Maailmanloppu tuli jo

Megabudjetin katastrofielokuvasta 2012 (http://www.youtube.com/watch?v=Hz86TsGx3fc) ei ollut ennakkonäytöstä, joten jouduin katsomaan sen työn puolesta normaalinäytöksessä rahvaan joukossa. Ei hyvä, mutta minkäs teet. Elokuva oli noin puolivälissä, kun katsoin ympärilleni ja aloin tuntea huonoa omatuntoa.

Minä sentään saisin palkkion tästä elokuvakeikasta mutta muut katsojat, nuo onnettomat pirulaiset vain menettäisivät kolmisen tuntia elämästään.

Silti Roland Emmerichin ohjaama 2012 tarjosi useita upeita elokuvanäkymiä, jopa komeimpia koskaan näkemistäni. Maapallo tuhoutuu voimalla ja tyylillä, johon vain Hollywoodin erikoisteammattilaisten parhaimmisto pystyy. Kunnioitan ja ihailen tätä ammattitaitoa.

Hieman itseäni toki huvitti se, että Yhdysvaltoja ja ydinperhettä puolustaa saksalainen homoseksuaali, mutta se on nyt sivuseikka. Sen sijaan elokuvan pituus ei huvittanut itseäni lainkaan. Tunti pois ja siinä olisi voinut olla jämäkkä ja timantinkova Hollywoodin viihdepaketti.

Tämän blogin alussa on YouTube-linkki, josta löytyy 2012:n traileri. Se kestää vajaat kolme minuuttia. Kun katsot sen, säästät paitsi lippurahat, niin myös runsaasti aikaa. Tuossa trailerissa nimittäin on kaikki se hurja ja komea, jonka vuoksi 2012 jonkin aikaa ja toisinaan viehättää.

Toki elokuvassa on komeita erikoistehosteita ja action-kohtauksia valtavasti enemmän, mutta ne ovat vain tuon saman massiivisen tuhon kertausta. Kohtaus on eri, mutta se näyttää melkein samalta. Jokainen saman kertaus vaikuttaa katsojaan aina vain vähemmän. Kun sama temppu tehdään kolmannen tai neljännen kerran, se saa aikaan enää vain haukotuksen.

Hollywoodin toimintaelokuvien suurin ongelma on se, että niissä ei tapahdu juuri mitään. Hösötystä on toki paljon, mutta tapahtumista puuttuu jännitys ja kiinnostavuus. Siksi action-leffa on yleensä tylsää katsottavaa. 2012 toki päihittää Transformers 2:n 6-0 mutta niin päihittää kohtalaisen rankka ripulikin.

Olen odottanut kohta jo 20 vuoden ajan messiasta, joka keksisi toimintaelokuvan uudelleen. 1990-luvun alussa luulin, että hän olisi ranskalainen Luc Besson. Leon ja Nikita toimivat yhä viiden tähden arvoisesti, mutta siihen homma sitten jäikin.

1990-luvun lopulla olin varma, että uudistuksen tekisivät Wachowskin veljekset. Matrix iski kuin 1 000 001 volttia. Mutta Matrixin jatko-osat paljastivat, että sokea kanakaksikko olikin vain sattunut löytämään Matrixin kokoisen kultajyväsen.

Juuri nyt jyrää Michael Bay -koulukunta, joka ei välitä mistään muusta tippaakaan kuin erikositehosteista ja valtavasta hulinasta. Naispääosan esittäjän tissien esittelyyn panostetaan enemmän kuin käsikirjoitukseen.

Luulisi, että jos elokuvan budjetti on 180 miljoonaa dollaria, siitä voisi ottaa yhden miljoonan käsikirjoituksen hiomiseen. Mutta ei, sillä miljoonalla ostetaan mieluummin Michael Baylle uusi lippalakki, johon on kirjailtu timantein teksti "I just don't fucking care."

Kirjoitettaessa soi Ei mitään, ei yhtään mitään. Ihana rauha.