Pilkunhyväilyn puolesta

Fonttisota - IKEA hylkäsi Futura-kirjasinlajin siirtyen nykyiseen Verdanaan - opetti, että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Pilkunnussijoita, ja pilkkufrigidejä. Jälkimmäiset ovat niitä, joille sanoman perillepääsy ei koskaan riipu sen ulkonäöstä. Pilkunnussijoiden mielestä kirjaimet ovat eroottisia, kuin ihmisvartaloita. Englannin sana typeface vihjaa, että kirjaimella on naama. Miksei siis pippeli ja pimppikin? Pilkunnussijat ovat sitä mieltä että jos joku näyttää hyvältä, sen täytyy olla hyvä. Niin , ja sitten ovat tietysti ne jotka lakkaamatta masturboivat kirjasinvalikossa,vaihtavat fontin kokoa ja fonttia ja tuntevat itsensä pinnallisiksi.

Pilkku on politiikkaa.

Ja sitten on Wes Anderson.
Anderson on elokuvaohjaaja, joka läpi tuotantonsa on osoittanut olevansa intohimoinen pilkunhyväilijä. Myös hänen faninsa tietävät tämän. Siksi Andres Lokko kirjoittaa sunnuntain Svenska Dagbladetissa: "Me jotka palvomme Wes Andersonia tiedämme että hyvät asiat myös näyttävät hyvältä". Kaikki eivät ole varmoja ovatko Andersonin elokuvat hyviä vai pinnallisia. Tässä on uuden, Moonrise Kingdomin, traileri. http://www.youtube.com/watch?v=7N8wkVA4_8s

Jututin äskettäin Filmtownissa myyjää. Nainen sanoi keskeyttäneensä Darjeeling Limitedin (2007) katselun: lähiöikkunasta näkyvä parkkipaikka tarjosi enemmän stimulaatiota.

Andersonin elokuvat ovat tarkkaan hierottujen yksityiskohtien ohella täynnä herkullisia fontteja. Siinä missä Ikea hylkäsi Futuran, Anderson ei ole koskaan saanut tästä kirjasinlajista tarpeekseen. Otoksissa huomaa kirjainten olevan usein pääosassa. Näistä fonteista Anderssonin elokuvissa voi muodostaa eräänlaisen itsenäisen juonikuvion.

Fantastic Mr. Foxissa (2009) Helvetica tuottaa orgastista nautintoa. Kun Anderson debytoi leffallaan Bottle Rocket (1996) alkutekstit olivat Futura Boldilla. Niinpä edelleen Andersonin fanit pohtivat mikä päähänpisto tuon taannoisen Helvetican taustalla oli. Olihan nimittäin selvää että The Royal Tenenbaums (2001) oli oikea Futura-orgia.

Mutta, maailmassa on arviolta 100 000 fonttia. Näin toteaa Simon Garfield fontteja käsittelevässä kirjassaan Just My Type. Miksi siis tyytyä yhteen tai kahteeen, kuten Anderson? Well, Garfieldin mukaan fonteilla on politiikkansa, ja Futura on nimenomaan sosialistinen "kansanfontti". Volkswagen käyttää Futuraa markkinoinnissaan. Vuonna 2007 Gary Hustwit teki leffan nimeltä Helvetica. Turha mainita että tämä oli rakkauslaulu Andersonin leffoista tutulle riisutulle kirjasinlajille.

Tässä on joitakin aarteita kokoelmastani:

kuva: kimmo laakso

Yllä nähtävän "vessafontiksi" ristimäni kirjasinlajin kotipaikka on yleisissä käymälöissä Lontoossa. Pidin siitä niin paljon että annoin fontin kultakehyksissä joululahjaksi anopille.

Alla näkyvä "jeesusfontti" on kehyksissä työhuoneeni seinällä. Se on löytynyt Vanhan Lahdentien varresta lyhtypylväästä. Alalaidassa on pikkutteksti: "Herätysseuran kirjapaino,44200 Suolahti, 1975."

kuva:kimmo

En tiedä miksi kutsuisin tätä fonttia. Bongasin sen Sri Lankassa Buddhan temppelin vierestä. Tämä on ehkä lähellä Andersonin fonttiviboja Darjeeling Limitedissä.

kuva:mä

En ole lainkaan tyytyväinen Starbucksin saapumisesta. Olen aikaisemmin tässä lehdessä kertonut Starbucks-ilmiön lieveilmiöistä.
http://www.city.fi/artikkeli/Lontoon+greasy+spoonit/3603/

Minusta näissä kahviloissa on jotain pelottavaa, kuten ottamani kuva osoittaa. Monet ovat koettaneet ratkaista logon fontin arvoitusta, joidenkin mukaan korporaatiofontti olisi Freight Sans Black. Se kylläkin suunniteltiin vasta 2005, paljon sen jälkeen kun kahvilaketju perustettiin.

kuva:kimmo laakso

Tämän lähemmäksi kokoelmani eivät pääse Futuraa. Kyseessä on mainion kahvila Pellicin julkisivu Lontoossa.

Kirjoitettaessa soi Jamiroquai:Love Foolosophy