Enkä ole edes blondi…

Nyt kun olen hiukan nuoleskellut (kuvainnollisesti miehet, kuvainnollisesti) henkisiä haavojani, kerron teille nolojen mokailujeni totaalisen huipentuman. Olen joskus keskustelussa jo valottanut hajamielisyyteni aiheuttamaa sinnikästä taipumusta ajautua mitä kummallisimpiin noloihin
tilanteisiin, mutta tämä vetää kyllä pohjat – vai pitäisikö sanoa kannat.

Vietimme siis lauantaina ystävättäreni kanssa mukavaa tyttöjen iltaa. Olimme saunoneet rauhassa, syöneet hyvin, meikanneet huolella ja ottaneet pikkuriikkisen pohjiakin (niin vähän, ettei alkoholi mitenkään riitä selittämään töppäilyäni). Suuntasimme kohti keskustan yöelämää. Torilla kävellessäni viimein havaitsin jotain outoa…katsoin alaspäin. Minulla oli jaloissani kaksi saapasta, molemmat mustia, samaa materiaalia ja kärjistäänkin hämäävän samanmallista. Harmi vain, että kengät olivat erehdyttävästä yhdennäköisyydestään huolimatta eri paria! Toisessa piikkikanta, toisessa tolppakanta… Repeämisen määrää on vaikea kuvailla, mutta en sentään ihan pissinyt housuihini.

Nopea laskutoimitus, uhratako 1½ tuntia hyvää biletysaikaa (bussi) vai 40 euroa ryyppäysrahaa (taksi) kenkien vaihtoreissuun. Olkoot. Kengät peittyivät suurimmaksi osaksi lahkeiden alle kuitenkin. Eri asia, jos olisivat olleet eri väriä keskenään tai saman jalan kenkiä molemmat.

Vaikka tanssin tappiin asti, kukaan ei huomannut mitään. Korjaus: kukaan ei ainakaa iljennyt sanoa mitään… Pistääkö joku paremmaksi? Anybody?