Jo on jännää

Uuden auton omistaminen on sitten jännää. Ja uudella tarkoitan nyt tosiaankin vain minulle itselleni uutta, sillä ”uuden” autoni tehtaantuoksuisista ajoista on aikaa. Roimasti.

Niin, jännää tämä on. Enkä nyt tarkoita pelkästään sitä, että on niin paljon uusia nappuloita joilla leikkiä. Äskenkin oli nimittäin tosi jännää, kun yritin löytää autoani isolta parkkipaikalta painavaa ruokakassia raahaten. Asiaa ei auttanut yhtään se, että ensimmäiset viisi minuuttia etsin vanhaa autoani.

Ja jännää on sekin, että tankki on lähes tyhjä enkä edes tiedä millä nesteellä se tulisi täyttää. Siis tiedän toki, että bensaa eikä dieseliä, mutta 95 vai 98 oktaanista? Saan auton ohjekirjan myöhemmin, samalla kuin talvirenkaatkin, joten en voi tarkastaa asiaa sieltäkään. Kyllä on taas jännää olla nainen. Tosin, ei sitä kyllä tiennyt isä eikä ex-mieskään, joten ilmeisesti kyseessä ei ole mikään miesten salatiedon piiriin kuuluva asia.

Ja jänniä on myös kaikki ne pikkuiset hurmaavat oikut, jotka löytyvät vain tutustumalla. Oikeastaan uusi auto on monella tapaa kuin uusi mies (osaa tässä muutkin tehdä rinnastuksia kuin Audin Kiesi…) Samalla lailla sitä pitää auton kuin miehenkin kanssa opetella minkälaisesta kosketuksesta se pitää, miten nopeasti kiihtyy ja millä sen saa kehräämään…

Ja kaikkein jännintä tässä on tietysti se, että miten kauan tästä kuherruskuukaudesta saa nauttia ennen kuin piilevät viat väistämättä tappavat rakkauteni.