Lempijuoma: lonkero. Kengännumero : 42. Sukupuoli: mies.
Suomalainen kauhuelokuvan katsoja.
Sellainen kuin Night Visions-festivaalijohtaja Mikko Aromaa, 38.
Silloin kun Mikko alkoi digata kauhua oli 1980-luku. Vhs-kasetit tulivat vuokraamoihin. Manaaja, Ennustus ja Kauhun riivaamien leikattu versio.
”Saatiin huijattua jonkun äiti vuokraamaan K-18 kauhuelokuvia, siitä se lähti. Siinä oli kielletyn hedelmän makua”
Kauhussa on voimakkaita säväreitä. Tunne-elämyksiä jota muissa genreissä ei ole. (Kun Mikko diggaili kauhua tehtiin myös yksi harvoista suomalaisista kauhuelokuvista, Merkitty. Tätä elokuvaa ei ole nähty julkisesti missään vuoden 1984 jälkeen. Se näytetään Night Visionsissa tänään kello 22:15 elokuvateatteri Maximissa. Ehkä Merkitty on tähän saakka ollut kerta kaikkiaan liian kauhea katsottavaksi…)
kuva: suomen filmikamari
Mutta onko kauhu vain poikien ja miesten juttu?
Tyyliin, jumalauta katsokaa kun katson nyt mörköä.
Aromaan mukaan, kun Night Visions-festivaali alkoi viisitoista vuotta sitten tyttöjä ei juuri näköpiirissä ollut. Edelleenkin festivaalin elokuvat valitaan 10-henkisen raadin toimesta jossa on suurimmaksi osaksi miehiä.
Aromaan mukaan sukupuolijakauma on 8-2.
Katsomossa tilanne on muuttunut.
Tyttöjä on näköpiirissä.
Sellaisia kuin espoolainen kauhufani Maria Lehtonen, 27. Marian lempielokuva on George A. Romeron zombietrilogia; Night of the Living Dead, Dawn of the Dead ja Day of the Dead.
Tapasin Marian Helsingissä menossa Night Visionsiin ja pyysin hanta kertomaan suhteestaan kauhuun.
“Niitä voi katsoa missä vain, milloin vain, aina vain uudestaan. Zombiet ovat suosikkihirviöitäni, niissä on karismaa. Kunhan eivät vain ala juoksemaan. Eivät kuolleet voi juosta, jalathan siinä touhussa katkeaa.” Maria selventää. Hänen mukaansa Ranska on 2000 luvun kauhun kannalta kiinnostava, etenkin niiden elokuvien osalta joissa on paljon naiskauheutta. Hän mainitsee. elokuvat Haute Tension, À L'intérieur ja Martyrs.
(En ole nähnyt, mutta nyt aion katsoa, toim. huom.)
”Veri lentää välillä kuin teurastamossa, väkivaltaa unohtamatta. Muistan olleeni melko sanaton nämä elokuvat nähtyäni, ja miettineeni, jokohan se raja tuli vastaan, tarvitseeko sitä oikeasti nähdä kaikkea. Mutta oikeastaan innostuin kauhusta vain enemmän, ja nämä elokuvat piti saada pikimmiten omaan hyllyyn. Vihdoinkin jotain uutta ja erilaista” Maria selventää. Tyttöjä tuntuu kiinnostavan kauhu, juuri siksi että tyttöjä ei tavallisesti kiinnosta kauhu. Avuton nainen - urhea mies on niin onneton ja kulunut yhdistelmä, että Mariaa melkein itkettää.
” Ehkä tämän takia saankin jotain suurempaa tyydytystä siitä, kun nainen pamauttaa haulikolla mieheltä aivot pellolle tai käy vähän saksilla sohimassa miehen haarovälissä” hän innostuu.
Muita Marian ylistämiä kauhuelokuvia ovat: Don Siegelin Invasion of the Body Snatchers, Tobe Hooperin Poltergeist, Bernard Rosen Candyman, Larry Cohenin The Stuff, Nightmare on Elm Streetit, Halloweenit ja Gremlinsit.
Ja Tappajahai.
”Nämä ainakin ovat jääneet mieleen lapsuudesta, ja ne on tullut nähtyä myöhemmin uudelleen, jotkut useampaan kertaan. Ehkä näissä elokuvissa viehätti osittain se, etten olisi saanut katsoa niitä, osittain taas se jännittävä tunne, joka niitä katsoessa tuli. Sama jännittävä tunne on säilynyt vatsanpohjassa tähän päivään saakka kauhuelokuvia katsoessa. Lisäksi olen äärimmäisen utelias; haluan nähdä kaiken, ja kauhuelokuvissa voi nähdä kaikenlaista jännää, mitä ei tavallisessa elämässä näe, joten ehkä se houkutti, ja koukutti, katsomaan aina vain lisää” Maria kertoo.
Kirjoitettaessa soi Beck Guero
