Kun yksinäisyys jälleen mieltäni kolkuttaa,
oven avaan ja tervetulleeksi toivotan.
Miksi itken taas? Miksi yksinäisyys mua rakastaa?
Miksi toivon kaiken ympäriltäni katoavan?
Kun taas uusi päivä alkaa paistaa,
minulle se on vain uusi eilinen.
Miksi elän näin? Miksi päivät toisiaan muistuttaa?
Miksi toivon, että tieni päässä näen pimeän ikuisuuden?
Olen ainoastaan unelmien avulla lentänyt,
tähän päivään jymähtänyt.
Elän sen aina uudelleen,
yöni nukun ja taas herään yksinäisyyteen.
Kun toivoo itselleen jotain mahdotonta,
kääntyy harhaan ja joutuu kulkemaan pitempään.
Miksi itken taas? Miksi yksinäisyys tuhoaa unelmia?
Miksi toivoo jotain sellaista, jolla ei voi ylentää sydäntään?
Kun katsoo syvälle peiliin,
näkee itsensä sisinpään.
Huomaan: Ei pidä sortua mahdottomuuksiin,
sitä yksinäisyys haluaa: johtaa toivoni pimeään.
Miksi itken taas… ?
