Kelaa takaisin,äiti

Kun VHS-nauhaa kelaa, ruudulle ilmestyy väriseviä vaakaviivoja. Ja joskus nämä viivat ilmestyvät vaikkei kelaisikaan. Koin tämän flashbackin, värisevien vaakaviivojen lumon katsoessani palkitun Andrew Domikin Killing Them Softlyä lehdistönäytöksessä. Olin varma että erotin nuo viivat valkokankaalla. Aloin vaistomaisesti haroa kädelläni nuppia, jolla vieno värinä pysähtyy. Turha sanoa, sellaista ei löytynyt.

Sitäkin varmempi olin,että Killing Them Softly sisälsi kummitusmaista VHS-estetiikkaa, viittauksia videoaikaan. Ehkä kyse oli siitä,että elokuva ovelasti imitoi miltä ihmisten päät näyttivät 1980-luvun kuperalla tv-ruudulla. Esimerkiks Brad Pittin pää on yllättävän läski. Ray Liottan pää on vielä läskimpi ja hän näyttää siltä kuin käyttäisi ripsiväriä. En väitä että hän käyttää; minusta tuntuu että 1980-luvun kotiformaatti sai aikanaan ripset korostumaan.

Nykyään ripsiä korostetaan aivan toisista syistä.

Räps räps.

Tai ehkä vaikutelmassani kyse oli siitä, että elokuvan otokset olivat pitkiä. Killing Them Softlyssä ei esiinny viuh vauh zap-tyyppisiä adhd-editointeja. Kyse oli jonkinlaisesta yrityksestä puhkaista perinteisen jännitä minua-odotuksen kupla. Elokuvassa puhutaan paljon-se on toisinaan kuin teatterikappale. Vaikka Killing Them Softly on miesten elokuva (ainoat naiset ovat huoria) siinä on jotain feminiiniä. Miehet avautuvat. Pittin näyttelemä Cogan haluaa tappaa pehmeästi.

Äskettäin formaatti, Super 8 kummitteli kauhuelokuvassa Sinister. Päähenkilö löytää ullakolta laatikon jossa lukee "Home videos". Suuri osa elokuvasta on sulkulausetta, katkelmia kotivideoista ja niihin piilotetuista hirveyksistä. Siis tyyliin: katson isosiskon rippivideota ja yhtäkkiä vasemmassa alalaidassa on musta täplä jota en ole aiemmin huomannut...hei sehän on pukki!!

Tämä elokuva vihjasi että näitä videoita katsomalla itse Saatana astuu sydämeesi. Idea saastuttavista videoista ei tietenkään ollut omaperäinen, siitähän oli kysymys jo David Cronenbergin Videodromessa (1982).

Videon tai muiden formaattien visuaalisen ilmeen tupsahtamist digitaaliseen aikaan pidetään nostalgian ilmentymänä. Sanotaan että tämä nostalgia (Son of Rambow) liittyy sukupolven kokemuksiin. Se ikäluokka, joka lusi puberteettiään videoita katsellen haluaa nyt herkistellä menneillä. Miten DVD-estetiikkaa voi imitoida? Voiko edes olla mitään DVD-estetiikkaa?

Viitteitä tästä saa katsomalla Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen lyhytelokuvan Häivähdys elämää. Elokuva näyttää samalta kun DVD -levy jumittaa ajurissa, kun kuvasta tulee säksättävä palapeli. Kun katsoin elokuvan teatterissa käännyin tähyilemään koneenkäyttäjää moittivasti, ennen kuin tajusin.

Killing Them Softly on outo elokuva. Samaan aikaan kun se on retro, se pyrkii myös olemaan ajankohtainen. Taustalla kummittelee jatkuvasti Obaman kampanja, joka rinnastuu päähenkilön ja rikollisten maaimankuvaan.
Tag-line: "Amerikka ei ole mikään maa, vaan bisnes. Ala maksaa".

Kirjoitettaessa soi Jonathan Wilson : Gentle Spirit