Saanko maistaa?

Kärsin kroonisesta ja pahalaatuisesta ruokakateudesta. Menen esimerkiksi ystävän kanssa kahvilaan ja tilaan sen kaikkein ihanimman suklaakakkupalan kermavaahtoineen. En ehdi maistaakaan omaa herkkuani, kun huomaan kuolaa valuen tuijottavani kaverin omenapiirakkaa ja miettiväni tehneeni sittenkin turhan hätiköidyn valinnan. Toisen annos näyttää aina kaikin puolin herkullisemmalta kuin omani.

Muistan, että sacherkakku on oikeastaan usein ihan liian imelää aprikoosihilloineen ja kermavaahtokin näyttää vähän turhan löysältä. Lempeään vaniljakastikkeeseen hukutettu piirakka hedelmäisen pirskahtelevine omenanpalasineen on sen sijaan jotain ihan muuta. Joten minun on pakko saada edes maistaa. Lusikka lähtee liikkeelle suurin piirtein samaan aikaan syntyneen ajatuksen kanssa ja luvan kysyminen on lähinnä muodollinen ele kasvojeni pelastamiseksi. Pahimmillaan olen onnistunut painostamaan samasta vaivasta kärsivät kahviseurani monimutkaisiin ja sangen nolonnäköisiin puolitus- ja vaihtamisoperaatioihin.

Minut hyvin tuntevien keskenhän tämä ei ole mikään ongelma. He osaavat jo suhtautua asiaan sen vaatimalla suurpiirteisyydellä ja työntävät automaattisesti lautasen ensin minun rääpittäväkseni tai viekkaasti tyytyvät tilaamaan samaa lajia kanssani. Ongelmia syntyy vain vieraammassa seurassa tai esimerkiksi silloin, kun menen vaikkapa ensitreffeille ravintolaan. Viimeksikin himoitsin seuralaiseni broilerisalaattia sellaisella intensiivisyydellä, että hän tarjoutui hyvin kummissaan ja melkoisen hätääntyneenä vaihtamaan annosta kanssani…

Ehkä tulossa:
1. Ylpeys
2. Kateus (tehty)
3. Viha (kirjoittaisin, jos ei vituttaisi niin paljon)
4. Laiskuus (teen jos jaksan)
5. Ahneus
6. Kohtuuttomuus
7. Irstaus (hah, niinhän te toivoisitte…)

PS. Kappas, mä olinkin kirjoittanut aiheesta ennenkin: http://www.city.fi/yhteisot/blogi/message.php?id=29772 En muistanutkaan, että noinkin alas olen jo vajonnut…