Valkokankaan fashionistat

Kun Stephen Fried kirjoitti vuonna 1993 koskettavan true-stoorinsa AIDS:iin kuolleesta maailman ensimmäisestä supermallista joka oli myös bi, hän keksi sanan fashionista. Hänellä oli kaiketi näppärissä journalistin aivoissaan kuva wannabeesta joka kuin sissi hyökkää lähiön hämärästä New Yorkin muoti-skeneen. Myöhemmin fashionistat ovat kielessä esiintyneet lähinnä muoti-idiotismin edustajina, kuten Chris Morrisin komediasarjassa Nathan Barley. Minä pidän Nathanista. Nathan on muotitoimittajan kaveri. Kaverusten coolius on niin jäätävän urpoa että muutaman episodin katsominen tekee toisinaan kipeää.

http://www.youtube.com/watch?v=AwTzPnWsz20&feature=related

Yritin löytää filmatisointia 26-vuotiaana kuolleesta heroiiniin haksahtaneesta supermallista, Gia Maria Garangista joka oli Friedin kirjan aihe.
Ainoa tähän mennessä tehty tuntuu olevan vuonna 1998 ilmestynyt tv-elokuva Gia jonka pääosassa on Angelina Jolie.

Asia tuntuu oudolta jos ottaa huomioon Hollywoodin kyvyn adaptoida äärimmäisen koskettavia nyyhkytarinoita valkokankaalle.

Tätä leffaa odotellessa tulin lueskelleeksi siellä täältä muodin ja elokuvan uudesta tuottoisasta romanssista. Martin Scorsese ohjaa partavesimainoksia Chanelille (ulos 2010 syyskuussa) ja Ridley Scott tekee töitä Pradalle. Mikä elokuvaohjaajia vaivaa? Rahapula? Krapula?

Näyttää siltä että isot muotibrandit kosiskelevat leffantekijöitä tavoittaakseen You Tube-sukupolvea joka ei raahaudu catwalkeille. Samaan aikaan kun Google pykää omaa internet- tv:tään, Gucci esimerkiksi on isolla rahalla mukana sponsaamassa Martin Scorsesen yhteistoimintaelintä (Film Foundation) jossa on mukana tyyppejä Clint Eastwoodista Steven Spielbergiin. Cannesin festivaaleilla viime viikolla Scorsese paljasti leffaprojektin jota Gucci oli sponsannut 1,5 miljoonalla.

Dior puolestaan hehkutti uutta John Gallianon purserikokoelmaa julkaisemalla David Lynchin ohjaaman minielokuvan nimeltä Lady Blue Shanghai. Lynch, joka on tehnyt paljon omituisia elokuvia pioneerasi elokuvamaiset mainokset jo 1988 jolloin Benecio Del Toro breikkasi Heather Grahamin kanssa Calvin Klein-pätkässä.

Muotitietoiset ohjaajat -asetelman käänteisessä versiossa muotikeisari tekee spielbergit. Karl Lagerfeldt esimerkiksi teki tomfordit ja ohjasi minileffan Remember Now. Leffa sisältää myös Karl- cameon. Karl oli myös mukana tiukasti Cannesin leffajuhlien avajaisissa ja istutti Georgia May Jaggerin harrikan selkään leffatyyliin - Coco Chanelin mallistoa esittelevän Jaggerin hammasrako imitoi uskottavasti 1960-luvun elokuvatähti Brigitte Bardotin harvahampaisuutta.

"Lyhytelokuvan täytyy olla taiteellinen ja sisältää autenttinen tarina - ei siis pelkkää mainontaa" hehkuttaa eräs muodin ja elokuvan allianssia lobbaava fashionista tänään päivän lehdessä. Hänellä on mielessä tuubiyleisö, se joka tulevaisuudessa latailee klippejä telkkaan. Maria Garzonin firma pystytti oman kojunsa Cannesiin houkutellakseen leffatyyppejä ja luksusbrandeja yhteistyöhön online-leffojen tuottamiseksi.

Suurin haaste tuleville muodin keisari kaarleille on, pystyvätkö nämä myös ohjaamaan elokuvia. Tämä on saanut jotkut laskemaan 1+1, tällä ilmiöllä voi lyödä rahoiksi. Garzonin edustus Cannesissa, nimeltään StyleStar Lounge häpeilemättä parittaa muotia ja elokuvaa toisiinsa.

Sana "fashionista" tuntuu olevan kansalaisten huulilla. Se tuntuu kiehtovalta sekasikiöltä englantia ja espanjaa. Vähiten ei hämää se että nopeasti lausuttana sana saa äärioikestolaisuuteen ja terrosismiin viittaavia sisältöjä. Fashionista rinnastuu muihin hispaano-romaanisiin muotoiluihin kuten sandinista ja barista. Sandinistat olivat nigaragualaisia sissejä. Baristat baarimikkoja italialaistyylisissä baareissa. Senderistat puolestaan ovat perulaisen sissijärjestö Loistavan Polun jäseniä.

Jokaisen edellä mainitun istan huulilla on varmasti joskus ollut kahvikuppi mutta kaikki eivät välttämättä ole ampuneet kiväärillä.

Kirjoitettaessa soi Bach: Air on G string