...jollei mies nimeä.

Koska olen tällä hetkellä ollut viikon mökillä erinomaisen paskojen nettiyhteyksien päässä, ja olen itse asiassa täällä vieläkin, en ole seurannut mitään pelialan uutisia tai tapahtumia, koska: loma. Niinpä varsinaisen aiheen sijasta kerron teille juuri tällaista tilannetta varten säästelemäni anekdootin tosielämästä.

Nythän on niin, että minusta piti ottaa kuva tätä pestiä varten, ja sitä varten minun täytyi käydä erikseen kuvattavana, koska omalla digikameralla vessassa otettu hätäkuva ei aivan vastannut laatuvaatimuksia. Koska kaikki pitää aina tehdä viime tingassa, sain tietenkin tietää asiasta sillä tavalla, että äkkiä ilmoitettiin, että nyt on tulipalokiire ja olisi syytä ampaista kuvattavaksi heti. Sain sovittua kuvaajan kanssa meille molemmille sopivan ajan, joka tosin oli reilusti virka-ajan jälkeen.

Puhelimessa kuvaaja oli mielestäni aika kylmäkiskoinen nainen. Samanlainen linja jatkui kuitenkin myös tavatessamme. Kädenpuristus oli nopea ja muodollinen. Hymy tuntui kireältä. Viileys tuntui heilahtelevan välillä jonkinlaisen hillityn vihamielisyyden puolelle. Pistin asian sen piikkiin, että oli myöhäinen keskiviikkoilta ja hän joutui tekemään töitä viime tingassa aikana, jolloin itse asiassa olisi mukavampi tehdä jotain ihan muuta.

Valokuvaajan duuniin kuuluu kuitenkin tietty jutustelu, jotta tilanteesta saataisiin rento ja kuvista parempia, ja sen piirissä hän kuitenkin piti yllä tiettyä dialogia. Vähän väkinäiseltä tuntuvaa small talkia jatkui ehkä viitisen minuuttia, kunnes päästiin asiaan.

"Mistä sä nyt sit aiot ylipäätänsä kirjoittaa?"

"No, noita pelijuttuja mä."

"Ja sä sit varmaan tiedät niistä aika paljon?"

"No, mä olen kirjoitellut niistä eri julkaisuihin aika pitkään ja työskentelen muutenkin pelialalla."

"Aha."

Tätä seurasi noin minuutin hiljaisuus. Kuvaaja kurtisteli kulmiaan selkeästi mietteissään. Moottoriperä lauloi.

"Siis… onks nää jotain tietokonepelejä?"

"No, joo."

"Aha..."

Ja taas hetken hiljaisuus. Sitten kuului merkittävästi ystävällisempi äänensävy, kuin ensimmäinen auringon välkähdys harmaassa talvessa.

"Kuule, mun pitää nyt kertoa sulle jotain. Kun mulle tuli vaan sun nimi ja puhelinnumero ja siinä yhteydessä luki "pelimies", ja mä ajattelin että sä annat jotain rasvaisia iskuvinkkejä."

Niin. Varmaanhan itse kukin haluaa suhtautua asiaan suopeasti, kun karvainen herra läskiperse raahaa ruhonsa ovesta sisään jonkinlaisena turpeiden iskutekniikoiden asiantuntijana. Erityisen hauska tilanne tietenkin on, jos ko. perse ei edes tiedä sitä itse.

Siitä eteenpäin tunnelma keveni huomattavasti. Sessio meni ihan mukavasti.

Meininki parani toki vielä entisestään, kun erinäisiä viikkoja myöhemmin tajusin lopullisen tuotteen nähdessäni, ettei kyse ei ollutkaan vain johonkin lappuseen rustatusta shorthandista, vaan ihan oikeasta otsikosta.

Pelimies! Ehehehehehehehe!

Huoh.