Kummia kohtaamisia kuulohäiriöiden merkeissä

Lauantaisen baari-illan satoa siis…

Huomaan parin metrin päässä seisovan miehen katselevan minua kiinteäsi. Eikä se ole mitään vaivihkaista vilkuilua tai edes järeää flirttiä, vaan räpäyksetöntä tuijotusta. Koska sitä on niin vaikea jättää huomiotta, päätän testata kumpi räpäyttää silmiään ensin. Voitan ensimmäisen erän. Toisen erän häviän, sillä alkaa naurattaa ja räpäytän väkisinkin. Kolmannessa erässä olen häviämäisilläni, silmät huutavat armoa, kunnes keksin ottaa naiselliset keinot käyttööni. Nostan käteni – ja korjaan toppiani. Mies herpaantuu ja räpyttää välittömästi.

Vaikka tyyppi ei järin kiinnostavalta vaikutakaan, ajattelen kuitenkin käydä leuhkimassa voitollani:
– Hei, onko meillä joku tuijotuskisa?
– Mitä?
– Onko meillä tuijotuskisa?
– MITÄ?
– ONKO MEILLÄ JOKU TUIJOTUSKISA?
– Mitä?
– Antaa olla, meni ohi…
– MITÄ?
Repeän lievästi ja käännyn lähteäkseni. Mies tarttuu käsivarteeni.
– Ei, kun sano vielä kerran, kyllä minä nyt kuulen!
– En usko…
– MITÄ?
Mainittakoon, ettei kyseistä keskustelua käyty kuiskaamalla kaiuttimen vieressä…

Tilaan pizzan aamuyöllä paikallisesta turkkilaispizzeriasta. Vaihtorahaa ojentaessaan keski-ikäinen pizzanpaistaja antaa minulle sydämenmuotoisen tikkukaramellin.
– Rakkausalennus!
Pizzan valmistuttua olen syventynyt keskusteluun tuntemattomien kanssa, enkä heti kuule, kun nimeäni huudellaan. En ennen kuin:
– Anastasia! RAKKAUSPIZZA!
Kaikki kääntyvät katsomaan huvittuneena, kun menen lievästi punoittaen noutamaan pizzani. Pizzanpaistaja kirjoittaa puhelinnumeronsa pizzalaatikon kanteen.
– Soita minulle!
Laatikon päällä on toinen sydäntikkari. Jonolla on hilpeää…