Lakana-allergiaa

Poikamiesten pedit ovat vaarallisia. Enkä nyt tarkoita sukupuolitauteja. En maineen menettämistä. Enkä edes sitä, että itse jää ilman. Puhun nyt poikamieslakanoista ja niihin liittyvistä suurista riskeistä.

Yövyin miespuolisen henkilön (sanoisin kaverin, mutta ette te sitä kuitenkaan uskoisi) luona, ja luonnollisestikin tulin olleeksi lähikontaktissa hänen lakanoidensa kanssa. Herätessä ylähuuleni tuntui jotenkin hassulta. Ylitäyteläiseltä. Törröttävältä. Kummaa, sillä takana ei muistaakseni ollut intohimoista suutelua kiihkeine imaisuine saati näykkäilyineen.

Vessan peiliin katsoessa teki mieli itkeä. Jos sitä ei muutenkaan aamun raa’assa valossa, muutaman hassun yöunitunnin jälkeen, meikittä, tukka pörrössä ja tyynyliinaryttyjä poskessaan näytä ihan (*kolkkoa naurua*) yhtä hehkeältä kuin illalla, niin tämä oli jo aivan liikaa: silmät olivat muurautuneet melkein umpeen ja huulet turvoksissa kuin kaksi kumivenettä. Eikä suinkaan sillä viehättävällä tavalla kuin Angelina Joliella, vaan kuin jonkun pahasti epäonnistuneen kauneuskirurgisen operaation jäljiltä. Jotain tuohon suuntaan: http://i114.photobucket.com/albums/n271/stirringconclusion/o519.jpg

Kyseessä ei ollut valtaisan pölypunkkipopulaation invaasio. Eikä syynä ollut myöskään herkän hipiäni reagointi liian kauan vaihtamatta olleisiin petivaatteisiin. Ehei, lakanat olivat käytössä ihka ensimmäistä kertaa (ihmettelinkin miten ne olivat niin sileät…), ja minä sain allergisen reaktion tärkistä, tai mistä lie viimeistelykäsittelymyrkystä, jonka suurin osa naisista, tai naisen tavoille kouluttamista miehistä, olisi ilman muuta tajunnut pestä pois ennen käyttöönottoa.

No, tein mitä jokainen turhamainen nainen siinä tilanteessa tekisi. Pakenin kotiin antihistamiinieni luo ensimmäisellä mahdollisella bussilla. Takapenkissä.