Kaikki blogini lukijat eivät aina tiedä miten näihin verbaalioksennuksiini pitäisi suhtautua. Itkeä vaiko nauraa… Siinä vaiheessa tulee aina mietittyä, että onko tekstieni pakinamainen tyylilaji tosiaan niin vaikea aukeamaan, lukijani vihoviimeisiä tosikkoja vai olenko itse tyystin epäonnistunut koko hommassa. Koska viimeisin vaihtoehto on todennäköisin, enkä edelleenkään aio höystää tekstejäni kilolla tulkintaa helpottavia hymiötä, kerron tässä nyt ihan yleisenä anastasianlukuohjeena, että juttuihini pitää suhtautua kuolemanvakavasti – naura tai kuole!
