Italiassa on kuulemma tällä hetkellä 670 000 laitonta siirtolaista. http://www.nytimes.com/2008/05/15/world/europe/15iht-italy.4.12932729.html
Ilmiö on kiinnostava ainakin yhtä monesta syystä. Se tuo mieleen Italian sisäpolitiikan, ja Umberto Bossi-nimisen poliitikon jolle siirtolaiset ovat kirosana. Se muistuttaa miten Helsinginkin katukuva on muuttunut sitten vuoden 2008, jolloin Bulgariasta ja Romaniasta tuli Eu:n jäsenmaita. Ja koska New York Timesin juttu on kolme vuotta vanha, siitä käy ilmi millaisella viiveellä asenteet rantautuvat Pohjolaan.
Jutussa mainitaan, että suurella osalla romaaneista on Romanian passi. Itseasiassa näyttää siltä että suuri osa laittomista Italiaan muuttajista on Romaniasta. New York Timesin artikkeli on mainio asiasilta elokuvaan joka kannattaa katsoa huomenna alkavilla Espoo Cine-festareilla. http://www.espoocine.fi/fi/2011/index Se on romanialaisen Florin Serbanin esikoisohjaus. Nimi on romaniaksi Eu când vreau să fluier, fluier. Se tarkoittaa: jos minua huvittaa niin vihellän. En ole varma mitä sillä on tekemistä itse elokuvan kanssa, jonka näin toissapäivänä. Siinä ei vihelletä kertaakaan.
Tietojeni mukaan elokuvan voi nähdä nyt lauantaina Tapiolasalissa, lippu maksaa 6,50e. Alkakaahan jo juosta.
Eu când vreau să fluier, fluier on kertomus Keravan nuorisovankilasta. Tai jos Romaniassa olisi Kerava, niin nuorisovankila varmaankin näyttäisi tältä. Silviu-niminen jäbä (George Pistereanu) kärsii tuomiosta mutta on vapautumassa. Ja elokuvassa on kutkuttavan hidas kerronta aina siihen saakka kun Silviun äiti tulee vierailulle vankilaan. Siellä Silviu saa tietää että äiti aikoo viedä Silviun pikkuveljen Italiaan. Silloin Silviulla menee hermot. Hän haukkuu äitiä huoraksi. Äiti läimii poikaa poskille.
Tämä on selvä viite siihen mistä New York Timesin artikkeli puhuu. Jopa romanialaisten kesken on hiukan jännitettä siitä miten kiva paikka se Italia on. Ja Eu când vreau să fluier, fluier antaa ymmärtää että jos romanialainen nainen lähtee Italiaan hänellä on jumala jalassa ja housut mielessä.
Tästä lähtien Serbanin elokuva vaikuttaa versiolta Sidney Lumetin Hikisestä Iltapäivästä. Siinä kuten Eu când vreau să fluier, fluierissa on epätoivoinen tunnelma. Silviu on pääsemässä ulos vankilasta mutta äidin puheet Italiasta saavat hänet niin raivoihinsa että hän ottaa panttivangiksi vapautusta avittavan sosiaalityöntekijän, Anan (Ada Condeescu) Hän pistää vartijoita turpaan. Hän näyttää ettei ole mikään perseeseen nussittava pikkunilkki, kuten kanssavangit ovat luulleet. Jopa vankilanjohtaja on voimaton.
Ja sitten seuraa oikeastaan se juonenkäännös joka sai minut pitämään tästä elokuvasta. Kun Silviu pääsee ulos vankilasta, allaan vankilanjohtajan Alfa Romeo, mitä hän tekee? Hän vie Anan kahville. He istuvat kahvilla mykkinä ja Silviu kysyy onko mokka hyvää.
Varsinainen Antikiimaksi.
Mutta samalla myös hienoa, että joku viitsii taistella yhden kahvikupin tähden.
Ennen kuin lopetan tämän pajatuksen: jos romanialaiset kriminaalit eivät innosta, kotimaisia nilkkejä on katsottavissa Tunarit-elokuvassa joka saa huomenna ensi-iltansa. Itse missasin tämän pressinäytöksen, mutta juliste on hieno. Tämä vaikuttaa vähän samantapaiselta luuserielokuvalta kuin Pussikaljaelokuva. Hiukan ankeat jätkät järjestävät itsensä väkisin liemeen, ei voi kuin kiittää jumalaa että kaikki on vain elokuvaa. http://www.youtube.com/watch?v=dm_QOYv1vAA
Kirjoitettaessa soi Metronomy: The Look
