Miksei sitä ikinä opi olemaan liikkumatta, hengittämättä ja tekemättä ylipäätään yhtikäs mitään niin kauan, että kynsilakka on ihan kokonaan kuivunut? Aina sitä kuvittelee, että voin minä nyt ihan varovasti riisua nämä rintsikat, soittaa yhden tuiki tärkeän puhelun tai kastella just sillä sekunnilla kuolevat (ja pyh) kukat. Sitten on lakkaa selässä, hiuksissa ja kastelukannussa, ja lakkarytty joka kynnessä. Sama juttu joka kerta.
Tänään vedin kuitenkin pohjat. Ajattelin, että menen suosiolla sänkyyn pitkälleni siksi aikaa kun kynsilakkaukset kuivuvat. Nätisti vatsalleni, kädet kyynärpäistä lähtien ilmassa. Unohtaen autuaasti, että olin lakannut myös varpaankynnet! Voilá, nyt on kymmenen hopeista puolikuuta punaisessa lakanassa…