Nöf nöf nöf nöf kvii!

Puhelimeni soittoäänet ovat vähintäänkin epäkorrekteja, mukahauskoja ja monen mielestä myös äärimmäisen ärsyttäviä. Eri soittajaryhmien äänet kun on kieliposkessa valittu kuvaamaan kyseisen ryhmän ominaispiirteitä. Tosin soittoäänivalinnat taitavat kertoa pikemminkin minun omituisesta huumorintajustani kuin noista henkilöistä...

Esimerkiksi naisystävien soittaessa ilmoille kajahtaa autenttista lehmien ammumista. (Muutama ystävätär on tästä vähän näreissään, mutta minusta parannus aiempaan kanalasoundiin on huomattava.) Entisen mieheni soitto taas kuulostaa apinalaumalta jolla on banaanit pahasti hukassa jne.

Elämäni miehien (eli exät, hoidot, säädöt ja muut sellaiset) soittoäänestä olen erityisen ylpeä. Miehien soittaessa ilmoille nimittäin kajahtaa sympaattista possujen röhkimistä. Tai sanotaan nyt vaikka karjujen ääntelyä, jos se kuulostaa miehekkäämmältä.

Nyt olen kuitenkin hiukan pulassa tuon äänen kanssa, sillä työpaikallani koko päivän soivalla radioasemalla esitetään vähän väliä mainosta, jossa sikasoittoääntäni huomattavasti muistuttava röhkiminen kuvastaa hädässä olevaa säästöpossua. Kiusalliseksi asian tekee se, että joka kerta tuon mainoksen tullessa ehdin sekunnin sadasosan ajan luulla äänen kuuluvan puhelimestani. Eli toisin sanoen ehdin ilahtua, että joku mies soittaa minulle! Olen niin ehdolistettu tuohon ääneen, että perhoset ennättävät juuri ja juuri levitellä siipiään vatsani pohjalla ennen kuin tajuan, että kyseessä on taas vain tuo pirun mainos. ”Nöf nöf nöf nöf kvii!” ja minun polveni menevät veteliksi. En uskalla edes ajatella miten reagoisin, jos menisin käymään sikalassa...