Murisevan kalan match

Leivoin viikonloppuna pullaa, siivosin, kävin kuntosalilla ja jopa porasin kattoon sen yhden koukun, joka on odottanut kiinnittämistään erosta lähtien. Hetken tunsin itseni varsin tehokkaaksi ja päteväksi naiseksi, sellaiseksi jolla on elämä hallinnassa ja kaikki langat tukevasti käsissään. Tietenkin se oli illuusiota. Salin jälkeen menin nälissäni tonkimaan jääkaappia ja löysin yllätyksekseni rasiallisen graavilohta. Sisältö näytti rasian läpikin epämääräisen harmaalta ja voin vaikka vannoa, että se murisi minulle varoittavasti. Niin. Arvasitte aivan oikein, se oli ollut siellä joulusta asti. Koska minulla ei ole miestä jota lahjoa aukaisemaan, tyhjentämään ja puhdistamaan rasia mahdollisimman kaukana minusta, eikä oma rohkeuteni riittänyt edes sen avaamiseen, jouduin heittämään kalanjäänteet pois rasioineen päivineen.

Tässä ei ole mitään uutta. Löydän silloin tällöin jääkaapistani kaikkea epämääräistä roinaa, veteliä kurkkuja jotka pysyvät kasassa pelkän muovikuorensa avulla, tuuheaturkkista hilloa jne. Aloin kuitenkin miettiä miten vaikea olisi asua, tai edes seurustella sellaisen miehen kanssa joka olisi oleellisesti kodinhoidollisesti kätevämpi tai pedantimpi kuin minä. Kai sitä alussa voisi nauttiakin siitä, kun joku toinen touhottaisi imurin kanssa pölykoirajahdissa, mutta miten epäkelvoksi naiseksi sitä itsensä tuntisi, jos mies olisikin se, joka nalkuttaa hiuksistani lavuaarin pohjalla? Ja vaikkei nalkuttaisikaan, niin miten muka voisin keskittyä lempiharrastukseeni laiskotteluun, toisen silittäessä lakanoita? Alkaisiko sitä toimia itselleen epätyypillisellä tavalla? Viedä sukkansa suoraan pyykkikoriin, vaikka menettäisikin siten kohokohdan illan elokuvasta. Pyyhkiä pölyjä velvollisuudentuntoisesti silloin kun tekisi mieli vain lukea kirjaa. Tai entä jos itse haluaisi naida, mutta toinen haluaisi tiskata tiskit ensin?

Ja luultavasti jossain vaiheessa sitä siistimpää osapuolta alkaisi kuitenkin ärsyttää. Jos alussa olisikin vain ihanan boheemia se, että riisuessa heittelen vaatteitani sinne tänne, niin ensi-ihastuksen haihduttua se huomaisikin enää vain sen, että olen taas tehnyt kahvimukillani ärsyttäviä renkaita tietokonepöytään.

Toisaalta, ei mies minua sotkuisempikaan saa olla. Ainakaan paljon. Yksikin minunlaiseni saa järjestettyä siivouspäiville ihan tarpeeksi tekemistä. Kyllin siistin ja liian sotkuisen välinen tasapaino on kodissani jo muutenkin horjuva. Enkä missään nimessä halua ottaa sitä riskiä, että muutun nalkuttavaksi akaksi. Minun ärsytyskynnykseni on melkoisen korkea, mutta kyllä sillekin kipuamaan pystyy, jos oikein yrittää. Kestän kyllä hyvin olohuoneen pöydällä yön yli lojuvat banaaninkuoret, mutta grillikanan tähteet sohvan takana ovat liikaa. Likaiset sukat lattialla eivät juuri häiritse, mutta pöydällä en niitä kestä. Ainakaan PMS:n aikaan.

Eli tilauksessa olisi mies, joka on perussiisti, muttei mikään siivousfanaatikko. Oikeastaan riittää, ettet säikähdä jääkaapista kuuluvaa meteliä. Joku tunnistamattomaksi muuttunut ruoka-aine siellä vain huutelee sinua hoitamaan ongelman Anastasian puolesta.