En löydä netistä tietoa Pride and Prejudice and Zombies -kirjan suomennoksesta; ehkä kaikki kustantajat arvelevat, että genrekirjallisuudesta innostuvat lukevat kuitenkin mielellään englantia. Ruotsinnos, Stolthet och fördom och zombier, löytyy kyllä – keväässä ilmestyvässä pokkaripainoksesta minun kirjoittamalla esipuheella varustettuna. Ennenkuin kykenen sanomaan kirjasta mitään järkevän pseudotieteellistä haluan kuitenkin ihan vaan AVAUTUA.
Käsittääkseni klassikkokirjallisuuden high concept mashup-versioita tehdään nykyään paljon koska riittävän vanhojen kirjojen copyright on rauennut ja teksteille saa periaatteessa tehdä mitä vaan. Jane Austenin tuotanto on kiitollinen, koska Austen on geekdom (nörttiyden ala) jota monet varsinkin naispuoliset geekit harrastavat tavallisen genrekirjallisuuden sivussa intohimoisesti. Esimerkiksi minä. Ja vaikka ymmärrän toki jo avaamatta Pride and Prejudice and Zombies -kirjaa, että se on taatusti skeidaa, se on silti pakko lukea, koska se on olemassa.
Kestää ehkä viisi sivua tajuta, etteivät Seth Grahame-Smithin kielelliset kyvyt ole läheskään Jane Austenin tasoa (jos nyt kenenkään ovat). Nasevia lauseita saa uudesta materiaalista hakea ja alkuperäisetkin koukerot on tuon tuostakin pilattu. Sitäpaitsi tarinan maailmassa ei ole mitään järkeä. Miten herra Bennetillä perheellä olisi muka varaa koulututtaa tyttärensa Shaolin-temppelissä? (Siis siitä huolimatta ettei kung-fu olekaan yhtä hienoa kuin japanilaiset taistelulajit, ja rahaa on säästetty esimerkiksi siinä, ettei taloudellinen rouva Bennet pidä omia ninjoja). Ja kuinka luontevasti buddhalaisuus oikein uppoutuu englantilaiseen 1800-luvun yhteiskuntaan, jossa ollaan muka samalla kristittyjä?
Kävin kirjan genrestä pienen sisäisen keskustelun ja päätin, että se on eräänlaista BBC:n pukudraama-grindhousea. Jos tyhmyyksiin ja mokiin suhtautuu osana kirjan esteettistä metodia, ninkuin nyt vaikka Quentin Tarantinon Deathproof-elokuvassa, niistäkin voi nauttia. Ja pari aika huvittavaa tuntia Bennetin taistelusisarten seurassa tulikin vietettyä! Mainioitakin oivalluksia löytyy – kuten että zombieita vastaan taistelevaan yhteiskuntaan tietysti ilmaantuu kohteliaan oksentamisen etikettisäännöstö.
Goren ja mätön runsaus ei mitenkään muuta sitä tosiasiaa, että rakkaustarinat kirjan ytimessä ovat todella, todella hyviä. Loppusuoralla pidätän hengitystä – en lopputaistelun toivossa, vaan oikeiden häiden, oikeaan aikaan, kuten aina ennenkin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa lukiessa.