Tapanani on sulloa kaikki saamani kuitit lompakkooni. Siinä sinänsä ei vielä ole mitään vikaa, sillä ainahan sitä voi jotain viime kuista maksamakkarakuittia tarvita jossain… Luontaisen laiskuuteni ansiosta kuitenkin arkistoin kuitteja ikuisuuksia, enkä edes muista, että lompakkoni olisi joskus taipunut keskeltä kahtia, kuten lompakoilla tapana on. Pikemminkin se kaikkine pursuilevine kuitteineen muistuttaa pitaleipää tuplakebabilla.
Siellä on mm. kuitti kesäkuussa ostetusta mustikkakeitosta, taksikuitti heinäkuulta ja viime toukokuinen ottopisteen kuitti. En yllättyisi yhtään, vaikka sieltä sitkeältä kaivamisella löytyisi tosite vuonna 2000 ostetuista vanupuikoista. Ainut mitä sieltä EI löydy, on kuitti niistä juuri hajonneista kengistä, vaikka lehmä josta niiden nahka nyljettiin taitaa yhä kitua…