Mihin miehiä tarvitaan?

Viime blogimerkinnässäni olin valmis ottamaan taakakseni kolmekin miestä – onneksi tulin järkiini! (Ei sillä, että hakemuksetkaan olisivat varsinaisesti runsaudellaan tai laadukkuudellaan häikäisseet)Totta kai olisi kätevää, jos olisi joku, joka edes esittäisi tietävänsä miten hajanaisesta kasasta levyjä, ruuveja ja tappeja saa kasattua kirjahyllyn. Ja jos yli jäisikin taas kerran pussillinen ”ei mihinkään kuuluvia” ruuveja, voisin ainakin syyttää asiasta jotain muuta kuin itseäni. Mutta jos kaipaa miestä eniten silloin, kun on pakko puhdistaa tukkeutunut kylpyhuoneen viemäri, on paljon helpompi ostaa pullo viemärinavaajaa ja putkimiehiäkin on keltaiset sivut pullollaan, puhelinsoiton päässä. Sitä varten ei tarvitse sitoutua kuuntelemaan eliniäksi yhdenkään putkiaivoisen testosteronisonnin uhoiluja.

Eikä kaikilla miehilläkään edes ole selkäytimessään tietoa siitä miten digiboxi viritetään, miksi auton moottori kuulostaa keuhkotautiparantolan saatto-osastolta tai miten kovalevyn bios päivitetään. Epäilen vahvasti, että suurin osa miehistä ei tiedä näistä yhtään sen enempää kuin minäkään, mutta ei joko ilkeä sitä sanoa tai malta vastustaa oivaa pätemisen mahdollisuutta ja hienoa tilaisuutta vaikuttaa naisen silmissä jumalaisen etevältä ja kaikkitietävältä asiantuntijalta vain aukaisemalla konepelti ja tuijottamalla hetkisen moottoria kulmiaan kurtistellen ja jotain epämääräisen ympäripyöreää mutisten.

Miksi miehen edes oletetaan olevan yleispätevä remonttireiska, talonmies ja automekaanikko vain sen takia, että haarojen välissä roikkuu pari kulkusia? En minäkään ole mikään kävelevä reseptikirja, synnynnäinen lastenhoitaja tai universaali pesukonemanuaali vain sen takia, että minulla on tissit. On aina piristävää törmätä ihmisiin jotka uskaltavat rimpuilla kivikautisia sukupuolirooleja vastaan. Naisiin, jotka purkavat ja kasaavat moottorisahan alle puolessa tunnissa, mutta eivät osaa keittää teevettä polttamatta sitä pohjaan tai miehiä, jotka ovat vapaita miehisestä ylpeydestä ja pätemisenhalusta, ja suoraan myöntävät etteivät jotain hallitse, sen sijaan, että esittäisivät aina tietävänsä kaikesta kaiken.

Suurin haaste mitä miehelle esitän, ei sitä paitsi ole rintaliivin kaarituen poistaminen pesukoneen sisuksista, auton renkaiden vaihtaminen tai tiskikoneen roskasihdin tyhjentäminen. Ei sinne päinkään. Tärkeintä, ja monin verroin vaikeampaa on, että mies kestää minua, sietää kaikkia omituisia oikkujani, äärilaidasta toiseen pompahtelevaa mielialaani ja lukuisia ärsyttäviä luonteenpiirteitäni, ja jaksaa vielä senkin jälkeen tykätä minusta. Sen rinnalla hiuksien tukkima viemäri, kolaamaton piha tai korjaamista kaipaava auto ovat pikkujuttuja.

Pienenä tasoituksena paljastettakoon, että minulle on herttaisen yhdentekevää mistä kohdasta hammastahnatuubia puristetaan, hikisukat lattialla eivät sanottavammin häiritse ja piereskelläkin saa, kunhan ei löyhyttele kaasujaan tahallaan päin naamaani.

Kaikesta tästä uhosta huolimatta olen itse asiassa helposti pompoteltava nössö, jonka oikea mies saa milloin vain ompelemaan irronneet paidannappinsa, hieromaan kipeitä hartioitaan tai tuomaan aamupalaa sänkyyn. Putkimiestäkään ei viitsi välttämättä raahata kylmiä lakanoita lämmittämään, dildo ei silittele minua uneen ja ruoantähteitä on sääli viskata roskiin, kun ei ole miestä (tai koiraa) joka tekisi niistä selvää. Kissakin vähän huonosti vastailee, kun juttelen sille. Että ehkä miehelle kuitenkin vielä jotain käyttöä olisi.