Jotkut vaan on taitavampia kuin toiset

Pelaaminen on harrastuksena helposti hyvin aikaavievä. Pelejä on paljon, ja jotkut niistä syövät vaivatta kymmeniä tunteja, ja omaa aikaa on tietenkin rajallisesti. Osa tästä on tietenkin sitä, että sitä on epähuomiossa mennyt kasvamaan aikuiseksi ihmiseksi, jolla on rutkasti töitä ja muuta puuhaa. Jos minulla olisi jälkikasvua, vapaa-aika olisi vielä enemmän kortilla. "Joo joo, isi vaan käy äkkiä vähän Molten Coressa, yritä pidätellä" ei varsinaisesti ole sitä parasta vanhemmuutta...

Kersana oli toisin, ja sitä pystyi vaivatta pelailemaan vaikka kuinka, kun mitään varsinaisia velvollisuuksia ei ollut. Toisaalta kakarana saatoin myös pelata samaa peliä suunnilleen joka päivä puolen vuoden ajan kyllästymättä, ja minun on vaikea kuvitella, että se onnistuisi minulta nykyisin kovin monin pelin parissa.

Mistä päästäänkin heittoon, jonka olen usein kuullut -- "ai sä työskentelet näiden pelien parissa? Sä oot sitten varmaan tosi hyvä pelaamaan!" Mutta eihän se niin ole, koska kun tekee peliarvosteluja ja on muutenkin hommassa, jossa on tärkeää yrittää pelata mahdollisimman laajalti pelejä, sitä osaa pelata vähän kaikkea, mutta harvoin päätyy missään minkäänlaiseksi virtuoosiksi. "A jack of all trades is a master of none," ja niin pois päin.

Erityisesti sen saa havaita verkkoräiskinnän tuokseessa, sillä ne oikeasti hyvät pelaajat ovat niitä, jotka istuvat saman pelin ääressä kuukausia tai jopa vuosia. Minulla ei ole aikaa -- tai jos rehellisiä ollaan, oikeastaan edes kiinnostusta -- hoonata jotain Modern Warfarea tai Counter-Strikea sellaisella kiihkeydellä, ja niinpä en koskaan tule saavuttamaan sellaista virtuoosimaista osaamista, jota nämä tiettyjen pelien parhaat pelaajat demonstroivat. Parhaimmillanikin olen luultavasti vain jossain ylemmässä keskikastissa, jolla eliitti pyyhkii lattioita armotta ja vaivatta.

Puhumattakaan siitä, että yli kolmekymppisenä olen tietenkin fyysisestikin alakynnessä -- rappeutumista ei voi estää, ja minun refleksini ja sen pelille omistautuneen 18-vuotiaan refleksit eivät nyt vain ole edes melkein samassa luokassa. Sylettää myöntää, mutta minkäs teet? Ei minusta koskaan tule astronauttiakaan, helpommalla pääsee kun vain hyväksyy ne tietyt tosiasiat.