”Ota sitten sellainen kuva missä silmäpussit ei näy”, tokaisin tänä aamuna minusta passikuvaa nappaavalle valokuvaajalle. Monimielisestä virnistyksestä päättelin, että moinen ei liene alkuunkaan mahdollista (tai sitten se vain piti minua totaalikahjona, eikä järin väärässä edes ollut). En lainkaan ihmettele, sillä vappuvalvomisen aiheuttamat silmäpussit muistuttivat erehdyttävästi silmien alle liimattuja vesi-ilmapalloja. Olin jo vähällä siirtää koko kuvattavana käynnin virkeämpään aamuun, sellaiseen, jona en näytä siltä kuin olisin nukkunut sata vuotta, ja toisin kuin Ruusunen, vanhentunut koko ajan…mutta sitten totesin, että ulkona satoi nenäliinan kokoisia räntähiutaleita; pitkin naamaa valuvat meikit kyllä peittäisivät sopivasti pahimmat silmäpussit!
Ja tuskinpa olisi edes mahdollista alittaa rimaa niin pahasti, että kuvasta tulisi surkeampi kuin edellisen passini kuva, jota ei voinut rankasti vaivautumatta ja terhakasti punastumatta missään esittää. Näytin kuvassa erehdyttävästi narkkarin, pakkolaitosvangin ja zombin risteytykseltä. Se etu siitä kyllä oli, ettei tarvinnut yhtään skarpata, hymyillä, meikata tai kammata tukkaa muistuttaakseen passikuvaansa. Ei edes silloin, kun kuva alkoi olla kymmenen vuotta aiemmin otettu. Päinvastoin. Hurjan biletysyön jälkeen, baarin vessan lattialle sammuttuaan, rinnuksilleen oksennettuaan ja ojan kautta passitarkastukseen kontattuaan yhdennäköisyys olisi ollut parhaimmillaan.
Niin, siitä uudesta kuvasta tuli edelliseen verrattuna tosi hyvä – mikä ei kyllä vielä paljoa kerro. No, ainakin voin mennä koska vain passitarkastukseen suoraan sängystä peiliin katsomatta…