Kun irtaimisto pistetään eron myötä jakoon, saa huomata vähän väliä taloudestaan uupuvan jotain elintärkeää, itsestään selvää pikkujuttua. Sitä seisoo aamulla unenpöpperöisenä juustoköntti kädessään ja tajuaa, ettei enää omistakaan sellaista ylellisyyskapinetta kuin juustohöylä. Sitten sitä juustoa teurastaa terävällä veitsellä monta monituista päivää inhottavan lihaviksi siivuiksi, kunnes nyrhäisee jonain synkeänä aamuna viipaleen sormestaan.
Koska juustohöylä ei tule koskaan vahingossakaan mieleen tavaratalon talousosastolla, sitä siirtyy suosiolla käyttämään valmiiksi viipaloituja juustoja. Ja koska ainut lähikaupasta löytyvä uusavuttomien juustolaatu on Aamupala, huomaa jo kuukauden päästä olevansa tosi tympääntynyt kitalakeen takertuvan sulatejuuston syömiseen. Niin kypsä, että lähtee asiakseen ostamaan sitä juustohöylää ja tulee kotiin mukanaan tosi halpa tyynynpäällinen, keittiön verhoihin loistavasti sointuva maljakko ja uudet ihanat kehykset, vaikkei entisiinkään ole mitään kehystettävää, ja vaikka lupasi itselleen jo kolmet uudet kehykset sitten, ettei osta enää yksiäkään uusia kehyksiä ennen kuin entiset seitsemän kehystä on laitettu seinälle, mikä sivumennen sanoen on aika vaikeaa, sillä taloudesta uupuu, yllätys yllätys, juustohöylän lisäksi myös vasara.