommentti
Anonyymi
8.11.2010 15:13
Se onko joku "hypetyksen" arvoinen, on mitattavissa katsoja- ja kuuntelijaluvuilla. Ei tällaista taktiikkaa käytettäisi, mikäli käyrät osoittaisivat alaspäin. Jos ne osoittavat ylöspäin, niin valinta on ollut onnistunut - kyseessä on juuri sitä mitä kansa haluaa.
Toisin sanoen sanotut varmat valinnat perustuvat puhtaasti kapitalistisiin tekijöihin. Kansa siis saa sitä mitä se haluaa, mutta toisaalta kun kansa on sopuliluonteista, ei se useinkaan osaa haluta mitään erikoisempaa ja mieltä stimuloivampaa. Ja vaikka osaisi, ei se ehkä haluaisi, sehän rikkoisin tutun ja turvallisen rutiinin.
Ihmisillä kun on taipumuksena hakea varmuutta: 9-5 työ josta maksetaan tasaista palkkaa, kesäloma rutiininomaisesti samaan aikaan, parittelu peiton alla rutiininomaisesti samaan aikaan saunan jälkeen - ja, last but not least, sen tutun televisiosarjan ja/tai radio-ohjelman seuraaminen, jossa se tuttu ja turvallinen, aivan ihanan leppoisa ja hauska, sama vanha juontaja höpöttelee aikuisiän adhd:n voimalla aivan mitä sattuu. Yllättävää sinänsä, että joillakin (katso Susanna Laineen juontajaparia) tuo häiriö ei pelkästään vaikuta verbaaliseen ulosantiin, vaan se ilmenee myös käsistä karanneena tatuointien ottamisenakin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin