Toukokuun Mondo kertoo, että reilaaminen on taas muotia. Kerrataan nopeasti mitä se tarkoittaa: neitsyt-kertansa reilaaminen oli muotia vuonna 1986, jolloin VR myi lippuja 16000 kappaletta. Eli käytännössä joka 1/334 suomalainen kävi junailemassa saman vuoden aikana.
Sen jälkeen halpalentoyhtiöt ovat jyränneet ja reilaaminen ei ole ollut enää yhtä kiinnostavaa. Kuitenkin vuodesta 2006 alkaen reilaajien määrä on ollut koko ajan kasvussa. Ehkä kyseessä on uusmuoti. Vaikka Las Palmasista voi tulla sellainen. Se on kerran löydetty pakettimatkailun huippuvuosina ja nyt olkaa hyvä, seuraava löytäjä vaan taas kehiin uudella idealla. Supermuotia kerran löydetystä ei vaan enää väkisin tekemälläkään tule. Vai onko reilaaminen kuin Chanelin vintage-laukku: kun se löydetään uudelleen, arvostus pysyy, mutta tuotetta katsotaan uusin silmin?
No niin, siis reililippujen tämänhetkiset myyntiluvut: puolet huippuvuosien lukemista. Juuri 18-vuotta täyttänyt on reilien perusasiakas ja yli 26-vuotiaiden matkailijoiden määrä on kasvussa. Aion muuten tulevaisuudessa olla itsekin vanhusreilaaja.
Ja sitä paitsi olen sen nuoruusreilailunkin kokenut. Ongelma oli se, että reili tekee ahneeksi. Hei mä olen maksanut tän lipun ja mä haluun nähdä kaiken samalla rahalla. Euroopan kartalla oli kiva leikkiä arpajaisia siitä, minne kaikkialle voisi periaatteessa mennä. Tästä syystä tein oman reilini heinäkuussa 2007 Amsterdamista Istanbuliin, Balkanin kautta. Onneksi olin kolunnut Keski-Eurooppaa jo aikaisemmin, tämän reissun perusteella ei olisi hajuakaan mitä siellä sijaitsee. Reissun jälkeen esimerkiksi oli pikku vaikeuksia muistaa, että olinkohan ollut yötä Bernissä vai Baselissa.
Mutta kuitenkin, reilin huikeudesta innostuneena lähdin vielä samaisena kesänä 2007 kuukauden Greyhound-bussikierrokselle Jenkkeihin. Hankin Greyhoundin North America Discovery Passin etukäteen Kilroylta. Hommahan toimii yhtä mukavasti kuin reili: hinta kieppuu samoissa, käyttö helppoa, koska toiminta sama kuin reilipassissa. Suositus.
