Kovamunainen leffa-arvio

Läpi elokuvakirjoittelun historian vaikuttaa näkyvimmin seuraava juonenkäänne (sisältää spoilerin).

Se on siirtymä elokuva-arvostelusta kritiikkiin. Tämä lause itsessään ei ole ihan harmiton. Se pitää sisällään kritiikin siemenen. Sen mukaan lehtien elokuva-arvostelut eivät ole koko totuus katsomiskokemuksesta. Elokuva-arvostelulla on samat viihdyttämisen ja vakuuttamisen keinonsa kuin vaikkapa poliisisarjalla.

Eräs tyylilaji jonka voi helposti paikantaa on kovaotteinen, kovaksikeitetty elokuvakritiikki, jossa on "munaa".

Kovamunainen leffa-arvostelu ei ole turhan kultivoitunut. Se on usein miehekäs ja rohkea. Kovamunainen leffa-arvostelu ei epäile ilmaista lukijoille; kyseessä oleva elokuva on paskaa. Se ottaa rohkeasti elokuvaa rinnuksista, ravistelee sitä ja viskaa lattialle jos se ei suostu puhumaan kovamunaisen elokuvakritiikin kieltä.

(Kovamunainen brittikriitikko Mr. Kermode alla kuvassa moottorisahasta vasemmalla.)

Se ei myöskään epäile hehkuttaa jos elokuva sattuu olemaan hyvä. Mutta olennaista on, että elokuvalla on oltava jokin näistä ominaisuuksista: hyvyys tai huonous. Muuten kovistelu karahtaa kiville. Jos elokuva ei tottele hyvä-paska jaottelua, se on epäonnistunut. Kyse ei ole siitä että kovamunainen elokuva-arvio olisi epäonnistunut.

Mitäs järkeä siinä nyt olisi.

Tämän lisäksi on olemassa tilanne jossa elokuva on osittain hyvä osittain huono. Tai vastaavasti osittain huono ja osittain hyvä.

Tämä ei ole niin monimutkaista miltä se kuullostaa. Otetaan esimerkki.

Suomen kuvalehden elokuvakriitikko Kalle Kinnunen toteaa Ridley Scottin elokuvasta Prometheus: http://suomenkuvalehti.fi/blogit/kuvien-takaa/miksi-battleship-on-onnistuneempi-elokuva-kuin-prometheus

"Toki Prometheuksessa oli enemmän viileitä avaruusteknologian kuvia ja karismaattisen Rapacen ohella Michael Fassbender teki näissä puitteissa oikein hyvän ja mieleenpainuvan roolityön. Mutta mitä väliä sellaisella on, kun elokuva ympärillä on sieluton."

Kovamunainen leffa-arvostelu toimii eräänlaisena leffakävijän kuluttaja-asiamiehenä. Sen tehtävä on päättää kannattaako elokuvissakävijän sijoittaa rahansa elokuvaan. Elokuvateollisuus on tässä näkökannassa palveluntarjoaja, jonka tehtävä on tarjota meille viihdettä.

Kovamunaisella leffa-arvostelulla on pitkät perinteet. Jo vuonna 1990 yhden rivin elokuva-arvosteluistaan tunnettu Leslie Halliwell totesi että mukanokkela elokuvien kritiikki, joka teki kohteestaan taidetta huononsi elokuvia. Itseasiassa kovamunaisen, aseella elokuvia osoittelevan kritiikin juuret juontavat varmaankin paljon pidemmälle.

Palataan vielä Kinnusen arvioon. Mikä tekee siitä kovamunaisen? Lytätessään Prometheuksen Kinnunen ei kertaakaan mainitse vaginaa. Juuri tästä syystä, väitän, Kinnusen kanuuna ampuu Prometheuksen ohi kuin sokea päästäinen. Scottin elokuvassa vagina on sen määrittävä piirre.

Elokuvan lihaksikkaat hirviövaginat hyökkäävät miesten kimppuun. Lopussa miehet räjähtävät ja Noomi Rapace final girlinä jää jäljelle.

Hyvästä elokuva-arviosta sanotaan että se yhdistää pään ja sydämen. Kovamunainen elokuva-arvio on kuin irtonainen puhuva pää, sellainen jonka kanssa Rapace seurustelee elokuvan lopussa. Turha kai sanoa että pää kuuluu Fassbenderin esittämälle robotille jonka lempihuvitusta ovat elokuvat joista hän opettelee laineja ulkoa. Mielestäni Prometheuksen loppukohtaus on nerokas ja suorastaan pursuaa sielua. On ällöttävää huomata olevansa snobi, ja todeta että monet elokuvakriitikot eivät tajua katsomiaan elokuvia sydämellään. Kovamunaisuus ei kuitenkaan ole mikään geneettinen mutaatio. Luulisin että arvioihin tulisi enemmän tiedostavaa syvyyttä ja vaginaa, jos pressinäytöksissä kovamunaisille kriitikoille tarjoiltaisiin ilmaiseksi vaikkapa tötsyt kannabista.

Kirjoitettaessa soi Jamiroquai: Black Crow